Kansakunnan kellokkaita, irakilaispakolaisia, agentteja ja kadonneita bloggareita: Nämä 12 rikosromaania ovat tutustumisen arvoisia vuoden 2020 tarjonnasta - Kulttuuri | HS.fi

Kansakunnan kellokkaita, irakilaispakolaisia, agentteja ja kadonneita bloggareita: Nämä 12 rikosromaania ovat tutustumisen arvoisia vuoden 2020 tarjonnasta

HS:n valinnoista löytyy rikosromaaneja moneen makuun.

7.12.2020 2:00 | Päivitetty 7.12.2020 7:04

Demoniensa riivaama rikospoliisi uppoutuu mysteeriin

Heine Bakkeid: Paratiisin kutsu (Møt meg i paradis). Suom. Jonna Joskitt-Pöyry. Into. 399 s.

”Pohjoismainen dekkaritehdas” suoltaa uusia rikosromaaneja sellaista vauhtia, että voi olla iloinen, jos kerrankin ehtii alusta asti jonkun uuden kyvyn matkaan. Norjalaisen Heine Bakkeidin Paratiisin kutsu on hänen toinen Thorkild Aske -romaaninsa, eikä sekään ole pettymys.

Aske on vankilasta vapautunut poliisi, joka on traagisten tapahtumien takia menettänyt työnsä, kieriskelee pahassa kipulääkekoukussa ja odottaa vain pääsyä ennenaikaiselle eläkkeelle. Sitten kuuluisa rikoskirjailija Milla Lind pyytää Asken töihin rikosasiantuntijaksi, sillä hänen edellinen poliisiavustajansa on kuollut taustoittaessaan kirjaa, joka perustuu tositapaukseen, kahden teinitytön katoamiseen.

Maan taitavimpiin rikospoliiseihin – kaikesta huolimatta – lukeutuva Aske ei mahda itselleen mitään vaan uppoutuu pian syvälle mysteerien selvittämiseen. Tunnelma on hyvin synkkä, mutta edelliseen romaaniin verrattuna nyt tapahtuu enemmän, ja Aske pääsee kunnolla näyttämään taitonsa rikosten ja murhien ratkojana. Bakkeid osaa kirjoittaa nasevaa dialogia ja huumoria, joka tuo keveyttä, eikä demoniensa riivaama Aske yhtäkkiä vaikutakaan aivan läpeensä menetetyltä tapaukselta.

Riitta Koivuranta

Kauhu saapui kansankotiin sen kauneimmassa vaiheessa

Peter Englund: Murha Sunnuntaitiellä (Söndagsvägen). Suom. Kari Koski. WSOY. 314 s.

Maineikas historioitsija Peter Englund toteaa romaanin tavoin etenevässä teoksessaan, että mitään ei ole keksitty, eikä ole ollut syytäkään. Koko Ruotsia järkyttänyt nuoren naisen raiskaus ja murha omassa kodissaan Tukholman esikaupungissa heinäkuussa 1965 tarjoaa valtavan määrän poliisin asiakirjoja, lehdistön uutisointia ynnä muuta aineistoa – aina murhaajan omia katkeruutta, naisvihaa, itsesääliä, itseinhoa ja rasismia tulvivia muistiinpanoja myöten.

Tutkija seuloo esiin olennaisimman, taustoittaa kaiken historialliseen kehykseen ja asettaa palaset yhteyksiinsä. Syntyy huikaisevan tarkka kuva ajasta, paikasta ja tapauksesta. Murha Sunnuntaitiellä totisesti ansaitsee true crime -lajimääreen.

Jälkisanassa Englund lähettää terveisiä: ”Harvalla kirjallisuuden lajilla ulkokuoren ja todellisuuden välillä on niin ammottava kuilu kuin juuri viihdedekkareissa; Ruotsissa niin moni kehuu vaalivansa Sjöwallin ja Wahlöön perintöä, mutta harva todella tekee niin.”

Kyllä, hänellä on varaa sanoa.

Antti Majander

Uusivuosi, Skotlannin Ylämaat, erämaajärvi ja ruumis

Lucy Foley: Jahti (The Hunting Party). Suom. Satu Leveelahti. Otava. 384 s.

Lucy Foleyn Jahti on onnistunut murhamysteeri, joka pärjää Agatha Christien ja muiden klassikoiden kyllästämässä genressä.

Päälle kolmekymppisten menestyvien lontoolaisten joukko lähtee viettämään uuttavuotta Skotlannin Ylämaille, mökkeihin syrjäisen erämaajärven laidalle petolliseen kauniisiin maisemiin. Suurin osa heistä on tuntenut opiskeluajoista asti, pari on lapsuuskavereita. Opinnot on suoritettu Oxfordissa, ja tunkkainen elitismi huokuu joukon lähes jokaisesta jäsenestä. Metsästysmajakompleksin kaksi työntekijää ovat paenneet syrjäseudulle entisten elämiensä traumoja.

Alusta asti on selvää, että joku on kuollut. Foley kerii tapahtumia kokoon niin ”nykyhetkessä” eli 2. tammikuuta 2019 kuin sitä edeltäneiden parin päivän ajalta. Jokaisella luvulla on oma kertojansa. Osassa luvuista vuorossa oleva kertoja rikkoo neljännen seinän ja puhuttelee suoraan lukijaa.

Hahmot on kirjoitettu hyvin: yhdestäkään henkilöstä ei varsinaisesti pidä, kaikki ovat enemmän tai vähemmän rikki, ärsyttäviä ja ajoittaisia kusipäitä.

Hahmojen ja heidän yhteisen historiansa vähittäisen paljastumisen kautta jännite kasvaa. Kuka on murhattu, mitä uudenvuodenyönä oikein tapahtui?

Pekka Torvinen

Tiukkaa jännitystä ja tuimaa yhteiskunnallista asiaa

Camilla Grebe: Varjokuvat Skuggjägaren). Suom. Sari Kumpulainen. Gummerus. 461 s.

”Kerrankin tulee tunne, ettei paksussa dekkarissa ole turhaa täytettä”, kriitikko Pertti Avola ihasteli (HS 10.10.). ”Grebe punoo murhatutkimuksista jännittävän kudelman, jossa ruotsalaisen yhteiskunnan kehitys, ja myös kehittymättömyys suhteessa työtä tekeviin naisiin, nivoutuu psykologisesti uskottavaan dekkarijuoneen.”

Rauhallisuus ja inhimillisyys ratkaisevat vanhan tapauksen

Jörn Lier Horst: Koodi (Katharina-koden). Suom. Päivi Kivelä. Otava. 396 s.

Onko norjalaisen Jörn Lie Horstin rikostutkija William Wisting Pohjolan Maigret? Ainakin hänellä on samanlainen pitkäjänteinen ja rauhallinen asenne kuin Georges Simenonin pariisilaiskomisariolla. Toinen hyvä vertailukohde on Nicolas Freelingin komisario Piet van der Valk, eräänlainen Maigret-johdannainen hänkin.

Koodi on Horstin 12. Wisting-dekkari, kuudes suomennettu. Hahmo on tullut tunnetuksi Sven Nordinin esittämänä myös Ylen viime keväänä näyttämästä tv-sarjasta, joka perustui Horstin kirjoihin Ajokoirat ja Luolamies.

Kauan sitten kadonneen Katharina Haugenin tapaus ei jätä Wistingiä rauhaan. Naista ei koskaan löydetty, ja asian painama rikostutkija on kaikki kuluneet vuodet pitänyt yhteyttä Katharinan mieheen Martiniin.

Niinpä Wisting yllättyykin, kun vanhoja ratkaisemattomia rikoksia tutkiva keskusrikospoliisin etsivä Adrian Stiller kertoo, että Haugenia epäillään vuosia sitten sattuneesta teinitytön sieppauksesta.

Wistingin tehtäväksi tulee nyt yrittää heruttaa Martinista tunnustus, tai edes jotakin, joka veisi tutkintaa eteenpäin. Pian alkaa käydä selväksi, että Katharinankin katoaminen saattaa liittyä tapaukseen, samoin tämän jälkeensä jättämä mystinen koodi.

Viikonlopun mökkireissulla Martin Haugenin kanssa Wisting alkaa johdatella tuttavaansa puhumaan. Samaan aikaan Stiller juonii Wistingin tyttären tekemään vanhasta sieppaustapauksesta juttu- ja podcast-sarjaa.

Koodi on erinomainen dekkari, jossa pääpaino on kerronnan psykologisilla piirteillä. Juoni etenee kiirehtimättä ja on varsin uskottava. Rikostutkinnan inhimillinen puoli ja hyvän etsivän kyky ymmärtää ihmisiä ja heidän motiivejaan nousevat avaintekijöiksi. Loppujen lopuksi jutun ratkaisevat enemmän Wistingin rauhallisuus ja ihmistuntemus kuin Stillerin hieman kyseenalaiset metodit.

Pertti Avola

Viihdyttävä vaellus kansakunnan kellokkaiden kataluudessa

Kari Häkämies: Vallan hinta. Teos. 320 s.

Koska Suomesta puuttuu yläluokka, hovimestari ei voi olla murhaaja. Vaan entä pääministeri?

Pari poliisia, muutama toimittaja ja monta kansan edustajikseen valitsemaa toopea puolisoineen ynnä erinäinen lössi virkakuntaa: kyllä siitä jännitysnäytelmä syntyy. Ruumis jo saatiin entisen kansanedustajan ja ministerin, nykyisen maakuntajohtajan Kari Häkämiehen Valta-trilogian avausosassa Vallanjano (2018). Vallankahva (2019) jatkoi kuuden eri puolueen parlamentaarikon tarinaa toiselle vaalikaudelle.

Vallan hinta solmii taitavasti yhteen porukan keskinäisen kampittelun kiemurat normimyrkkyjen lisäksi venäläisen trollipaineen värittämällä kolmannella vaalikaudella.

Häkämiehen vaeltelu vallan kabineteissa ja pukuhuoneissa tarjoaa viihdyttävän cocktailin dekkaria, ajankuvaa ja farssinaurua aikuisten ihmisten lapsellisuudelle. Omillaankin päätösjakso toimii, vaikka alun henkilöluettelo – 45 nimeä! – lyö vasta-alkajalle luun kurkkuun.

Antti Majander

Agenttiromaani, jota on ilo lukea

John le Carré: Vielä yksi tehtävä (Agent Running in the Field). Suom. Ilkka Rekiaro. CrimeTime. 349 s.

”Ihmistuntemus, politiikan taju ja tyylitaju kukoistavat”, summasi Veli-Pekka Leppänen arviossaan (HS 14.11.). ”John le Carré kirjoittaa tutun ylhäisesti, hienotunteisin ja äkkiä armottoman kovaa iskevin lausein. Agenttistoorin kyljessä hän piirtelee esiin maailmanpolitiikan kolkompia koreografioita, joissa paitsi Kreml myös liberaali länsi ja Trump pannaan paikoilleen.”

Henkilöt ja miljööt elävät uskottavina

Leena Lehtolainen: Jälkikaiku. Tammi. 394 s.

Uusin Maria Kallio -dekkari punoo juoneensa sekä irakilaispakolaiset että trans­sukupuolisuuden. Teos ”ankkuroituu vahvasti suomalaiseen nykytodellisuuteen ja sen kipupisteisiin”, Pertti Avola määrittelee kritiikissään (HS 8.8.). ”Romaanin lopuksi puolustetaan ihmisyyttä ja sen moninaisuutta kauniilla tavalla.”

Virkistävän yksityiskohtainen etsiväkuvaus

Jussi Marttila: Veden varaan. Tammi. 325 s.

Rikosromaaneissa tahti on usein tiukka kuin tv-sarjassa: harpotaan lyhyen ajan sisään johtolangasta toiseen, kohdataan pahantekijät kasvotusten ja lopuksi päädytään sulkemaan roistot telkien taakse. Jussi Marttilan esikoisdekkari Veden varaan tekee sääntöihin virkistävän poikkeuksen.

Veden varaan on turkulaisen urbaanilegendan inspiroimaa fiktiota, ei todennettujen rikosten dokumentointia. Kirjan kanteen lätkäisty sanapari ”true crime” on siis harhaanjohtava, mutta Marttilan kirjoitustyyli kuljettaa niin tanakasti todellisen etsiväntyön äärelle, ettei leima aivan väärässä ole.

Aurajoen rannoille asetettu rikosvyyhti on venytetty lähes parille kymmenelle vuodelle, eikä lakonisessa kerronnassa säästellä yksityisetsivä Janatuisen työpöytänsä ääressä viettämiä paperitöitä tai Turun sateisilla kaduilla käveltyjä kilometrejä. Päähenkilön etsiväntyö näyttäytyy arkisen yksitoikkoisena ja hedelmättömänä puurtamisena. Marttilan oma kokemus työstä näkyy vahvana ja lukija tuudittautuu realismin nuhruiseen syliin.

Arla Kanerva

Nesbøn uusi päähenkilö voisi olla Harry Holen veli

Jo Nesbø: Valtakunta (Kongeriket). Suom. Outi Menna. Johnny Kniga. 592 s.

Norjalaiselta Jo Nesbølta on tähän mennessä suomennettu 12 Harry Hole -dekkaria, muutama muu rikosromaani sekä Shakespearen Macbethin modernisointi. Nyt vuorossa on itsenäinen romaani, mutta Nesbø-faneille sillä ei ole merkitystä. Valtakunnassa tavataan Roy-niminen päähenkilö, joka muistuttaa Harry Holea niin paljon, että voisi olla tämän veli.

Ja miksipä muuttaa toimivaksi todettua kaavaa? Nesbøn päähenkilönä on totuttu näkemään kovia kokenut, rouhea ja katu-uskottava mies, joka pitää naisista ja josta naiset pitävät. Ilmiselvää on, että Nesbø on romantikko, jonka tarinoissa ihmissuhteet ovat aivan yhtä tärkeässä roolissa kuin rikokset.

Omissa oloissaan viihtyvä Roy pyörittää huoltoasemaa pikkupaikkakunnalla Norjan vuoristossa. Nukkuva tunnelma sähäköityy, kun pikkuveli palaa vuosien jälkeen kotiin kauniin vaimonsa kanssa ja käynnistää hankkeen maisemahotellin rakentamiseksi. Nesbø vierittää taitavasti tapahtumia eteenpäin, kerii vähä vähältä auki veljesten lapsuuden traumoja, eikä lukija tiedä ketä uskoa. Kotitien mutkasta rotkoon on aikoinaan syöksynyt veljesten vanhempien auto, eikä se tässä vetävässä trillerissä jää ainoaksi.

Susanna Laari

Välirauhan ajan hermostuneita ristiriitoja

Timo Sandberg: Kostonkierre. Karisto. 352 s.

”Lahti-sarjan viidennestä romaanista heijastuu se, millaisia tilanteita ja tunnetiloja päättyneen talvisodan jälkeen vallalla oli”, luonnehtii Veli-Pekka Leppänen arviossaan (HS 31.7.). ”Oli traumatisoituneita ihmisiä, kuin myös pelastumisen riemua ja uutta toivonkipinää.” Päähenkilö on edelleen ylietsivä Otso Kekki, jolla säkenöi sekä töissä poliisipomojen ja Valpon etsivien kanssa että kotona venäläissyntyisen Vera-vaimon kanssa.

Kadonneita bloggareita marras-ankeassa Helsingissä

Max Seeck: Pahan verkko. Tammi. 448 s.

”Seeckin taso sen kun paranee”, Pertti Avola kiittelee (HS 22.10.). ”Hallittua nordic noiria. Toisin kuin monet helppoon kaupalliseen menestykseen tähtäävät trilleristit, hän ei tee hutiloitua työtä pahvisine henkilöhahmoineen. Menestystä varmistelevat yksityiskohdat on taitavasti nivottu osaksi tarinaa ja selkeästi mutta riittävän syvällisesti luonnehdittuja henkilöitä.”

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat