Maailmaa pyyhki 1800-luvulla mania, joka jätti jälkensä niin Hitlerin politiikkaan kuin Disneyn logoonkin: Näin säveltäjä Richard Wagner muutti kulttuurimme - Kulttuuri | HS.fi

Maailmaa pyyhki 1800-luvulla mania, joka jätti jälkensä niin Hitlerin politiikkaan kuin Disneyn logoonkin: Näin säveltäjä Richard Wagner muutti kulttuurimme

Toimittaja Alex Ross kirjoitti uuteen Wagnerism-kirjaansa laajan katsauksen Wagnerin vaikutuksesta taiteeseen ja politiikkaan.

Säveltäjä Richard Wagner on vaikuttanut vahvasti hänen jälkeensä tulleisiin taiteilijoihin ja heidän teoksiinsa.­

11.1. 2:00 | Päivitetty 11.1. 6:14

Mitä yhteistä on Matrixilla, Tarulla sormusten herrasta ja Pirates of the Caribbean -elokuvilla? Entä Charles Baudelairella, T. S. Eliotilla, James Joycella ja Philip K. Dickillä?

Yhteinen nimittäjä on oopperasäveltäjä Richard Wagner (1813–1883): hänen vaikutuksensa näkyy niin nykyelokuvissa kuin Wagnerin jälkeen julkaistussa kirjallisuudessa, ja käytännössä kaikissa muissakin taiteenlajeissa.

1800-luvun jälkipuolella länsimaiseen kulttuuriin nimittäin iski kuume, jonka jäljet ovat näkyvissä edelleen: wagnerismi.

Hänen vaikutuksensa levisi jo varhain varsinkin Euroopassa ja Amerikassa, ja hänen teoksistaan tuli länsimaisen taiteen kulmakiviä. Niistä näkyy viitteitä lähes kaikkialla, jos vain niihin osaa kiinnittää huomiota.

Alex Ross­

Juuri tästä Wagnerin vaikutusvallasta kiinnostui yhdysvaltalainen New Yorker -aikakauslehden toimittaja ja tietokirjailija Alex Ross, joka päätti kolmannessa tietokirjassaan paneutua wagnerismiin ja sen synnyttämiin vaikutuksiin, jotka ovat jatkuneet jo yli 150 vuoden ajan.

”Ei ollut olemassa ainuttakaan kirjaa, joka olisi pyrkinyt käsittelemään wagnerismi-ilmiötä kokonaisuutena, siis musiikin ulkopuolella”, Ross sanoo Los Angelesista Facetime-haastattelussa.

”Toki oli olemassa paljonkin loistavia tutkimuksia Wagnerin vaikutuksesta, mutta ajattelin että olisi kiinnostava haaste koota ilmiö kirjaksi.”

Rossin Wagnerism-kirjasta tulikin yli 700 sivun laaja katsaus wagnerismista sen alkuhämäristä nykypäivään saakka. Kirjaa ei ole suomennettu.

Nykyisin Wagnerin vaikutuksen näkee selvimmin monissa elokuvissa. Otetaan esimerkiksi Matrix-elokuvatrilogia, jonka päähenkilö Neo (Keanu Reeves) oppii näkemään ja lopulta pelastamaan keinotodellisuuden takana sijaitsevan oikean maailman, oppaanaan kokenut Morpheus (Laurence Fishburne).

Neo (Keanu Reeves) pysäyttää luodit ilmaan Matrix Reloaded -elokuvassa (2003).­

Filosofi Slavoj Žižek vertasi Matrixin tarinaa vuonna 2004 ilmestyneessä artikkelissaan Richard Wagnerin viimeiseen oopperaan Parsifal (1882), jossa nimihenkilö oppii näkemään taikuri Klingsorin luoman valhekuvan taakse, oppaanaan vanhempi ritari Gurnemanz. Ylivertaisten kykyjensä avulla Parsifal muun muassa kykenee pysäyttämään Klingsorin heittämän keihään ilmaan, aivan kuten Neo pysäyttää pahantahtoisten agenttien luodit Matrixin keinotodellisuudessa.

Entäs sitten Pirates of the Caribbean -elokuvasarjan Davy Jones (Bill Nighy), Lentävä hollantilainen -laivan kapteeni, joka purjehtii kirottuna maailman merillä, surren epäonnista rakkauttaan merenjumalatar Calypsoon?

Pirates of the Caribbean -elokuvissa nähtävä Davy Jones (Bill Nighy) purjehtii Lentävä hollantilainen -laivalla.­

Wagnerin Lentävä hollantilainen -oopperan (1843) päähenkilön kirouksen pystyy purkamaan vain pyyteetön rakkaus, muuten hän joutuu jatkamaan maailman merillä ikuisesti.

Wagner ei toki itsekään kehittänyt oopperoidensa tarinoita omasta mielikuvituksestaan, vaan käytti lähteinään muun muassa kansantaruja ja muita myyttisiä kertomuksia.

Esimerkiksi Parsifal perustuu keskiaikaisiin Graalin maljaa käsitteleviin runoteoksiin. Lentävä hollantilainen perustuu tuoreempiin aavelaivamyytteihin sekä Heinrich Heinen romaaniin.

Wagner kuitenkin onnistui luomaan vanhoista tarinoista uusia myyttisiä kokonaistaideteoksia, joissa eri taidemuodot kohtaavat: kirjallisuus, musiikki, teatteri ja kuvataide. Vaikka oopperoita oli sävelletty jo Wagnerin aikana vuosisatojen ajan, hän vei taidemuodon kokonaan uudelle tasolle.

Juuri Wagnerin luoman maailman rikkaus kiehtoi myös Alex Rossia, samoin kuin Wagnerin maailman inspiroimat lukemattomat muiden taiteilijoiden teokset.

”Olen aina ollut kiinnostunut 1800-luvun lopun kulttuurista, joten tätä kirjaa varten oli mahtavaa lukea vuosisadan vaihteen loistavaa kirjallisuutta, ja ajatella kuvataidetta, arkkitehtuuria, tanssia ja myöhemmin elokuvia. Se näytti, kuinka eri taidemuodot vaikuttavat toisiinsa.”

Bayreuthin musiikkijuhlilla vuonna 2010 Linda Watson lauloi Brünnhilden roolin ja Albert Dohmen Wotanin roolin Valkyyria-oopperassa.­

Kun wagnerismi valtaa ihmisen, se on usein kokonaisvaltainen kokemus. Nykyäänkin, lähes 140 vuotta säveltäjän kuoleman jälkeen, Wagner-seurat ovat suosittuja ympäri maailmaa, ja niiden jäsenet, wagneriaanit, ovat matkustaneet pitkiäkin matkoja kuullakseen ja nähdäkseen eri puolilla maailmaa esitettäviä ohjauksia Richard Wagnerin oopperoista.

Wagner-kuume on vallannut ihmisiä jo 1840-luvulta alkaen, vaikka merkittävimmät teoksensa, kuten Tristanin ja Isolden, Nürnbergin mestarilaulajat, Ring-tetralogian ja Parsifalin Wagner teki vasta seuraavina vuosikymmeninä.

Baijerin kuningas Ludvig II­

1860-luvun alussa Wagner sai suojelijakseen Baijerin kuninkaan Ludvig II:n, joka oli kovan luokan wagneriaani ja auttoi järjestämään Wagnerin myöhäiskauden oopperoiden kantaesitykset.

Jälkimaailma muistaa Ludvigin erityisesti hänen rakennuttamastaan Neuschwansteinin linnasta Baijerin Alpeilla. Ludvig halusi Neuschwansteinin arkkitehtuurista ”wagneriaanisen”: siitä tuli myyttis-keskiaikainen satulinna, jonka eri huoneiden koristeaiheissa on viittauksia milloin mihinkin Wagnerin oopperaan.

Neuschwansteinin linnan rakennuttanut Baijerin kuningas Ludvig II halusi siitä wagneriaanisen myyttis-keskiaikaisen satulinnan.­

Neuschwansteinin arkkitehtuuri puolestaan oli inspiraationa Disneyn animaattoreille, kun Disneyn studiolla piirrettiin Tuhkimon linnaa vuoden 1950 animaatiofilmiin. Tuo linna näkyy yhä osana yhtiön logoa.

Walt Disney Worldissa Floridassa sijaitseva Tuhkimon linna.­

1860-luvun alussa Wagnerin lumoissa olivat myös monet ranskalaiset runoilijat, jotka kokivat Wagnerin modernismin esikuvaksi. Charles Baudelaire tunnisti Wagnerissa sukulaissielun ja innoittui esimerkiksi Tannhäuser-oopperasta, jossa pyhyys ja dekadenssi asettuvat vastakkain (Pahan kukat kirjoittanut runoilija toki tunsi enemmän vetoa jälkimmäiseen). Myös Stéphane Mallarmé, Paul Verlaine ja monet muut symbolistit olivat vaikuttuneita Wagnerista.

Viktoriaanisessa Britanniassa taiteilijoihin purivat varsinkin Wagnerin oopperoiden yhteydet keskiaikaisiin ritaritarinoihin, kuningas Arthuriin ja Graalin maljaan. Niistä saivat innoitusta niin Alfred Tennyson kuin prerafaeliittikoulukunnan taidemaalarit, joiden tyyli siis perustui ennen Rafaelin (1483–1520) aikaa tehtyyn maalaustaiteeseen.

John Collierin (1850–1934) maalaus Tannhäuser Venusvuorella (1901) on saanut innoituksensa Wagnerin Tannhäuser-oopperasta (1845).­

Arthurin legenda kiveen jumittuneesta miekasta toistuu Wagnerin Valkyyria-oopperan saarnipuun sisään jääneessä Nothung-miekassa: vain valittu sankari saa miekan irti ja osoittaa näin ylivertaisuutensa, on kyseessä sitten kuningas Arthur tai Siegmund.

Star Wars -elokuvissa jediritari Luke Skywalkerin (Mark Hamill) valomiekka on sankarin ase samalla tavoin kuin Valkyyria- ja Siegfried-oopperoiden Nothung.­

Samalla tavoinhan vain valittu jedi-ritari kykenee kunnolla käyttämään valomiekkaa, kuten Star Wars -elokuvissa nähdään.

Miekka saattaa toki rikkoutuakin tappion hetkellä, kuten käy Valkyyriassa Siegmundille. Mutta hänen poikansa Siegfried takoo Nothungin uudestaan Ring-oopperasarjan seuraavassa osassa Siegfriedissä.

Samoin J. R. R. Tolkienin fantasiamaailmassa kuningas Elendilin Narsil-miekka katkeaa hänen hävitessään taistelun Sauronia vastaan – kunnes se tuhansia vuosia myöhemmin taotaan Andúril-miekaksi Elendilin jälkeläisen Aragornin käyttöön, kuten Tolkien kertoo Taru sormusten herrasta -kirjassa.

Peter Jacksonin ohjaamissa Taru sormusten herrasta -elokuvissa Aragornia näyttelee Viggo Mortensen. Aragornin miekka Andúril on taottu hänen esi-isänsä Narsil-miekan sirpaleista. Samalla tavoin Wagnerin Ring-tetralogian sankari Siegfried käyttää uudelleen taottua Nothung-miekkaa, joka kuului aiemmin hänen isälleen Siegmundille.­

Tolkien ei suoraan myöntänyt Wagnerin vaikutusta teoksiinsa, sillä Ring-oopperasarja perustuu suurelta osin samaan skandinaaviseen mytologiaan kuin Tolkienin kirjojen maailmakin. Siksi kummassakin on esimerkiksi lohikäärmeen varastama aarre. Mutta kuten Ross kirjoittaa, käyttäjänsä orjuuttava valtasormus tavataan ennen Tolkienia vain Wagnerin Ring-tetralogiassa, joten on selvää, että Tolkien otti vaikutteita Wagnerilta.

Wagnerin vaikutus jälkimaailmaan ei kuitenkaan rajoittunut vain hänen oopperoihinsa. Myös Wagnerin ajatusmaailma, jossa oli muun muassa nationalismia ja antisemitismiä, on jättänyt varjon hänen jälkeiseensä maailmaan.

”Wagnerin hahmoon ja kuuluisuuteen liittyi vahvaa draamaa”, sanoo Alex Ross. ”Maailmaa pyyhki 1800-luvulla suoranainen Wagner-mania, joka sitten muuttui paljon pahaenteisemmäksi 1900-luvun alussa.”

Siihen viitataan myös nykyelokuvissa, kuten Woody Allenin Manhattanin murhamysteerissä (1993). Siinä Allenin näyttelemä hahmo poistuu Metropolitan-oopperatalon Wagner-esityksestä ja tokaisee: ”En pysty kuuntelemaan kovin paljon Wagneria, sillä siitä tulee helposti halu hyökätä Puolaan.”

Adolf Hitler saapui Richard Wagnerin muistomerkin peruskiven muuraustilaisuuteen Leipzigissä maaliskuussa 1934. Vasemmalla Bayreuthin musiikkijuhlien johtaja, Richard Wagnerin miniä Winifred Wagner.­

Allenin vitsi viittaa tietenkin Adolf Hitleriin ja Saksan natsipuolueeseen. Wagner oli Hitlerin lempisäveltäjä, ja Bayreuthin Wagner-juhlista tuli natsi-Saksan keskeinen kulttuuritapahtuma, jossa natsipuolueen johtajat mielellään näyttäytyivät, Hitler etunenässä.

Wagnerin teosten herooisuus ja monumentaalisuus vetosivat varmasti natsien yli-ihmisideologiaan ja esteettisiin ihanteisiin, jotka näkyivät ja kuuluivat selvästi esimerkiksi Leni Riefenstahlin propagandafilmeissä.

Friedrich Nietzsche­

Natsien yli-ihmisideologiaan vaikutti myös filosofi Friedrich Nietzsche, yksi varhaisimpia wagneriaaneja ja Wagnerin ystävä. Hänen teoksensa Näin puhui Zarathustra käsitteli jumalten kuolemaa ja übermenschin, yli-ihmisen syntymistä sen seurauksena. Sama teema on keskeinen Wagnerin Ring-tetralogiassa.

Wagnerin piirissä vaikutti myös englantilainen Houston Stewart Chamberlain, jonka rasistiset, antisemitistiset teoriat vaikuttivat myöhemmin vahvasti Hitleriin ja muihin saksalaisnationalisteihin. Chamberlain muun muassa avioitui Wagnerin tyttären Evan kanssa.

Wagner itse oli antisemitisti, jonka kirjoittama artikkeli Das Judenthum in der Musik (Juutalaisuus musiikissa) oli aikanaan vaikutusvaltainen. Wagnerin varsinaisissa teoksissa, oopperoissa, ei ole ilmiselvää antisemitismiä, vaikka esimerkiksi Nürnbergin mestarilaulajien Beckmesserin hahmo on tulkittu juutalaisen karikatyyriksi. Wagnerin oopperat ovat moniselitteisiä, myyttisiä ja aina uusia tulkintoja synnyttäviä, ja siinä onkin niiden kestävän lumon salaisuus.

”Tämän kirjan kirjoittamisessa oli mielenkiintoista se, mitä Wagnerin vaikutus paljastaa Baudelairen, Willa Catherin tai Philip K. Dickin kaltaisista hahmoista, mutta myös se, mitä heidän Wagner-kokemuksensa paljastavat itse musiikista”, Alex Ross sanoo.

”Siksi vastaan tuli jatkuvasti tuoreita näkökulmia. Taiteilijat saattoivat olla kiinnostuneita tietystä luomiskaudesta tai teoksen osasta, joten tarkastelin niitä uudestaan heidän näkökulmastaan. Siksi löysin Wagnerin partituureista koko ajan uusia yksityiskohtia. Ihmiset ovat havainneet niissä niin monia erilaisia teemoja, ideoita ja tunnetiloja että jossain vaiheessa Wagner itse alkoi hävitä eri näkökulmien keskelle. Vaikka hän pysyikin koko ajan Wagnerina.”

Richard Wagner­

Ja siitä kirjassa on kyse, Ross kertoo.

”Siinä tarkkaillaan Wagnerin oman ylivoimaisen taiteellisen hahmon ja sen omakseen ottavien kuulijoiden välistä jännitettä. Käynnissä on koko ajan kamppailu Wagnerin itsensä ja hänen kuulijoidensa välillä – ja samalla myös eri kuulijoiden välillä, kun he pyrkivät tulkitsemaan Wagneria omalla tavallaan.”

Alex Ross: Wagnerism – Art and Politics in the Shadow of Music. Farrar, Straus and Giroux, 784 s.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat