Tammikuinen värien kaipuu johtaa outoihin ratkaisuihin - Kulttuuri | HS.fi

Tammikuinen värien kaipuu johtaa outoihin ratkaisuihin

Lux Helsinki saadaan ehkä pidettyä helmikuun lopussa, jos koronavirustilanne sen sallii. Värejä kaipaava saattaa löytää itsensä harhailemasta esimerkiksi kaupungintalolta.

16.1. 2:00 | Päivitetty 16.1. 7:59

Kaipasin alkuviikosta väriä. Lumi-inferno ei ollut vielä päässyt kunnolla käyntiin, jouluvalot oli jo monesta paikasta riisuttu.

Yleensä tähän aikaan vuodesta voi kiertää katsomassa Lux Helsingin valoja, värejä ja videoita – vähän heikkotasoinenkin valoteos näyttää pimeään vuodenaikaan upealta! – mutta ei tänä vuonna. (Lux Helsinki pyritään järjestämään helmikuun lopulla, jos koronavirustilanne antaa myöten. Pidetään peukkuja.)

Ostin siksi sekä tulppaaneja että veriappelsiineja, joiden sesonki on luojan kiitos vihdoin alkanut.

C- ja d-vitamiinien puutos piinasi edelleen, joten yritin päästä Helsingin kaupungintaloon, kuten kuka tahansa järkevä ihminen. Luulen, ettei minun olisi pitänyt päästä sisään ollenkaan – pandemian takia kaupungintalo sulkee ovensa jo klo 16 – mutta joku tuli juuri ulos, joten sujahdin ovenraosta sisään.

Siellä sitten hiiviskelin yksin ympäri tyhjää aulaa kuin sekopää ja yritin nähdä edes vilauksia väreistä ennen kuin joku tulee heittämään minut ulos.

Niin mistä väreistä? Tietenkin taiteilija Anitra Lucanderin (1918–2000) kaupungintaloon puoli vuosisataa sitten tekemästä upeasta värisuunnittelusta.

Oletko koskaan käynyt katsomassa sitä?

Kun arkkitehti Aarno Ruusuvuori uudisti kaupungintaloa vuosina 1968–1970, Anitra Lucander suunnitteli talon värit, niin ulkoa kuin sisältäkin. Sanottiin, että Ruusuvuori ei kokenut olevansa värisuunnittelussa erityisen hyvä, eikä mielellään ryhtynyt hommiin, joissa ei ollut erinomainen.

Siksi toimeksiannon sai Lucander, ja onneksi sai. Mikään ei jäänyt Lucanderilta huomaamatta. Niin kokolattiamatot, vessan kaakelit, kalusteet kuin narikan numerolaputkin saivat mietityt värit.

Seinät ja vahtimestarin koppien väripaneelit muodostavat Helsignin kaupungintalossa eräänlaisia kollaaseja.­

Ja mitkä värit ne ovat!

Vihreää, turkoosia! Keltaista, persikkaa! Himertävä vaaleanpunainen, burgundi ja oranssi! Puuterinsininen!

Lucander, hienostunut kuvataiteilija muutenkin ja suomalaisen kubistis-klassisen modernismin kärkinimiä, matkusti paljon ja sai vaikutteita niin kaupungintalon empiresalin katosta kuin Kreikasta ja Intiastakin.

Kaupungintalon eri nurkat hehkuvat eri värisinä, Ruusuvuoren modernistisen messingin rajaamina ja taitavan valonkäytön sytyttäminä. Värikkyydestään huolimatta vaikutelma on levollinen.

Paljastan nyt saman tien: Ei siellä kaupungintalolla paljon mitään päässyt näkemään. Kaikki paitsi aulatila oli suljettu yleisöltä köysiestein, niin yläkerrokset kuin ravintolakin. Väriterapia jäi vähäiseksi, joskin aulan himmeä lehmuksenvihreä rauhoitti.

Laihahkona lohtuna kaupunki on tehnyt kaupungintalon 50-vuotisjuhlan kunniaksi verkkosivuston, jolla pääsee tutustumaan sekä Ruusuvuoren että Lucanderin kädenjälkeen kuvin ja videoin.

Poimintoja Anitra Lucanderin värityssuunnitelman väriskaalasta.­

Anitra Lucanderin kädenjäljen ihailu johti tähän ajatukseen: miksi emme voisi tehdä elinympäristöstämme silmää miellyttävää tällaisin hienovaraisin keinoin? Käyttää apuna taiteilijaa, jolla on vahva tyylitaju ja värisilmä sekä kohteen syvällinen ymmärrys?

Viime vuosina patenttiratkaisu arkkitehtuurin ”parantamiseen” ja kaupunkikuvan ”elävöittämiseen” ovat olleet muraalit, mutta kuinka moneen paikkaan ne oikeasti sopivat?

Kesällä ne peittyivät puiden lehvästöjen taakse, mutta alkutalven ne ovat taas olleet esillä loskan keskellä. Makuja on monia, mutta omaan silmääni näky ei ole ollut erityisen mieltä ylentävä.

Kerrostalojen päätyihin tuntuu menevän melkein mitä vain. Taloyhtiöiden tilaamat muraalit ovat julkista taidetta, jonka tilaamiseen ei ole käytetty julkisen taiteen tilaamisen hyviä käytäntöjä. On harmillista, että useinkaan muraaleista ei järjestetä taidekilpailua, vaan taloyhtiö ottaa jotain, mikä sattuu puheenjohtajan silmää miellyttämään.

Hyväksyn sen taaksepäin katsovan kiukkupepun maineen, jonka epäilemättä saan haikailemalla Lennart Segerstrålen ja Tove Janssonin seinämaalausten perään. (Myös kaupungintalossa oli Janssonin fresko ennen kuin se siirrettiin Hamiin!)

Nykymuraalit kun kalpenevat niille jonkinlaisena mainosgrafiikan ja kuvituskuvan välimaastoon sijoittuvana ilmaisuna. Niiden räikeät värit näyttävät ehkä hyvältä Barcelonan tai Los Angelesin auringonpaisteessa, mutta Helsingin hennossa valossa ne särkevät (väri-)silmiä.

Useimmiten muraalit paikkaavat huonoa arkkitehtuuria ja kaupunkisuunnittelua. Ne eivät ole ratkaisu vaan laastari.

Sivumaku on kyyninen: Moni taloyhtiö laskeskelee, että muraali on halpa tapa pitää töhrijät loitolla ja parantaa asuinalueen mainetta.

Pääkaupunkiseudulla muraaleja tilataan harvoin niihin kaupunginosiin, joissa neliöhinnat ovat korkeimmat – ja useammin vuokrataloihin kuin niihin, jotka asukkaat omistavat. Samoissa kaupunginosissa kukkivat graffitit ja muu vähemmän luvanvarainen seinämaalaus.

Muraali kääntää niiden voimasuhteet toisin päin. Sen sijaan että seinämaalaus olisi viesti vallanpitäjille, siitä on tullut ylhäältä annettu kaunistus, katutaiteen kapinaton versio.

Voitaisiinko harmaille naapurustoille siis tehdä jotain muuta, joka olisi esteettisesti ja moraalisesti kestävämpää?

Jos muraalit ajatellaan piristämään tai kohentamaan asuinympäristön ilmettä, on myös muita tapoja tehdä se. Saatetaan tarvita peruskorjaus, täydennysrakentamista, piha-alueen mylläys tai vaikka vain katuvalo.

Ruusuvuorelle tyypillinen leijuva porrasratkaisu jäsentyy Lucanderin suunnittelemien eri sävyisten väripaneelien kautta.­

Näillä paukkupakkasilla olen kävellyt lounasaikaan ympäri Helsinkiä ja katsellut vaihteeksi ylöspäin, kun räntää ei tarvitse pakoilla.

Monessa kaupunginosassa arkkitehtuuri tarjoaa hienoja kontrasteja ja yksityiskohtia löydettäväksi. Pakkaspäivän matala aurinko piirtää männyn varjon kerrostalon seinään ja heijastaa naapuritalon ikkunoista väreileviä valotorneja. Toisinaan julkisivujen värit ovat suorastaan lucanderilaisen lempeät ja valoisat. Talviauringossa ne hehkuvat.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat