Toimittaja Katri Merikallio keskittyy lokakuussa ilmestyneessä teoksessaan Tarja Halonen. Erään aktivistin tarina (Into) presidentin toimintaan kansalaisena: vasemmistodemari, feministi, yksinhuoltaja, Seta-aktiivi… Siis myös jo ennen virkakautta.
”Pohjalla on Halosen Lyyli-äidin karvaita sisällissotakokemuksia, jotka siirtyvät Tarja-tyttäreen ja tarjoavat hänelle erityistä näkökulmaa”, Veli-Pekka Leppänen luonnehti arviossaan (HS 12.10.). ”Tausta on syytä huomioida. Presidenttinä hän ei levitellyt kipeimpiä perhehistorioitaan, ja on puhunut asioista vasta viime vuosina.”
Merikallio käy läpi Halosen toimintaa monella taholla, ja niiden yhteen kootun runsauden edessä on Leppäsen mukaan pakko hämmästyä:
”Auttajana ja aktivistina Halonen on enemmänkin hakenut pragmaattisia parannuksia lakeihin ja käytäntöihin kuin kailottanut korkeita päämääriä julistuksenomaisesti. Monta hanketta hän on edistänyt ikään kuin vapaalla, irrallaan päivänpolitiikasta.”
Pitkin kirjaa on päähenkilön omaäänisiä lohkaisuja, kuten: ”Aina sanottiin, että nuoret tietävät paljon seksistä. Se on ihan puppua, eivät ne tienneet silloin eivätkä ne tiedä nytkään.”
Erään aktivistin tarina on ”ajatuksia herättävä terävä kirja, jossa Halosen motiivipohja valottuu hyvin”, Leppänen summaa.