Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko haluaa tuoda hallitukseen käsiteltäväksi tapahtuma-alan uuden tukiesityksen ennen joulua. Nyt saatiin jakopäätöksiä jo aiemmin myönnetyille kulttuurin pandemiatuille. Kuva: Heidi Piiroinen / HS
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt yhteensä lähes 17 miljoonaa euroa museoille, teattereille, orkestereille ja kansallisille taidelaitoksille aiemmin tehtyjen tukipäätösten nojalla.
Kulttuurin osalta päätöksiä on tehty pandemian johdosta kaikkiaan 110 miljoonan euron edestä, joista 30 miljoonaa euroa oli vielä viime viikolla jakamatta. Tämän jälkeen jakamatta on nykyisten päätösten pohjalta vielä siis noin 13 miljoonaa euroa.