Aleksis Kiven Sydämeni laululla on tärkeä sija suomalaisessa kuoromusiikissa, ja nyt amerikkalais-suomalainen säveltäjä antoi sille onnistuneesti uuden elämän - Kulttuuri | HS.fi

Aleksis Kiven Sydämeni laululla on tärkeä sija suomalaisessa kuoromusiikissa, ja nyt amerikkalais-suomalainen säveltäjä antoi sille onnistuneesti uuden elämän

Rikkaille sävyille herkistynyt taidokkuus leimaa Alex Freemanin säveltämää kuororequiemia.

Säveltäjä Alex Freemanin Under the Arching Heavens -teoksen teksti koostuu monikielisten runojen ja messutekstin vuorottelusta.­

12.1. 14:20

Albumi, klassinen

Freeman: Under the Arching Heavens: A Requiem, A Wilderness of Sea. Helsingin kamarikuoro, Nils Schweckendiek. BIS. ★★★★★

Alex Freemanin päätä ei palella. Yhdysvaltalais-suomalainen säveltäjä valitsi kuororequieminsa Under the Arching Heavens avausosan tekstiksi Aleksis Kiven Sydämeni laulun.

Se tunnetaan ennen kaikkea Jean Sibeliuksen mieskuorolauluna, jolla on yhtä symbolinen asema kuin Finlandialla. Kiven runoon ovat ryhtyneet toki muutkin säveltäjät – vaihtelevalla menestyksellä.

Aarre Merikannon kuorolaulu jää pitkälti Sibeliuksen viitoittaman tunnelman vangiksi. Kim Borgin säveltämä laulu on niin karu, että Borgilla oli vaikeuksia laulaa sen yrmeät intervallit puhtaasti.

Kaj Chydenius luottaa lohduttavan tuutulaulumaiseen melodiaan. Harri Saksalan sävelitys on tavanomaisen sievä laulelma.

Tähän asti vain Einojuhani Rautavaara on pystynyt jalostamaan runosta jotain uutta ja merkityksellistä, Tuonelan tummaa kultaa. Laulu oopperasta Aleksis Kivi on myös sovitettu mieskuorolle sekä sellolle ja pianolle.

Freeman liittyy Rautavaaran seuraan onnistuneella haltuunotollaan. Tyhjyydestä kasvaa pitkiä, hitaasti lomittain vaihtuvia ääniä, joiden keskeltä pilkahtelee lyhyitä sooloja.

Sanat ”sinnepä lapseni saatan” tuovat hetkellisen kiihtymyksen, joka sulaa lohduttavasti keinahtelevaan liplatukseen. Lienee sattuma, että Kalevi Kiviniemi Sibeliuksen laulun urkusovituksessa käyttää samantapaista hidasta tremoloa.

Sielunmessun toinen johdanto-osa on Requiem aeternam. Soolobasso kohottaa kirkkolaulumaisen melodian. Harmoniat ja soolot kuultavat toistensa läpi, ilmaantuvat ja vajoavat takaisin hyminään, hiipuvat sammuvien sointujen häntinä.

Yhteentoista osaan jakautuva teos on rakennettu monikielisten runojen ja messutekstin vuorottelusta. Runoilijoita ovat Kiven lisäksi Viljo Kajava, Edith Södergran ruotsiksi sekä Siegfried Sassoon ja Walt Whitman englanniksi.

Under the Arching Heavens: A Requiem on sävelletty 2018 sisällissodan päättymisen 100-vuotispäivän muistoksi. Kuoron käyttö on orkestraalista. Eri äänten voimakkuus vaihtelee limittäin kaiken aikaa. Kuudellatoista laulajalla on lähes kauttaaltaan oma stemmansa.

Vaikka soinnut saattavat olla hyvin tiheitä, ne eivät ole klusterimaisia sävelkimppuja, vaan polyfonisesti pitkälinjaisia. Hetkittäin tulee mieleen 1500-luvun lopun madrigaalien tiheästi polveileva tekstinkäsittely. Loppua kohden, suurimman hädän väistyttyä ilmaantuu tyynnyttelevää homofonisempaa soinnutusta.

Kauhulla ei teos kuitenkaan mässäile. Päinvastoin, sielunmessua leimaavat hienovarainen sisäisyys, universaali suruisuus ja rikkaille sävyille herkistynyt taidokkuus.

Runoista lähimmäksi Suomen sisällissotaa tulee Mikä lienee se lintu ollut, joka on Viljo Kajavan runokuva 10-vuotiaan kokemuksesta toukokuussa Tampereen taistelujen tauottua.

Levyn päättää A Wilderness of Sea Shakespearen teksteihin: nouseva vesi ja ihmiselon häilyvyys pisaran etsiessä toista valtameressä. Minimalistisesti kelluvalta osaltaan Freemanin musiikki tuo mieleen John Luther Adamsin tai Suomeen asettuneen kanadalaisen Matthew Whittallin.

Eroa on monihaaraisessa, huolellisesti ulos kirjoitetussa polyfonisuudessa, joka A Wilderness of Seassa hetkiseksi pirstoutuu sattumanvaraiseksi hälinäksi.

Ammattilaulajista koostuva Helsingin kamarikuoro on levyttänyt poikkeuksellisen ahkerasti – ja korkeatasoisesti. Runsaassa neljässä vuodessa on ilmestynyt kymmenen levyä muun muassa Rautavaaran, Whittallin, Beat Furrerin, Erik Bergmanin, Perttu Haapasen, Sampo Haapamäen ja Antti Auvisen musiikkia.

Vuodesta 2007 taiteellisena johtajana on ollut Nils Schweckendiek. Levyn teokset ovat arkaa ja paljastavaa laulettavaa, rytmisesti kompleksista, dynamiikaltaan ja äänialaltaan laajoja.

Erikseen merkille panee sen, kuinka puhtaasti sopraanot hyppäävät hipihiljaa huimiin korkeuksiin. Suljetuin huulin hyrisevät sävelet lähenevät elektronista efektiä.

Rytmi on vain hetkittäin päällimmäisenä, mutta polyfonialinjoissa on sitäkin enemmän rytmisiä kompastuskiviä. Esitykset ovat hämmästyttävän varmoja. Siitä saavat kiittää sekä riskin ottanut säveltäjä että kuulijat.

Kriitikon valinnat: Rakkauden ja surun lauluja

Albumi, klassinen

Britten: Peter Grimes. Bergenin SO, Gardner. Chandos 2 cd. ★★★★

Benjamin Brittenin oopperassa Peter Grimes vuodelta 1945 ovat vastakkain meri ja maa, yksilö ja yhteisö. Wagner-tenori Stuart Skelton luonnehtii hienosti nimiosan kaksi puolta, eristäytyvän väkivaltaisuuden ja haaveilun paremmasta elämästä. Edward Gardnerin johtama Bergenin konserttiesitys kasvattaa hyytävästi jännitettään, kun rantakaupungin juoruava väki jahtaa Grimesiä. Pasifistina ja homoseksuaalina Britten sai tuntea samanlaista kuristavaa uhkaa. Väen huutaessa Grimesin nimeä monikanavaäänityksen dynamiikka saavuttaa murskaavan huipputehonsa, kiitos Bergenin filharmonisen orkesterin ja kuoron.

Albumi, klassinen

Coll: Les plaisirs illuminés. Kopatchinskaja, Camerata Bern. Alpha. ★★★★

Yhä enemmän tapaa orkestereita, joissa solistin, kapelli­mestarin ja rivimuusikon vastuut jakautuvat joustavasti – kotoisena esimerkkinä Tapiola Sinfonietta. Tällainen combo on Camerata Bern ja luonnonvoimainen ja -lapsimainen viulisti Patricia Kopatchinskaja. Soitto on huipputaiturillista, rajua ja herkkää. Ohjelmisto karttaa poljettuja latuja. Veressin ja Ginasteran villeissä teoksissa saavat kaikki näyttää solistin taitojaan. Francisco Collin tuoreessa kaksoiskonsertossa Les plaisirs illuminés toisena solistina on sellisti Sol Gabetta. LalulaLiedissä Kopatchinskaja käyttelee myös äänijänteitään.

Albumi, klassinen

Locatelli: Il labirinto armonico. Gringolts, Suomalainen barokkiorkesteri. BIS. ★★★★

Pietro Locatelli (1695–1764) tunnetaan viulu­musiikkinsa taituruudesta, jonka kaltaista Paganini vei eteenpäin seuraavalla vuosisadalla. L’arte del violino -kokoelman konsertoissa nro 9, 11 ja 12 huikeimmat taituruusnäytöt ovat ääriosien Capriccioissa sooloviululle. Ilya Gringolts on virtuoosi parhaasta päästä. ”Harmonisen labyrintin” arpeggiot ryöppyävät lennokkaasti ja juoksutukset vilistävät täydellisen vaivattomasti. Korkeimmat sävelet kipuavat 5-viivaiseen oktaaviin asti. Vivaldin tyylistä laulavaa melodisuutta kuullaan vain hitaissa osissa. Myös Suomalainen barokkiorkesteri on alansa eliittiä.

Albumi, klassinen

Lieberson: Songs of Love and Sorrow. Finley, Karttunen, RSO, Lintu. Ondine. ★★★★

Peter Liebersonin (1946–2011) hiljaisesti hurmioitunut laulusarja Songs of Love and Sorrow suree, rakastaa ja hehkuu. Vaihtelevat soittimet kahdentavat hienovaraisesti Gerald Finleyn hyväilevää baritonia. Syntyy hellästi Pablo Nerudan espanjankielistä tekstiä kaiuttava ilmapiiri, joka ei ole kovin kaukana 1900-luvun alun myöhäisromantiikasta, esimerkiksi Mahlerin orkesterilauluista. Rajummin elehtivässä, buddhalaisista ”maailmoista” koostuvassa sellokonsertossa The Six Realms on henkisen kamppailun tuntua, jota sellisti Anssi Karttunen ja Hannu Linnun johtama RSO ilmentävät väkevästi.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat