25 vuotta sitten Muumimamma opetti minulle, mitä on pyyteetön rakkaus - Kulttuuri | HS.fi

25 vuotta sitten Muumimamma opetti minulle, mitä on pyyteetön rakkaus

1990-luvun Muumi-animaatio sai kyyneleet nousemaan silmiin, kirjoittaa Juhani Karila.

13.1. 2:00 | Päivitetty 13.1. 6:35

Toisinaan tulee fundeerattua mieleenpainuvimpia lapsuuden tv-kokemuksia. Käytännössä muistelen siis sitä, mitä hirveää tuli nähtyä.

Pikku Kakkosen Pelle Hermannia pelkäsin niin paljon, että kun ohjelman mölytunnari alkoi, pakenin piiloon pöydän alle. Hypnoottisen Varokaa heikkoa jäätä -pala-animaation tuijotin loppuun asti joka kerta, mutta kauhusta kankeana.

Tappajahain jälkeen en meinannut uskaltaa mennä kesällä jokeen uimaan. Ainakaan ennen kuin olin tepastellut hyvän aikaa rantaviivalla ja tähyillyt vedestä selkäeviä.

En ole traumojeni kanssa yksin. Liian nuorena nähtyjen kamaluuksien puinti on suosittu nostalgian alalaji, joka on synnyttänyt internetiin lukemattomia keskusteluketjuja ja kokonaisia juttusarjoja.

Mutta harvemmin puhutaan siitä, mitkä ohjelmat tekivät voimakkaan vaikutuksen päinvastaisella tavalla.

Kun lapsemme täytti vuoden, puolisoni alkoi kerätä 1990-luvun Muumi-animaatioita dvd:inä. Siis niitä alkuperäisiä, joissa Hemulina tuskailee Tapio ”Vuorineuvos Tuura” Hämäläinen ja Pikku Myynä tiuskii Elina Salo. Että jos jälkikasvukin vaikka innostuisi.

Onpa hauskaa, ajattelin, kun eräänä aamuna panimme sarjan pyörimään. Istuin sohvalle ja hörppäsin kahvia.

Heti ensimmäisessä jaksossa tärähti.

Muumipeikko ja Nuuskamuikkunen löytävät merkillisen silinterihatun, joka päätyy Muumitaloon roskakoriksi. Myöhemmin talossa leikitään piilosta, ja Muumipeikko ryömii silinterin alle. Nipsu ei löydä täydellisen lymypaikan hoksannutta kaveriaan, joka viimein kömpii esiin silkkipytystä – karvaiseksi rumilukseksi muuttuneena.

Kukaan Muumipeikon ystävistä ei tunnista häntä, ja hän hätääntyy. Lopulta Muumimamma tulee paikalle, katsoo syvälle itkuisen olennon silmiin ja sanoo: ”Sinä tosiaan olet oma muumilapseni.”

Muistin jokaisen kuvan. Muistin Muumipeikon hysteerisen ilmeen ja Muumimamman silmät. Miten kyynelehtivä turjake muuttui hitaasti takaisin Muumipeikoksi äitinsä syleilyssä.

Kohtaus teki aikoinaan valtavan vaikutuksen. En ollut ajatellut asiaa 25 vuoteen, mutta yhtäkkiä palasi mieleeni, miltä tuntui todistaa, kuinka vanhempi hyväksyy lapsensa pyyteettä.

On niin tärkeää tulla nähdyksi.

Minun täytyi pyyhkiä silmiäni ja – kas kummaa – niin puolisonikin. Ainoastaan rakas jälkeläisemme, jota varten koko show oli pystytetty, pureskeli kaukosäädintä tonnin setelinä.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat