Evakkotie opetti Jouko Sihvolle, että ”rajusti töitä tekemällä ihminen pärjää” - Kulttuuri | HS.fi

Evakkotie opetti Jouko Sihvolle, että ”rajusti töitä tekemällä ihminen pärjää”

Professori Jouko Sihvo on jakanut tarmonsa sielunhoidon ja tutkimustyön kesken.

”Olen halunnut olla ihmisten rinnalla kulkija ja sielunhoitaja, ja siltä alalta olen myös löytänyt tutkimuskohteita”, pappi ja professori Jouko Sihvo sanoo.­

30.12.2020 2:00 | Päivitetty 30.12.2020 10:39

”Joulukuun toisena päivänä 1939 lähdimme kotoa suuressa hädässä ja kiireessä, ja navetasta laskettiin karjakin irralleen vain lappu kaulassa”, professori Jouko Sihvo kertaa tapahtumia yli kahdeksankymmenen vuoden takaa.

Talvisodan alkupäivinä perhe joutui evakkotielle Valkjärven Sarkolan kylästä Karjalankannakselta. Sihvoja asui yhdeksässä eri talossa, ja kylää he olivat asuttaneet 1700-luvulta asti. Ensimmäinen Sihvo-niminen oli ilmaantunut Käkisalmen linnan puusepäksi jo vuonna 1582.

”Ihmeen hyvin selviydyttiin kaikista vaikeista evakkoajoista. Yksi lehmistäkin löytyi kesällä 1940, ja äiti nouti sen meille Loimaalta.”

Toisen evakkomatkan jälkeen Sihvot asettuivat 1947 Orivedelle. ”Evakkous vaikutti ja vakuutti, että ennen kaikkea rajusti töitä tekemällä ihminen pärjää elämässään.”

Nuoreenmieheen työnteon ­eetos tehosi. Opiskelemaankin hän lähti yli puoli vuotta myöhässä, kun piti rakentaa vanhemmille ja sisaruksille omakotitalo Orivedellä. ”Onhan työhön uppoutuminen myös minun traumani, ja lähinnä oma perheeni on siitä kärsinyt.”

Sihvo valitsi teologiset opinnot – vaan miksi?

”Olin abiturienttina osallistunut kristillisille teinipäiville ja jollain tapaa minulle kirkastui siellä, että pääasia kristillisessä uskossa on Kristus. Että kun hän saa ihmiset seuraajakseen, niin ratkaisevasti paremmin menisi kaikin puolin ja kaikilla.”

Teologian opinnoissa professori Osmo Tiililän luennot olivat Sihvolle antoisia, mutta tiiveimmin hänen mielessään kangasteli sielunhoitotyö, ihmisten välitön henkilökohtainen auttaminen. Hän syventyi siihen vuodenpäivät myös stipendiaattina Yhdysvalloissa.

Monihaarainen ura on jaksottunut papintyöhön ja teologiseen tutkimukseen. Antoisaksi osoittautui 1960-luvulla aika Lapinlahden mielisairaalan sielunhoitajana, mutta Sihvo ei silti pitkään epäröinyt, kun professori Erkki Kansanaho tarjosi tutkimusassistentin paikkaa yliopistolla. Se mahdollisti väitöstutkimuksen – ja mistäpä muusta ­aiheesta kuin diakoniasta, ihmisten yksilöllisestä auttamistyöstä ja auttajista.

”Moniin tehtäviin olen nimenomaan hakeutunut toisten kehotuksesta”, Sihvo tokaisee – ja ­luettelee viisi esimerkkiä työ­viroistaan.

Kumpaan on kutsumus ollut voimallisempaa, papiksi vai tutkijaksi?

”Perusluonteeltani olen lopulta lähempänä pappia, ja tässä viittaan siihen teininä omaksumaani vakaumukseen seurata Jeesusta”, Sihvo perustelee. ”Tutkimus- ja opetustyö on syventänyt papin työtä.”

Kirkkososiologian professorina Sihvo tarttui kiintoisaan hetkeen. Neuvostoliitossa 1980-luvulla virinneen gorbatšovilaisen hengen rohkaisemana Sihvo alkoi perehtyä Venäjän uskonnollisiin oloihin. Pian tuli mukaan nuorempia tutkijoita. Tehtiin tutkimussuunnitelma yhdessä ­Venäjän tiedeakatemian professorin kanssa, ja Suomen akatemia rahoitti hanketta.

”Uusi vapaus innoitti, matkustin siellä paljon ja haastattelin ihmisiä Siperiaa myöten. Neuvostoliitossahan oli toteutunut eräänlainen ihmislaboratorio: mitä uskonnolle tapahtuu 70 ateistisen vuoden aikana? Saimme arvokkaita aineistoja käyttöön Suomeen, ja niistä on ilmestynyt useita julkaisuja.”

Sihvon tutkimustyö kohdistui inkeriläisiin. Heidän kolkot historiansa peilautuvat hänen kirjoistaan. Mutta tänään vallitsee kaksijakoinen tilanne.

Presidentti Mauno Koiviston lausunto keväällä 1990 avasi mittavan paluumuuton Suomeen.

”Kuulin silloin sanottavan, että nyt Inkeri tyhjenee, ja se on miltei käynyt toteen. Suomalaisuus ja suomen kieli on nykyään yhä vähäisempää Inkerissä. Toiselta puolen on käynyt niin, että useimmat arviolta 30 000 paluumuuttajasta ovat tyytyväisiä Suomessa – kuitenkin.”

Jouko Sihvo

Syntyi 1931 Valkjärvellä, Karjalankannaksella. Asuu Tampereella.

Ylioppilas 1951, Oriveden yhteiskoulu. Pappi ja teologian kandidaatti 1956 ja tohtori 1969, ja filosofian kandidaatti (psykologia) 1964, Helsingin yliopisto. Stipendiaatti USA:ssa 1957–1958.

Pappi 1958–1961 ja sairaalasielunhoitaja 1961–1965, Tampereen Messukylän kirkkoherra 1978–1982, Helsingin tuomiorovasti 1982–1989.

Sosiaalietiikan ja diakonian assistentti 1965–1969. Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija 1970–1971 ja johtaja 1971–1978. Kirkkososiologian dosentti 1972–1989 ja professori 1989–1996, Helsingin yliopisto.

Julkaissut 20 teosta. Nuoruusmuistelma ilmestyy tammikuussa Kirkon ja sosiaalialan luottamustoimia.

Harrastaa sauvakävelyä ja marjastaa.

Naimisissa, neljä lasta, seitsemän lastenlasta.

Täyttää 90 vuotta perjantaina 1. tammikuuta.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat