Helsingin kaupunginteatteri peruu kaikki loppuvuoden esityksensä - Kulttuuri | HS.fi

Helsingin kaupunginteatteri peruu kaikki loppuvuoden esityksensä

Helsingin kaupunginteatterin viime viikolla aloittamat yt-neuvottelut jatkuvat vielä tällä viikolla.

Helsingin kaupunginteatteri pitää ovet suljettuna loppuvuoden.­

30.11.2020 13:54

Helsingin kaupunginteatteri on ilmoittanut peruvansa koko esitystoimintansa 31. joulukuuta saakka.

Tällä hetkellä kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet on kielletty Uudellamaalla 18. joulukuuta saakka, mutta Helsingin kaupunginteatteri on päättänyt perua esitystoimintansa myös sen jälkeen loppuvuoden osalta. Peruutusten syy on rajoitusten aiheuttamat muutokset ja epävarmuus epidemiatilanteen kehitykseen liittyen.

Tatu ja Patu Helsingissä -näytelmän ensi-ilta siirtyy tammikuulle, ja kevään esityskalenteri suunnitellaan uudelleen. Teatteri on yhteydessä peruttujen esitysten asiakkaisiin ja hyvittää liput asiakkaille.

Viime viikolla Helsingin kaupunginteatteri tiedotti aloittavansa yt-neuvottelut koko henkilökunnalleen. Tarkoitus oli saada neuvottelut päätökseen jo viime viikon aikana, mutta neuvottelut jatkuvat myös tällä viikolla.

”Neuvottelut henkilöstön edustajien kanssa ovat sujuneet erittäin hyvässä hengessä, ja uskon että löydämme kaikkia osapuolia tyydyttävän ratkaisun tämän viikon aikana. Normivuoteen verrattuna lipputulomme ovat tippuneet 70 prosenttia, joten kaikki ymmärrämme, että taloutta tasapainottavia toimenpiteitä täytyy tehdä”, teatterinjohtaja Kari Arffman sanoo tiedotteessa.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat