Pikkulasten musiikinopetus on hyytynyt osassa maata täysin: 1 500 kasvattajaa laati suunnitelmat, joiden avulla Suomi pysyisi ”musiikkikoulutuksen ihmemaana” myös jatkossa - Kulttuuri | HS.fi

Pikkulasten musiikinopetus on hyytynyt osassa maata täysin: 1 500 kasvattajaa laati suunnitelmat, joiden avulla Suomi pysyisi ”musiikkikoulutuksen ihmemaana” myös jatkossa

Musiikkikoulutuksen kentällä halutaan lisätä suomalaisten musiikkiharrastusta ja säilyttää tasa-arvoiset mahdollisuudet hakeutua musiikin huipulle.

Musiikkivisiossa musiikkikoulutukselta vaaditaan myös kestävään kehitykseen sitoutumista. Sitä vaatii koko Suomelta myös Itä-Helsingin musiikkiopiston oppilaiden muodostama Biolapset-ryhmä, joka herätti huomiota esiintymällä Presidentinlinnassa itsenäisyyspäivän ohjelmassa. Ryhmää vetää Hanna Yli-Tepsa.­

8.12.2020 17:57

Suomi on musiikkikasvatuksen ihmemaa.

Tämä on tuttu hokema. Mutta pitääkö se vielä paikkansa, kun resursseja on napsittu taiteen perusopetuksesta viime vuosina sieltä täältä?

Kyllä pitää, ainakin Pop & Jazz Konservatorion rehtorin Janne Murron mielestä. Hän on yksi tiistaina julkaistun Musiikkikoulutuksen visio 2030 -julkaisun pääarkkitehdeista.

”Hyvinvointivaltion piirteet näkyvät siinä, että musiikin ammattilaiseksi voi meillä ponnistaa periaatteessa kuka tahansa, samoin kuin pääministeriksikin. Jo Saksassa musiikin harrastus on mahdollista vain hyvätuloisissa perheissä, Yhdysvalloista puhumattakaan.”

Musiikkikoulutuksen tulevaisuudensuuntia on ollut laatimassa kaikkiaan 1 500 musiikkikasvattajaa. Työryhmässä on ollut edustajia jokaiselta musiikkikasvatuksen tasolta: varhaiskasvatuksesta, taiteen perusopetuksesta, ammattikorkeakoulusta, yliopistosta. Myös alueellisesti Suomi on edustettuna pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta.

Visio koostuu 25 konkreettisesta toimenpide-ehdotuksesta. Esimerkiksi: Musiikkikoulutuksen toimijat osallistuvat aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Valtio kehittää sellaisen musiikin opetukseen soveltuvan digitaalisen alustan, joka on myös pienempien toimijoiden käytettävissä.

Musiikkikasvatusta vahvistetaan varhaiskasvatuksessa.

Janne Murron mukaan kerta on ensimmäinen, kun koko kenttä sitoutuu soutamaan samaan suuntaan.

”Haluaisimme kirkastaa itsellemmekin, mihin olemme menossa. Määrällä Suomi ei pärjää missään, mutta laadulla voidaan pärjätä, ja sen takaamiseksi yhteistyö on ehdotonta.”

Musiikin hyvinvointivaikutukset nostetaan visiossa esiin useamman kerran: musiikkiharrastus parantaa keskittymiskykyä, kehittää työelämätaitoja ja uusimpien tutkimusten mukaan myös vuorovaikutusosaamista.

Tästä musiikkikasvattajat haluavat puhua jatkossa enemmänkin.

”Vain kuolemanrajakokemuksilla tai seksuaaliaistimuksilla päästään mielessä sille tasolle kuin mihin musiikin avulla päästään. Myös matematiikan ja kielten oppimisen yhteyttä musiikkiin on tutkittu. Väestötasolla tällä voi olla merkittäviä vaikutuksia, jotka sivuavat kaikkia suuria tulevaisuuden kysymyksiä kotouttamisesta ja segregaatiosta turvallisuuteen saakka,” Murto sanoo.

Pitäisikö musiikin harrastaminen olla siis jokaisen suomalaisen harrastus?

”Kyllä. Haluamme edistää sitä, että taiteen perusopetukseen osallistuminen olisi musiikin osalta mahdollista kaikille, varallisuustasosta huolimatta. Pienenä kansakuntana meillä ei ole varaa hukata lahjakkuuspotentiaalia.”

Väestöpohjaan nähden laajaa harrastamista meillä jo onkin. Jokainen suomalainen lapsi opiskelee musiikkia vähintään 300 tuntia peruskoulun aikana. Taiteen perusopetuksen piirissä on 66 000 musiikin lasta ja nuorta. He käyvät viikoittain soittotunneilla, laulavat kuoroissa ja soittavat orkestereissa niissä 160 eri puolilla Suomea sijaitsevassa musiikkioppilaitoksessa, jotka musiikin taiteen perusopetusta tarjoavat.

Paitsi tietysti juuri nyt, kun etenkin ryhmämuotoisen opetuksen järjestäminen on jälleen vaikeutunut.

Korona-aikana aimo loikan ottanut digitaalinen pedagogiikka on kuitenkin vastaus jatkossa myös alueellisesti tasa-arvoisen musiikkikasvatuksen säilyttämiseen, sanoo visio-työryhmän puheenjohtajana toiminut Pirkanmaan musiikkiopiston rehtori Jouni Auramo.

”Suomi on digitaalisten oppimisympäristöjen kansainvälinen edelläkävijä. Vaikka mikään ei poistakaan opettajan ja oppilaan tapaamisen tärkeyttä, digitekniikka voi olla hyvä lisä siihen, että kaikkialta Suomessa olisi mahdollista tähdätä vaikka musiikin ammattilaiseksi saakka.”

Koronan aikana etäopetuksessa on havaittu, että oppimismotivaatio on musiikkiopiston oppilailla jopa parantunut hieman, kun omaa soittoa ja laulua on täytynyt taltioida videolle.

”Se kehittää myös ilmaisua”, Auramo sanoo.

Jouni Auramon mukaan ydinongelma musiikkikoulutuksessa on tähän saakka ollut, että päätöksenteko ja resurssit ovat olleet pitkin Suomea ilman vahvaa keskinäistä koordinaatiota.

”Meillä on seutuja, joilla musiikin eri koulutusasteet eivät tee yhteistyötä. Vuoropuhelu on ollut aika vähäistä. Nyt on aika yhdistää osaamista järkevästi, että ne saadaan optimoitua. Siltä osin työ vasta alkaa.”

Itä-Helsingin musiikkiopiston oppilaiden muodostama Biolapset-ryhmä osaa irrotella.­

Koska oletus on, etteivät resurssit tulevina vuosina ainakaan lisäänny, on tehtävä rakenteellisia muutoksia, jotta opetuksen laatu säilyisi.

”Ihan konkreettisesti tiloja, välineitä ja opettajaresursseja täytyy jakaa ja hyödyntää eri koulutusasteiden käyttöön”, sanoo Annika Mylläri.

Hän viittasi ensimmäisten joukossa, kun Sibelius-Akatemian dekaani Kaarlo Hildén kysyi alan seminaarissa muutama vuosi sitten, ketkä olisivat kiinnostuneita toimimaan musiikkikoulutuksen yhteistä tulevaisuuskuvaa pohtivassa työryhmässä.

Mylläri koki sen paitsi kiinnostavaksi, myös jossain määrin velvollisuudeksi: onhan hän itse 1970-luvulla alkaneen suomalaisen musiikkikukoistuksen hedelmä: oopperalaulaja ja musiikin moniosaaja, joka toimii nykyisin ammattikorkeakoulu Centrian musiikin koulutusalapäällikkönä Kokkolassa.

”Oppimispolkuja pitäisi mahdollistaa niin, että ne, joilla on kiinnostusta ja lahjoja, pääsisivät etenemään yksilöllisesti, missä päin Suomea ovatkaan”, Mylläri sanoo.

Musiikkivision paino ei ole kuitenkaan huippulahjakkuuksissa vaan siinä, että musiikkikasvatus saataisiin ulottumaan yhä laajempaan lasten ja nuorten joukkoon.

Kahdessakin eri toimenpide-ehdotuksessa nousee esiin varhaiskasvatus ja esiopetus. Siellä taiteen ja musiikin opetus on Korkeakoulujen arviointineuvosto Karvin mukaan tällä hetkellä erittäin vähäistä. Myllärin sanoin ”hyytynyt paikoin lähes täysin”.

”Varhaiskasvatuksen opettajia pitäisi kouluttaa paremmin tuomaan musiikkia jo pikkulasten arkeen. Tässä alueelliset erot on valtavia.”

Hyvinvointivaikutuksilla on iso merkitys, kun päätetään, mitä rahoitetaan. Siksi toimenpideohjelmaan on erikseen kirjattu, että poliittisten päättäjien ymmärrystä musiikin tutkituista vaikutuksista pitää lisätä.

Leikkaukset kohdistetaan usein palveluihin, jotka eivät ole suoraan lakisääteisiä. Silloin kärsii yleensä taideopetus.

”Musiikkikoulutus toki maksaa, mutta hyödyt on kiistattomat. Taideopetukseen satsaaminen voi kuitenkin näkyä säästönä sosiaali- ja terveyspuolella: lasten ja nuorten hyvinvointiin panostaminen kannattaa, sillä ammattilaisen ohjaama harrastus yleensä vähentää pahoinvointia. Sitä onneksi on tutkittukin aika paljon. Mutta päättäjien suuntaan se voi jollekin olla uuttakin asiaa”, Auramo sanoo.

Janne Murto muistuttaa, että musiikin hyvinvointivaikutuksia on vaikeaa mitata euroissa.

”Musiikin arvo on mittaamaton. Mutta täytyy muistaa, että kulttuurilla on myös itseisarvo, eikä musiikin korkea osaaminen Suomessa ole sattumaa, vaan vuosikymmenten työn tulosta. Tämä ei perustu yksittäisiin lahjakkuuksiin, vaan väestömäärään nähden laajaan musiikkikasvatuksen pohjaan. Kannattaa muistaa leikkauksia tehdessä, että työtä on tehty sata vuotta. Laatu ei tule mistään itsestään ja yhtäkkiä.”

Murron mielestä käsitys musiikin ihmemaasta perustuu liian usein siihen, että janotaan kansainvälistä tunnustusta. Suomi voisi vaihteeksi paukutella henkseleitä: ylpeydenaihe kansainvälisesti ovat esimerkiksi korkeakoulutetut musiikinopettajat.

”On huonon itsetunnon merkki, että huippulahjakkuuksistakaan ei olla ylpeitä ennen kuin joku muu ne huomaa. Painopiste on myös tietynlainen: meillä myös vähemmän tuetut musiikkityylit kuten heavy ja rytmimusiikki menestyvät nykyään maailmalla. On kuitenkin helpompaa kirjoittaa siitä, että Karita Mattila esiintyy Metropolitanissa kuin että Severi Pyysalo soitti pariisilaisella jazzklubilla. Maabrändille ja Suomi-kuvalle silläkin on suuri vaikutus.”

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat