Kulttuuriala lässyttää valtiovallalle taiteen tärkeydestä ja musiikin voimasta – mutta voisivatko taiteilijat sanoa suoraan, että he haluavat ja tarvitsevat rahaa - Kulttuuri | HS.fi

Kulttuuriala lässyttää valtiovallalle taiteen tärkeydestä ja musiikin voimasta – mutta voisivatko taiteilijat sanoa suoraan, että he haluavat ja tarvitsevat rahaa

Hätään joutunut musiikkiala kampanjoi taiteensa tärkeyden puolesta. Se on helppo kuitata vastaamalla, että joo, tärkeää on, kirjoittaa Oskari Onninen.

16.12.2020 13:18

Maanantaina musiikkiala organisoi ulostulon. Tai sellaiseksi kai pitäisi kutsua sitä, kun tykitellään ennalta koordinoidusti some tukkoon.

#Oikeusmusiikkiin, kuului vaatimus. Musiikki antaa voimaa kriisin yli ja on työ monille, kuvissa muistutettiin.

Eipä siinä, tärkeä asia.

Oikeuspuhe vaikutti kuitenkin siltä, että jossakin on joku, joka tätä oikeutta rajoittaa. Ilmeisesti pahat viranomaiset.

Toinen väite oli hyötypuhetta, jolla taiteen tärkeyttä yritetään perustella lähinnä silloin kun sitä ei osata perustella. Se esittää taiteen rollaattorina, jolla ajella läpi kaamoksen ja koronan.

Epäselväksi jäi, mitä musiikkiala halusi tehtävän. Rajoitusten perumista? Sitä, että ihmiset pitävät kodeissaan hiljaisen hetken hienolle suomalaiselle pop-musiikille? Koko päivän Hei mummoa radiossa? Jotakin muuta?

Tapahtuma-ala järjestäytyi omaksi etujärjestökseen kesällä. Sen viestintälinja tiivistyi kahteen sanaan: turvallisuuteen ja vastuullisuuteen, mikä vaikutti turvattomalta ja vastuuttomalta rimpuilulta epidemiaa ja viranomaisia vastaan.

Konserteissa käydessä hymähtelin: luojan kiitos tartuntaluvut ovat Helsingissä näin matalat. Koronaneuroottiselle kokemukset olisivat varmasti olleet kamalia.

Tuntui selvältä, että tarttuva tauti ja elävä musiikki ovat yhdistelmä, jotka eivät nyt vain mene yhteen. Silloin ei auta kauniit sanat tai kova yritys.

Mutta mikä kriisi on edes kuluttajan näkökulmasta? Itselleni koronavuosi 2020 on ollut intensiivisin musiikkivuosi aikoihin – kiitos kotona jumittamisen. Samoin levy-yhtiöt kertoivat striimausmäärien kasvusta.

Siinä on musiikin voimaa kerrakseen, mutta tavalla, joka jättää musiikin tekijät ongelmiin. Tätä ristiriitaa ratkotaan varmasti vielä pitkään akuuteimman epidemian jälkeen.

Musiikkialan koronakeskustelua on hallinnut pikkulapsimainen kiukuttelu: ”mutkun noikin saa tehdä!” Ihmisiä on kauppakeskuksissa, kouluissa ja baareissa!

Baarien ja kauppakeskusten tuskin annettaisiin olla nykyisissä määrin auki, jos niiden aukioloa saataisiin rajoitettua lisää ottamatta valmiuslakia käyttöön.

Kampanjapostauksissaan poptähti siteerasi Nelson Mandelaa, ja suosittu räppäri kyseenalaisti koko viruksen olemassaolon ja vakavuuden.

Muusikoiden liitto ehti jo neuvoa, että ehkä riskejä välttelevän henkilön kannattaisi mennä konsertteihin tai teatteriin, kun suurin osa tartunnoista tulee kerran kotoa.

Viimeksi viikonloppuna säveltäjät Kalevi Aho ja Kaija Saariaho voikersivat tahoillaan, ettei orkestereita olisi saanut laittaa tauolle. Helsingin Sanomien kampanjasta haastattelemat muusikot halusivat niin ikään ”turvallisiin” tapahtumiin.

Se on kovin epä-älyllistä.

Ilmastokeskustelussa on todettu kelvottomaksi argumentti, ettei Suomen tarvitsisi tehdä mitään, koska Kiina saastuttaa. Koronakeskustelussa analogia on täysin sama. Asia on kaikkien yhteinen, mutta jostakin syystä minulle tärkeät asiat ovat aina ”turvallisia” eikä niistä tarvitse joustaa.

Mikä sitten avuksi akuuteimpaan hätään? Rakentavana ihmisenä tein luonnoksen viestintäsuunnitelmaksi. Ei maksa mitään!

Tapahtuma-ala voisi myöntää, että tällä hetkellä ainut vastuullinen tapahtuma on peruttu tapahtuma, tietenkin suljemme ovemme. Sen jälkeen voisi alleviivata: menetykset on kompensoitava, piste.

Vaateen liitteiksi voisi tehdä joitakin kompensointimalleja. Niiden täytyisi ottaa huomioon, miten moninaisia ansaintamalleja alalla on. Ettei kukaan putoa tukiverkon väleistä eikä kulttuurialan infrastruktuuri pääse romahtamaan.

Yrityksille ja yrittäjille annetaan tukia esimerkiksi edellisen vuoden liikevaihdon pohjalta. Taiteilijoille kenties vielä lisää apurahoja. Yhteiskunnan tasolla olisi ehkä hyvä hetki vaatia ansiosidonnaisen ulottamista kaikille – edes väliaikaisesti. Se olisi ollut koronaoloissa musiikkialalle fiksuin mahdollinen pelastusrengas.

Tällaiseen konkretiaan ei kyennyt kampanja tai sen keulilla ääntä pitäneet poptähdet. Se on pitänyt hakemalla hakea jostakin Teoston sivujen syövereistä.

Covid-pandemia on avannut Suomessa ja ulkomailla velkapiikit ennätysmäisesti. Kulttuurialan on saatava siitä apajasta oma, reilu osuutensa. Juuri muusta taiteilijoiden tai tapahtumayrittäjien ei kannattaisi nyt puhua.

Jos kulttuuriala lässyttää valtiovallalle taiteen tärkeydestä ja musiikin voimasta, ministeri Saarikon on helppo lässyttää takaisin, että joo, tosi tärkeää on.

Tässä ahdingossa on kyse vain rahasta. Jos rahaa ei vaadi kukaan, sitä ei myöskään tarvitse jakaa.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat