Enemmän Mad Maxia kuin Blade Runneria – Lavarunoilijana uransa aloittaneen Sampo Sihvolan esikoiskokoelmassa luontorunot uhkuvat outsider-romantiikkaa - Kulttuuri | HS.fi

Enemmän Mad Maxia kuin Blade Runneria – Lavarunoilijana uransa aloittaneen Sampo Sihvolan esikoiskokoelmassa luontorunot uhkuvat outsider-romantiikkaa

Sampo Sihvolan lupaavan esikoiskokoelman dystopia on enemmän Mad Maxia kuin Blade Runneria.

Sampo Sihvola on osa vuonna 2020 debytoinutta, jo aiemmin esiintyvinä runoilijoina mainetta niittänyttä milleniaalisukupolvea.­

3.1. 15:04

Runot

Sampo Sihvola: Hankalat tuhatvuotiset reitit. Kita. 63 s.

Ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen ovat tämän hetken ongelmia, jotka tulevat pahenemaan tulevaisuudessa. Niihin paneutuminen saa ihmisen kuitenkin katsomaan menneeseen, sillä sekä ilmastotutkimuksessa että evoluutiobiologiassa käsitellään käsittämättömän pitkiä aikajänteitä ja kaivetaan aineistoa maaperän kerrostumista.

Sampo Sihvolan uutta luontorunoa edustavassa esikoisteoksessa ollaan heti alkuun puristuksissa suunnattoman menneisyyden ja kovin lyhyeltä tuntuvan tulevaisuuden välissä: ”lähden kyläilemään/ hartaaseen ympäristöön / dinosaurusten aitaukseen -- // tallennan vettä kirkkaisiin / ämpäreihin kuin muistoja”.­

Kokoelmassa on aimo nippu outsider-runouden kliseitä. Beat-henkistä päihteiden ryydittämää todellisuuspakoa, yksinkertaisen elämän ja omavaraisuuden ylistämistä sekä kapitalistisen yhteiskunnan manailua, mutta toisaalta vastarintaa ja kaupallisen logiikan ylittämistä romanttisen sielunkumppanuuden kautta.

Tuttuja askelmerkkejä Hankalilla tuhatvuotisilla reiteillä koluaa kuitenkin tuoreen tuntuinen, pystyvä runollinen ääni. Eräs sen tunnuspiirre on ajoittainen individualistisen minän hylkääminen ja erilaisten me-muotoisten kollektiivien kuvittelu, välillä myös passiivissa.

”Hengitetään aikamme suurinta teeseremoniaa / parhaat maut joka puolelta maailmaa / kaadettuna suuriin kippoihimme”, Sihvola kuvaa myöhäiskapitalistista, kädentaidoista ja selviytymisestä irtautunutta arkea. ”Me” voi runosta riippuen tarkoittaa kahta ihmistä, ihmiskuntaa tai jotain siltä väliltä.

Sihvola on osa vuonna 2020 debytoinutta, jo aiemmin esiintyvinä runoilijoina mainetta niittänyttä milleniaalisukupolvea.

Katsomalla Elsa Töllin feminististä väritulitusta Fun Primavera -kokoelmassa ja toisaalta Juho Kuusen Piukkaan paikkaan lupa lyyä -teoksen puhekielistä verbaalivyörytystä voi todeta ainakin, että hyvillä lavarunoilijoilla ei ole mitään yhteistä estetiikkaa tai tapaa tehdä kirjoja. Sihvola on kollegoihinsa nähden minimalisti, jonka teksteissä tilan tuntu on tärkeämpää kuin sen täyttäminen tai siinä esillä olo.

Sivun tyhjyyttä korostaa ratkaisu jättää välimerkit ja isot alkukirjaimet pois.

Kriitikkona huomaan välillä pyöritteleväni runojen yksittäisiä sanavalintoja, mikä kertoo, että ne ovat lähes vastaansanomattomia. Kokoelmasta puuttuu silti viimeinen kierre, joka erottaisi sen beat-henkisen outsider-romantiikan traditiosta omaksi oliokseen. Potentiaalia tähän on outouttavissa kielikuvissa, esimerkiksi polussa joka on ”leimattu patsas”, sekä rohkeasti maailmoja ylittävissä rinnastuksissa.

Rakastan erityisesti pienen ja suuren välisiä kontrasteja, joissa välitön arkinen kokemus on oudon maadoittava: ”horisontissa palaa kirkkain liekki / miljoonat fossiilit kuolevat uudelleen // rappukäytävässä haistan / tavallisen tomaattikastikkeen”. Mutta miltä tuoksuisi epätavallinen kastike?

Esiintyjänä Sihvola on sisäänpäin kääntynyt ambient-taustojen päälle mumisija, mikä on toiminut hyvin runojen nyanssien välittämisessä ja mahdollistanut hitaan tekstiin uppoutumisen myös livetilanteessa. Myös kirjaan on hienosti tallentunut tietty apokalyptinen mutta ei tyystin toivoton tunnelma, jonka muistan Sihvolan keikalta.

Hänen dystopiansa on enemmän Mad Maxia kuin Blade Runneria, sellaista maailman tilaa, jossa nykyteknologiasta on vain rippeet eikä niihinkään käyttöohjeita. Teknologia voi tuntua hallitsevan maailmaa, mutta Sihvola näkee, että se on jo nyt vain äänekäs kääpiö, joka säikäyttää ulos perusasioista: ”näen mökistäni / kuinka moottoritie halkaisee pellon // se on mitätön osa peltoa / autot pelottavia rallinopeudessaan”.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat