Kuningatar Elisabet myönsi Esa-Pekka Saloselle kunniamerkin, jollaisia on annettu lähinnä Suomen presidenteille: ”Osoittaa arvostusta taiteen tekemiselle” - Kulttuuri | HS.fi

Kuningatar Elisabet myönsi Esa-Pekka Saloselle kunniamerkin, jollaisia on annettu lähinnä Suomen presidenteille: ”Osoittaa arvostusta taiteen tekemiselle”

Esa-Pekka Salonen pitää saamaansa tunnustusta henkilökohtaisena kunniana, mutta muistuttaa myös, että taiteilijoiden huomioiminen tällaisella historiallisella tavalla on erityisen merkityksellistä.

Esa-Pekka Salosen kausi Lontoon Philharmonia-orkesterin ylikapellimestarina päättyy ensi vuonna.­

21.12.2020 18:17

Suomalainen kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen saa brittiläisen imperiumin ritarikomentajan kunniamerkin (Knight Commander of the Order of the British Empire, KBE). Kunniamerkin myöntää kuningatar Elisabet II.

Brittiläisiä kunniamerkkejä jaetaan kahdesti vuodessa ”erityisistä ansioista, poikkeuksellisista saavutuksista sekä osoitetusta urheudesta”. Kuningatar myöntää kunniamerkkejä suosituksen perusteella.

Esa-Pekka Salosen kansainvälinen läpimurto kapellimestarina tapahtui vuonna 1983 Britanniassa, kun häntä pyydettiin johtamaan Lontoon Philharmonia-orkesteria. Salonen oli orkesterin päävierailija vuosina 1985–1994. Vuonna 2008 hänestä tuli ylikapellimestari. Tehtävä kestää kauden 2021 loppuun.

Salonen jatkaa ensi vuoden jälkeenkin Philharmonian taiteellisena neuvonantajana sekä emerituskapellimestarina.

Hänet on nimitetty tästä vuodesta lähtien San Franciscon sinfoniaorkesterin musiikilliseksi johtajaksi. Hänellä on myös yhteistyösopimus Suomen kansallisoopperan ja -baletin kanssa.

Salosella on kodit niin Britanniassa, Yhdysvalloissa kuin Suomessakin.

Britannian Suomen-suurlähettiläs Tom Dodd iloitsee suurlähetystön tiedotteessa Salosen saamasta kunniamerkistä ja kertoo, että tämän merkitys Lontoon Philharmonia-orkesterille sekä brittiläiselle ja kansainväliselle musiikille on ollut valtava.

”Hänen rooliaan orkesterin nostamisessa yhdeksi maailman johtavista klassisen musiikin esittäjistä ei voi liioitella. Olen iloinen, että Salosen pitkäjänteinen työ Britanniassa palkitaan”, Dodd sanoo.

Salonen pitää saamaansa tunnustusta henkilökohtaisena kunniana mutta muistuttaa myös, että taiteilijoiden huomioiminen tällaisella historiallisella tavalla on erityisen merkityksellistä.

”Kunniamerkki osoittaa arvostusta taiteen tekemiselle olennaisena osana yhteiskuntaa. Kulttuuri on se mitä me olemme, ei vain se mitä teemme. Tämä on nyt tunnustettu”, Salonen kertoo ja lisää jakavansa tunnustuksen Philharmonia-orkesterin kanssa.

Muita brittiläisen imperiumin ritarikomentajan kunniamerkin saaneita ovat muun muassa oopperalaulaja Plácido Domingo ja elokuvaohjaaja Steven Spielberg.

Suomalaisista brittiläisellä kunniamerkillä on palkittu aiemmin presidentit Martti Ahtisaari ja Urho Kekkonen, entinen pääministeri ja YK:n puheenjohtaja Harri Holkeri, marsalkka Mannerheim sekä entinen pääministeri, presidentti ja Suomen pankin pääjohtaja Risto Ryti.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat