Koronavuosi toimituksessa - Kulttuuri | HS.fi

Koronavuosi toimituksessa

Millaista on ollut toimittajan työ vuonna, jolloin koronavirus muutti maailman? Yhdeksän koronavirusta seurannutta Helsingin Sanomien toimittajaa kertoo työstään ja koronavuodestaan uudessa podcastissa.

Marko Junkkari, Päivi Paulavaara, Maria Manner, Paavo Teittinen, Petja Pelli, Annikka Mutanen, Tuomas Niskakangas, Katja Kuokkanen ja Katriina Pajari kertovat HS Koronavuosi -podcastissa, millaista koronauutisointi on ollut.­


5.12.2020 2:00 | Päivitetty 25.12.2020 12:41

Kun Katriina Pajari lähti tammikuussa lomamatkalle perheensä kanssa, hänelle ei olisi tullut mieleenkään, että hän olisi samalla jättänyt jäähyväiset kodilleen Kiinassa

Pajarin oli tarkoitus nauttia kiinalaisesta uudestavuodesta kolmen viikon matkalla Uuteen-Seelantiin, palata sitten kotiin Pekingiin ja jatkaa töitään normaalisti, kunnes neljä vuotta kestänyt kausi Helsingin Sanomien Kiinan-kirjeenvaihtajana päättyisi seuraavana syksynä.

Pajarilla oli jo ajatus siitä, mistä kirjoittaisi, kun palaisi töihin.

Tammikuun alussa hän oli lähettänyt Helsingin Sanomien toimitukseen sähköpostin otsikolla potentiaalinen aihe. Viestissä oli linkki uutiseen, jonka mukaan Wuhanin kaupungissa on havaittu outo keuhkokuume. Taudin vakavuudesta ei ollut vielä minkäänlaista käsitystä, ja Pajari oli keskittynyt tammikuun alussa uutisoimaan Taiwanin presidentinvaaleista sekä Australian metsäpaloista.

Päivä päivältä alkoi käydä selvemmäksi, että Wuhanista leviämään lähtenyttä mysteerivirusta pitäisi seurata tarkasti. Lomallejäämispäivänä Kiinan viranomaiset vahvistivat, että virus tarttuu ihmisestä ihmiseen.

Seuraavan kolmen viikon aikana kaikki muuttui. Tartuntatapauksia vahvistettiin Kiinassa kymmeniätuhansia. 11 miljoonan asukkaan Wuhan suljettiin. Kadut autioituivat. Ihmiset eristäytyivät. Uudessa-Seelanissa lomaillessaan Pajari yritti irtautua uutisista ja keskittyä perheeseensä.

Samalla tuntui kauhealta, että kirjeenvaihtajakauden isoin uutistapahtuma oli käynnissä omassa asemamaassa, eikä hän ollut paikalla uutisoimassa siitä.

Lopulta lomamatka oli päättymäisillään, ja Pajari oli perheensä kanssa valmis palaamaan Kiinaan. Sitten tuli viesti esimieheltä Helsingistä:

Helsingin Sanomien johto oli päättänyt, että Pajarin ei olisi turvallista palata Pekingiin.

Koronaviruspandemia on mullistanut ihmisten elämän ja tehnyt lähes kaikesta aiemmin varmalta ja selvältä tuntuneesta epävarmaa ja epäselvää.

Oleellisen tiedon välittäminen kriisitilanteessa ei ole ollut aina helppoa. Varmaa tietoa ei ole monesti ollut saatavilla. Tiedotusvälineillä on ollut kaikessa tässä merkittävä rooli.

Toimittajat ovat joutuneet ikään kuin harhailemaan soihdun kanssa pimeässä. Kysyntä uutisille on ollut suurempaa kuin kenties koskaan, mutta tieto ja käsitys tilanteesta ovat muuttuneet jatkuvasti. Asiantuntijoita on noussut esiin lukemattomia, ja jokaisen kohdalla on pitänyt arvioida, kuka on pätevä kommentoimaan aihetta. Kiire on ollut valtava. Virheitäkin on varmasti tehty kuukausien aikana.

Alussa monissa maissa – myös Suomessa – kesti kauan, ennen kuin viruksen vakavuuteen edes herättiin tosissaan. Sinänsä se ei ole ihme. Vaikka asiantuntijat ovat pitäneet koronaviruspandemian kaltaista kulkutautia yhtenä todennäköisimmistä globaaleista kriiseistä, vie aikansa havahtua siihen, että kriisi on kohdallamme juuri nyt.

Helsingin Sanomien entinen Pekingin-kirjeenvaihtaja Katriina Pajari vieraili villieläinfarmilla Guandongin maakunnassa elokuussa 2020.­

Katriina Pajari ei ollut osannut ajatella päätyvänsä uutisoimaan Kiinassa ollessaan yhdestä ihmiskunnan historian vakavimmasta pandemiasta.

”Olin varautunut, että neljän vuoden aikana tulee jokin luonnonkatastrofi tai vastaava, mutta en olisi missään skenaarioissa osannut hahmotella, että edessä olisi pandemia, jossa ihmiset tartuttavat toisiinsa virusta, joka pahimmillaan tappaa.”

Helsingin Sanomat julkaisee tänään 5. joulukuuta HS Koronavuosi -nimisen podcast-sarjan, jossa seurataan vuoden ajan, millaista toimittajien työ on ollut koronaviruskriisin keskellä.

Podcastissa HS:n toimittajat Katriina Pajari, Päivi Paulavaara, Maria Manner, Paavo Teittinen, Katja Kuokkanen, Petja Pelli, Tuomas Niskakangas, Marko Junkkari ja Annikka Mutanen kertovat poikkeuksellisesta vuodesta ja omasta työstään sen aikana.

Tarkoituksena on tarjota samanlaista läpinäkyvyyttä journalistiseen työhön, mitä Musta laatikko -esitykset ovat antaneet. Musta laatikko on vuodesta 2016 Kansallisteatterissa esitetty HS:n elävän journalismin ilta, jossa toimittajat ja kuvaajat kertovat lavalla aiemmin julkaisemattomia tositarinoita.

Musta laatikko -esitykset ovat olleet koronaviruspandemian aikana tauolla, mutta podcast jatkaa samaa puhutun journalismin perinnettä. Podcastin ovat tuottaneet HS:n toimittajat ja Mustan laatikon tuottajat Tuomas Kaseva, Esa Lilja, Jaakko Lyytinen ja Heidi Väärämäki. Äänisuunnittelun teki Matias Harju ja puheen ohjaamisesta vastasi Kaisa Osola.

”Podcast on muotona lähempänä teatterin lavalla koettua kokemusta kuin mitä videona toteutetut esitykset olisivat olleet. Näytöltä katsottavassa puhe-esityksessä yhteys katsojan ja puhujan välillä ei toimi samalla tavalla kuin paikan päällä puheesta nautittaessa. Podcastissa tulee sen sijaan todella intiimi tunnelma: ihan kuin henkilö puhuisi suoraan minulle. Siksi halusimme poikkeusaikana kokeilla tällaista meille uutta muotoa”, Lyytinen kertoo.

Kotimaantoimituksen esimies Päivi Paulavaara on johtanut HS:n koronauutisointia.­

Idea koronauutisointia käsittelevän podcastin tekemisestä syntyi osittain sattuman kautta. Kevään Musta laatikko -esitykset olivat alkaneet juuri maaliskuussa, kun koronaviruspandemia pysäytti maailman.

Samaan aikaan Helsingin Sanomain säätiön ja Jyväskylän yliopiston viestinnän professorin Mikko Villin tutkimushankkeessa oli saatu tuloksia Mustan laatikon yleisölle tehdystä kyselystä. Tässä Livejournalismin voima -projektissa oli otettu tutkimuskohteeksi nimenomaan Mustan laatikon kaltainen elävä journalismi ja sen suosion kasvu Suomessa ja maailmalla.

Yleisökyselyissä kävi ilmi, että ihmisiä kiinnosti erityisesti se, miten toimittajien tekemät jutut syntyvät sekä minkälaisia valintoja ja vaiheita niiden taustalla on.

Mustan laatikon tuottajat ovat mukana tutkimushankkeessa, ja kun tuloksia käytiin läpi, syntyi idea podcastista, jossa viedään kuulija koronajournalismin kulisseihin ja kerrotaan uutisoinnin keskiössä olleiden toimittajien tarinoiden kautta, miten koronajutut syntyivät.

Tiedetoimittaja Annikka Mutanen työpisteellään Helsingin Sanomien toimituksessa joulukuussa 2020.­

Podcast-sarjassa pyritään samalla kertomaan koronavuoden tarina alusta loppuun: sarja alkaa Katriina Pajarin ensimmäisistä sähköposteista Helsingin Sanomien toimitukseen ja päättyy tiedetoimittaja Annikka Mutasen näkemykseen siitä, mitä olemme vuodessa oppineet koronaviruksesta.

Kotimaantoimituksen esimies Päivi Paulavaara kertoo ajasta, jolloin koronatilanteen vakavuus valkeni Suomessa, Maria Manner ja Paavo Teittinen Suomen maskikauppoihin liittyneistä ongelmista, Katja Kuokkanen hoivakodeissa tapahtuneista kuolemista, silloinen Ruotsin-kirjeenvaihtaja Petja Pelli Ruotsin kiistellyistä koronatoimista, taloustoimittaja Tuomas Niskakangas koronaviruksen vaikutuksista yrityksiin ja rahapolitiikkaan sekä Marko Junkkari siitä, mitä koronakriisi teki politiikan journalismille.

Tukholman-kirjeenvaihtaja Petja Pelli ylitti Ruotsin ja Tanskan välisen rajan 14. 3. Tanska oli sulkenut rajan hetkeä aiemmin .­

Jaksoissa toimittajat kertovat avoimesti myös omista virheistään – tai hetkistä, jotka eivät ole menneet toivotulla tavalla. Jälkeenpäin katsottuna joitain hetkiä uutisoinnissa olisi hoidettu toisin. Tarkoitus on läpivalaista journalismia.

Heidi Väärämäki sanoo, että moni toimittaja pitää omasta työstään ja itsestään puhumista lähinnä kiusallisena. Hänen mielestään tuore kyselytutkimus ja Mustan laatikon suosio kuitenkin osoittaa, että toimittajien työtä on oleellista avata aiempaa enemmän.

”On tärkeää kertoa, miten tätä työtä tehdään ja minkälaisia journalistia valintoja esimerkiksi koronavirusuutisoinnin keskellä on tehty.”

Koronaviruskriisi on myös korostanut tiedotusvälineiden tärkeyttä ja sitä, minkälainen suhde medialla on poikkeustilanteessa poliitikkoihin ja viranomaisiin.

Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi pitää viime kevättä merkittävänä testinä suomalaiselle medialle.

”Ajantasaiselle ja luotettavalle tiedonvälitykselle oli huutava tarve. Vastuu painoi, sillä erityisesti alkuvaiheessa moni asia oli täysin uusi, ja käsiteltävät aiheet olivat kytköksissä yleisön henkeen ja terveyteen. Sellaisessa tilanteessa yksikään ammattimainen journalisti ei halua tehdä asiavirheitä”, Niemi sanoo.

Niemen mielestä viestinten tehtävä on tiedonvälityksen ohella tukea yleisöjään ja hakea ratkaisumalleja vaikeisiin tilanteisiin, minkä vuoksi HS on jatkuvan uutisvirran lisäksi tarjonnut esimerkiksi tiedepohjaisia artikkeleita ja ajatuksia herättäviä blogitekstejä.

Parannettavaa hän löytää ainakin asioiden mittasuhteen laittamisesta.

”Pandemiatilanteessa mittasuhteiden päivittäinen arvioiminen on valtavan tärkeää, jotta yleisölle muodostuu oikeasuhtainen kuva kulloisestakin tilanteesta. Asioiden suhteellistaminen auttaa yhtäältä vähentämään paniikkimielialaa ja toisaalta osoittamaan tilanteen vakavuuden. Tässä tiedotusvälineillä on alati petrattavaa.”

Koronavuosi-podcastin avausjaksossa puhuva Pajari toivoo, että ohjelma tarjoaa kokonaiskuvan poikkeusvuodesta.

”Tämä vuosi on ollut paljon pidempi kuin mitkään muut. Uutisoinnissa on ollut paljon silppua ja juttuja on ollut määrällisesti paljon. Toivon, että podcast tarjoaa kurkistuksen kulisseihin sellaisillekin ihmisille, jotka ovat jo väsyneet koronauutisiin. Tämä kertoo ihmisistä, koska ihmisistähän tässä pandemiassa on kyse, vaikka välillä se jää hienojen termien alle.”

Pajari itse lensi helmikuussa Hongkongiin, kun ei voinut mennä kotiinsa Pekingiin. Samalla hänen miehensä ja lapsensa palasivat Suomeen.

Päivät Pajari seurasi maanisesti tartuntalukuja ja opetteli elämään uutta arkea, johon kuuluivat muun muassa kasvomaskin kanssa kulkeminen, jatkuva kuumeen mittaaminen ja hissinnappien painamisen välttely. Työpäivät olivat pitkiä ja tautitilanne ahdistava, mutta töitä tehdessä hänestä tuntui siltä, että juuri tällaisista hetkistä uutisoidakseen hän oli ryhtynyt toimittajaksi.

Iltaisin Pajari lähti lenkille puhdistaakseen päänsä.

”Olen ollut paljon Hongkongissa, ja oli hämmentävää tajuta, miten kaupunki hiljeni täysin iltaisin. Ikään kuin kello olisi ollut kolme yöllä. Normaalisti Hongkong on aina ahdas ja täynnä puheensorinaa. Nyt se oli ihan kuollut.”

Kun Pajari oli ollut pari viikkoa Hongkongissa, hän lensi Suomeen perheensä luokse. Vielä lentokoneessakin hän toivoi pääsevänsä palaamaan Pekingiin muutaman viikon sisällä.

Se kertoo paljon siitä, miten kauan ihmisten kesti keväällä tottua ajatukseen siitä, että koronaviruspandemia ei ole hetkessä ohi, Pajari sanoo.

Kiinasta Suomeen tullessaan hän sai huomata, että helmikuisessa Suomessa elämää elettiin kuin koronavirusta ei olisi olemassakaan. Lentokoneessa ei annettu minkäänlaisia ohjeita siitä, mitä tehdä maahan palaamisen jälkeen. Lentokentällä Pajaria vastassa oli hänen ystävänsä, jota hän riensi halaamaan saman tien.

”Olen itsekin tehnyt tämän vuoden aikana tyhmiä asioita ja ollut varomaton. Inhimillisellä tasolla ymmärrän, että ihmisten on vaikeaa ja turhauttavaa noudattaa rajoituksia.”

Kevään ajan Pajari asui vanhempiensa luona ja yritti tehdä Kiinan-kirjeenvaihtajan töitä Suomesta käsin. Loppukesästä hän pääsi vihdoin palaamaan Pekingiin pariksi kuukaudeksi, mutta perhe ei enää lähtenyt hänen mukanaan.

Ja vaikka Pajari palasikin kotikaupunkiinsa, vanhaan kotiinsa hän ei enää päässyt. Muuttofirma pakkasi tavarat talosta ja lennätti ne Suomeen.

”Se oli henkisesti todella raskasta. Emme päässeet jättämään jäähyväisiä kodillemme. Kaikki vain loppui seinään. Siinä tuli iholle se, miten pandemia sekoitti pakkaa monella tasolla niilläkin, jotka eivät sairastuneet itse tautiin”, Pajari sanoo.

Viimeisinä kuukausina Kiinassa Pajari sai myös huomata sen, miten paikallisten suhtautuminen koronavirukseen oli muuttunut. Keväällä Kiina oli kriisin keskiössä ja paikka, josta koko kaaos oli alkanut. Loppukessään mennessä tilanne oli saatu järeillä toimenpiteillä kuriin, ja ulkomaalaisia pidettiin suurena uhkana.

”Oli kiinnostavaa nähdä, miten huolettomaksi elämä oli palannut. Kiinalaisten puheissa oli vahvistunut oma Kiina-tarina: keväällä he sanoivat olevansa huolissaan tilanteesta, mutta kun haastattelin heitä uudestaan syksyllä, he olivatkin ärtyneitä ja sitä mieltä, että tauti ei ole välttämättä edes lähtenyt alun perin Kiinasta”, Pajari sanoo.

”Kun lähdin Hongkongista, uhka tuli Kiinasta. Kun palasin Pekingiin, uhka tuli ulkomailta Kiinaan.”

HS Koronavuosi -podcastin jaksot voit kuunnella tässä alapuolella näkyvistä soittimista.

1. jakso: Katriina Pajari - Mahdollinen uutisaihe Kiinasta

8. tammikuuta HS:n silloinen Kiinan-kirjeenvaihtaja Katriina Pajari lähetti Pekingistä viestin Helsingin Sanomien -toimitukseen. Viestissä kerrottiin, että Wuhanin kaupungissa oli havaittu outo tauti. Pian tauti osoittautui pelätyksi pandemiaksi. Parissa viikossa se muutti Pajarin työn ja perheen elämän.

2. jakso: Päivi Paulavaara - Yllätysjarrutus

Helmikuussa suomalaiset viettivät huolettomina hiihtolomia. Moni suuntasi Alpeille.

Kun maaliskuun alussa helsinkiläisessä koulussa paljastui koronavirustapaus, kotimaantoimituksen esimies Päivi Paulavaara tajusi, että virus oli salakavalasti levinnyt Suomessa jo viikkoja.

3. jakso: Maria Manner ja Paavo Teittinen - Maskisotku kaatoi Suomen kulissit

Maaliskuun lopussa sosiaali- ja terveysministeriö teki historiallisen päätöksen. Se päätti avata Suomen huoltovarmuusvarastot terveydenhuollon maskipulan helpottamiseksi. Maskeja piti olla miljoonia. Samaan aikaan toimittajat Maria Manner ja Paavo Teittinen alkoivat saada uutisvinkkejä. Niiden perusteella todellisuus oli hyvin toisenlainen kuin viranomaisten puheissa.

4. jakso: Katja Kuokkanen - Mitä tapahtui suljetuissa hoivakodeissa?

Huhtikuussa omaiset olivat olleet jo yli kuukauden erossa hoivakodeissa asuvista läheisistään. Toimittaja Katja Kuokkanen sai pomoltaan tehtävän: selvitä, mitä hoitolaitosten suljettujen ovien takana tapahtuu. Työ osoittautui lähes mahdottomaksi. Totuuden hoivakodeista tiesivät vain hoitajat – ja heidän suunsa oli tukittu.

5. jakso: Petja Pelli – Voiko Ruotsia ymmärtää?

Kesäkuussa kirjeenvaihtaja Petja Pelli palasi asemapaikalleen Tukholmaan oltuaan Suomessa etätöissä koronan pahimman vaiheen ajan. Suomesta katsottuna näytti siltä kuin Ruotsi olisi hylännyt kansalaisensa ja antanut heikoimpien kuolla. Ruotsiin palattuaan Pelli tajusi kesän aikana, ettei tilanne ole niin yksinkertainen.

6. jakso: Tuomas Niskakangas - Pelastaako talouden ihmelääke koronalta?

Taloustoimittaja Tuomas Niskakangas seurasi koronakevään ajan, miten pandemia sekoitti maailmantaloutta. Miten korona ja talouden turbulenssi vaikuttivat aivan tavallisiin suomalaisiin yrityksiin? Kesäkuussa tartuntaluvut olivat niin alhaalla, että Niskakangas lähti Suomen-kiertueelle selvittämään asiaa.

7. jakso: Marko Junkkari - Politiikan säännöt muuttuivat

Syksyllä politiikan toimittaja Marko Junkkari havahtui. Koronakevään ja -kesän ajan politiikka oli ollut poikkeustilassa, mutta syksyllä perinteinen mittelö ja kulissipelit palasivat. Sanna Marinin hallituksen sisälle repesi railo. Samalla Junkkari ymmärsi, miten rajusti sekä politiikka että politiikan journalismi muuttuivat pandemian aikana.

8. jakso: Annikka Mutanen - Miten pandemiat päättyvät?

Tiedetoimittaja Annikka Mutanen on maaliskuusta lähtien seurannut työkseen vain koronavirusta. Yhdeksän kuukauden aikana virus on yllättänyt monta kertaa sekä tiedeyhteisön että tiedetoimittajat. Mitkä ovat olleet vuoden merkittävimmät käänteet? Entä miten pandemiat päättyvät?

Voit kuunnella podcastin kaikki kahdeksan jaksoa myös HS-sovelluksesta valitsemalla valikosta kuuntele ja podcastit. Löydät podcastin myös Suplasta, Applen podcastit-sovelluksesta ja Spotifystä.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat