Mauri, Poni, Puluboi ja muut - Kulttuuri | HS.fi

Mauri, Poni, Puluboi ja muut

Veera Salmi tunnetaan etenkin lastenkirjoista ja anarkistisesta Puluboi-hahmosta. Mutta Salmella on erityislaatuinen ote myös nuorten maailmaan.

Veera Salmi on kirjailija, joka ei väsy kuuntelemaan ja tarkkailemaan lapsia ja nuoria.­

Molemmat nuoret asuvat Vuosaaressa. Leo on sijaislapsi, jota siirrellään sijaisperheestä toiseen, kun paha olo muuttuu rikotuiksi tavaroiksi. Isralla taas on laaja perhe, mutta se kääntyy häntä vastaan, kun tapahtuu yksi paha juttu.

Leo ja Isra tapaavat koulun liikuntatunnilla luistelukentän laidalla. Sattumien summana heistä tulee parivaljakko pakomatkalla. He ovat vähän kuin 2020-luvun Bonnie ja Clyde, joiden varastetun auton reitillä riittää ikävyyksiä.

Leo ja Isra ovat kirjailija Veera Salmen luomus, päähenkilöt viime vuonna ilmestyneessä Kaunis ilma kuolla -nuortenromaanissa.

On kuitenkin niin, että Leo ja Isra ovat kovin todentuntuisia, koska sellainen taito kirjailija Salmella on.

Jos on lukenut Veera Salmen kirjoja, tietää, ettei ole liioittelua kutsua häntä lapsi- tai nuorikuiskaajaksi. Salmella tuntuu olevan aivan erityinen taito päästä lähelle lasten ja nuorten kokemusta, heidän maailmaansa ja kielenkäyttöään. Hänen avullaan aikuinen lukija pääsee kuin kurkistamaan siihen maailmaan, joka on aikuisilta aina vähän salattu.

Miten Veera Salmi sen oikein tekee?

”En mä, kiitos se on kivasti sanottu, mutta… Mä en tiedä.”

”Tosi paljonhan mä seuraan niitä.”

Salmella on sosionomin koulutus, ja ennen jättäytymistään kirjailijaksi vuonna 2014 hän työskenteli viisitoista vuotta lastentarhanopettajana. Päiväkotivuosina hän teki suorastaan intohimoisesti muistiin­panoja: keräsi talteen sitä, mitä lapset leikkivät, miten he puhuivat, mitä ajattelivat. Noista kansioista on vieläkin usein iloa, jos kirjoittamisessa tulee tenkkapoo, Salmi kertoo.

Nyttemmin Salmen havainnot syntyvät enemmän perhepiirissä. Hänellä on kaksi lasta: 17-vuotias poika ja kymmenvuotias tytär. Tyttären ja tämän ystävien keskusteluja Salmi esimerkiksi kertoo kuuntelevansa kovin mielellään. ”Musta on ihanaa, jos ne tulee meille välipalalle ja saan kuulla mitä mieltä ne on vaikka ulkohousuista.”

(Sivuhuomautuksena, ulkohousuista ollaan Mauri on nuubi gansta -kirjassa tätä mieltä: Toppahousut laitetaan aamulla jalkaan, jos vanhemmat on vielä kotona. Koulussa niitä ei sitten enää käytä kukaan. Siellä niitä käytetään kaulaliinana. Tokaluokkalaiset käyttää niitä vielä supermiesviittoina, mutta kolmannella se yleensä menee jo pois muodista.)

Salmen 17-vuotias poika puolestaan saa usein toimia Salmen nuorille kirjoittamien kirjojen esilukijana.

”Varmaan siksi olenkin nyt rohkaistunut kirjoittamaan myös nuorille, kun pystyn kysymään häneltä, että mitä termiä käyttäisitte, voiko näin sanoa.”

Kaunis ilma kuolla oli Veera Salmen toinen nuortenkirja, mutta parhaiten hänet tunnetaan hänen lapsille kirjoittamistaan... Töttölöö! ...Puluboi-kirjoista.

Tässä kohtaa juttua näyttää siis väkisin pyrkivän esiin tuo kuuluisa herra, anteeksi hella, Hakaniemestä. Puluboi.

Häneltä, halmaalta ja pullealta hienolta linnulta ei puhe ihan heti lopu – eikä tahtia haittaa lainkaan se, että tämä kaveri, anteeksi kaveli, ei suostu sanomaan sitä lumaa kiljainta, joita noihin edellisiinkin sanoihin olisi talvittu.

Puluboit, jotka kuvittaa Emmi Jormalainen, ovat jo klassikoita – joten sopii kai hyvin, että vuonna 2012 ilmestynyt Puluboin ja Ponin kirja aloitti tiensä kuten niin moni kuuluisa kirja aiemmin. Murskakritiikillä.

Kritiikki ilmestyi Helsingin Sanomissa ja siinä kuvailtiin Puluboin puhetta tekotaiteelliseksi kikkailuksi ja kielikonstailuksi, joka on ”ennen muuta tuskallista”.

Salmi muistaa kritiikin hyvin. ”Osasin sen jonkin aikaa jopa sanasta sanaan.”

Nihkeästä arvostelusta oli silti yksi välitön ilo.

”Minähän olin ihan uusi tulokas enkä tuntenut yhtä ainutta kirjailijaa. Sen kritiikin jälkeen sain kuuluisuuksilta sähköposteja ja terveisiä kustantamon kautta. Kirjamessuilla, jotka olivat juuri silloin, kirjailijat tulivat pahoittelemaan. Sen takia se kritiikki ei jäänyt kaivelemaankaan, se kääntyi iloksi ja voitoksi.”

Vaikka lukeutuisi Puluboi-faneihin, on kriitikon reaktioon tietyssä mielessä myös helppo samastua. Ei varmasti ole yksi tai kaksi vanhempaa, jotka sitä iltasaduksi aloittaessaan ovat olleet ensin ihmeissään. Ihan pihalla.

”Ei se ole vaarallista olla pihalla. Kolmevuotiaat eivät ymmärrä niistä Ponin höpötyksistä mitään, eivätkä Puluboistakaan – mutta ovat aina vähän aikaa innoissaan, kun se sanoo hassun sanan. Yhdeksänvuo­tiaat puolestaan voivat olla jo kiinnostuneita Ponin elämän käänteistä”, Salmi sanoo ja jatkaa:

”Ajatuksena oli, että se toimisi vähän kaikille, ei sen tarvitse kokonaan aueta. Se että teksti herättää tunteita tai kiinnostuksen, on jo tosi paljon.”

Salmi oli parikymppinen, kun hän lähetti ensimmäistä kertaa kirjoituksiaan kustantamoihin.

Niistä vastattiin kivasti, vaikka ei tekstejä huolittukaan. ”Se rohkaisi mua todella paljon.”

Salmi kertoo lähettäneensä tekstejä kymmenisen vuotta ja ajatelleensa vähän pakkomielteenomaisesti, että ainoa motiivi kirjoittamiselle on se, että häneltä julkaistaisiin kirja.

”Sitten olin jo kolmekymppinen ja ajattelin, että olen yrittänyt tätä tosi kauan. Ajattelin, että yritän vielä kerran. Ja että nyt mun pitää keksiä jotain niin hullua, että ne lukee sen.”

Salmella oli Ponin ja tämän perheen tarina jo kirjoitettuna, mutta se tuntui sellaisenaan liian tylsältä. Salmi jutteli kirjan ideasta päivä­kodissakin ja kyseli lapsilta, millainen on hauska kirja.

”Lapsethan sen sitten oikeastaan antoi. Ne kriteerit oli, että siinä pitää olla ripulijätkä, sellainen joka koko ajan kertoo lisää ja lisää älyttömiä juttuja. Ja sitten mainoskatkot, ne olivat hyvä idea. Että kun kirjat ovat niin pitkästyttäviä, niin eikö niissä voisi olla mainoskatkoja.”

No voisi. Esimerkiksi heti Puluboin ja Ponin kirjan ensimmäisellä sivulla: Paljon muutakin loinaa samassa osoitteessa. Esimelkiksi suulennuslasi ja mittanauha yks ysi ysi. Ekspoksilla mukavan vaalallinen lintupeliuutuus: ”Taistelevat metsot Ykkönen”, saatavana myös öljyväli-maalauksena.

Töttölöö!

Toinen Puluboi, nimeltään Puluboin ja Ponin loisketiivis kirja ilmestyi heti vuosi ensimmäisen jälkeen ja 2015 oli vuorossa jo neljäs: Puluboin ja Ponin tsompikirja.

Samana vuonna yleisö sai tutustua myös pasilalaiseen Mauriin, kun Mauri ja vähä-älypuhelin ilmestyi.

Veera Salmi sai kipinän Mauri-kirjoihin työskennellessään päivä­kodissa Pasilassa. Vaikka Salmi on itse paljasjalkainen kalliolainen, oli Pasila siihen asti ollut hänelle vierasta aluetta.

”Sinne oli ihana mennä, aivan kuin olisi mennyt toiseen kaupunkiin. Se oli todella mielenkiintoinen paikka, ja sitten ne perheet ja lapset: miten paljon oli sitä erilaisuutta. Etenkin lasten välinen solidaarisuus ihastutti.”

Maureja on ilmestynyt jo kolme, viimeisin Mauri on nuubi gangsta ilmestyi viime vuonna.

Siinä Mauri kohtaa hurjana lähestyvän aikuisuuden – eli kymmenvuotissynttärit. Ja aikuisuus tarkoittaa chilihaasteita, rakastumista, vauvoja ja työtä. Ei ihme, että tuossa myllerryksessä tulee riitaa parhaan kaverin kanssa.

Kolmas Mauri saattaa jäädä viimeiseksi, Veera Salmi sanoo.

Se johtuu kuvista.

Ne Salmi piirtää itse. ”Mulla oli vahva ajatus niistä kuvista, miten Mauri piirtää ne ja sen tyyli on tällainen. En osaisikaan piirtää paremmin, mulla on juuri sellainen ekaluokkalaisen piirustustyyli.”

Salmi teki kuvat vain malliksi tulevalle kuvittajalle, mutta kustantamosta ehdotettiin, että mitä jos kuvia käytettäisiin myös kirjassa.

Nyt piirtäminen on käynyt Salmen mukaan raskaaksi.

”Yritin jo kolmannen kohdalla ehdottaa, että eikö joku muu voisi piirtää.”

Veera Salmi ei osaa selittää, miten hän vaikuttaa tavoittavan niin hyvin lasten kokemuksen. ”Tosi paljon mä seuraan niitä”, hän sanoo.­

Kun Salmen ensimmäinen nuortenkirja ilmestyi vuonna 2018, oli häneltä ilmestynyt jo kymmenen lastenkirjaa: Maurien ja Puluboiden lisäksi oli tullut kuvittaja Elina Warstan kanssa tehtyjä Päiväkoti Heippakamu -kuvakirjoja.

Ensimmäinen nuorille kirjoitettu teos oli nimeltään Saari. Se kertoo kaltoin kohdelluista, ”maailman surullisimmista” nuorista, jotka pakenevat kaukaiselle meren saarelle.

Monin tavoin kaltoin kohdeltuja ovat myös Kaunis ilma kuolla -romaanin Leo ja Isra.

Kun Leon ja Isran tarinaa luki koronavuoden 2020 päätteeksi, menivät sen aiheet ja tapahtumat – yksin jäänyt, sijaisperheessä asuva poika ja nuorten videoilla tekemä vallankäyttö – ihon alle aivan erityisellä tavalla. Mieleen nousivat väkisinkin viime vuoden kauheat ja surulliset uutiset niin alakouluikäisten Vantaalla tekemistä väkivaltavideoista kuin alaikäisten Vallilassa tekemästä taposta ja Koskelan murhasta.

Tuollaiset uutiset vetävät sanattomaksi – varsinkin, jos itsellä on lapsia.

”Kyllähän nuo uutiset jäi ajatuksiin tosi poikkeuksellisella tavalla ja mietityttävät edelleen”, Veera Salmi sanoo ja jatkaa:

”Ylipäänsä mun on vaikea jäsentää mitä ajattelen noista eri tapahtumista, joita uutisoitiin viime kesästä lähtien. Luultavasti ne jäävät mieleeni sillä tavalla, että kerääntyvät ensin ja sitten voivat purkautua kirjoina.”

Sillä lailla Salmen kirjat ovat oikeastaan kaikki syntyneet: sosionomiopinnoissa, päiväkotityössä ja elämässä ylipäätään kohdatut todelliset asiat muuntuvat, muuttuvat fiktioksi. ”Minulle helpoin tapa käsitellä aiheita on kirjoittamalla, niin että mielikuvittelen jonkun tuntemani ihmisen kautta.”

Tai paikan. Kaunis ilma kuolla -romaani tapahtuu pääosin Vuosaaressa. Salmi on asunut siellä nelisen vuotta nuorena aikuisena. ”Muuten en tutustunut siihen kulttuuriin, koska en enää käynyt koulua.”

Aidon tunnun saamiseksi oli siis tehtävä samaa mitä aiemmin päiväkodeissa: vakoiltava hieman.

”Tein niin, että istuin metrossa ja menin sinne kauppakeskukseen ja kuuntelin tosi paljon, että mistä aiheista ja miten nuoret puhuvat.”

Ainakin aikuisen lukijan näkökulmasta selvitystyö tuntuu taas onnistuneen enemmän kuin hyvin: erityisesti Isran puheessa on aidon tuntuinen klangi.

Näin hän kertoo esimerkiksi parhaan ystävän kanssa tapahtuneesta välirikosta:

Ja kun me tavattiin sattumalta Alepan edessä, hän vaan hoki, kuinka Mustaf ja Ocean oli tapelleet viime viikonloppuna kauppakeskuksen parkkiksel niin kun wild animals. Hänen mielestä se oli the biggest thing in the universe. Se et joku potki toista päähän oli Rinan mielestä maailman hienoin asia. Ja kun mä katsoin häntä mua itketti, koska Rina ei ollut enää niin kuin ennen.

”Mua kiinnostaa hirveästi Helsingin puhekielisyys, kaikki ne eri va­riaatiot, miten eri paikoissa puhutaan. Se versio miten Isra kirjassa puhuu, olen muuttanut sitä helpommaksi. Kieli oli aluksi vielä enemmän slangia, mutta se olisi ollut kirjaan liian hankala.”

Veera Salmi alkoi kirjoittaa yläkouluikäisenä ja huomasi, että ”ehkä osaa tätä vähän”. Äidinkielen numerot nousivat ja kirjoittaminen jatkui.

Yläkoulusta hän jatkoi Oulunkylän lukioon, mutta lopetti ”sen tosi dramaattisissa merkeissä kesken”.

”Minulla oli ihan kauhea se nuoruusvaihe, olin tosi hakoteillä.”

Se tarkoittaa Salmen mukaan, että ”fysiikan ja ranskan kursseja enemmän minua kiinnosti silloin pyöriä kellareissa kaikenmoisten gangstereiden kanssa”.

Nuo tutkimusmatkat veivät tilaa muulta elämältä.

”Ei siinä oikein koulua ehtinyt käydä. Oli paniikkihäiriötä ja muuta perusnuoruuskamaa. Hengittelin ja mietin mitä tekisin. Haahuilin ja olin töissäkin, mitä silloin oli alaikäisten ihmisten vielä mahdollista tehdä.”

Vähitellen elämä rauhoittui. Salmi meni opiskelemaan lähihoitajaksi ja huomasi pystyvänsä siihen.

”Se ei ollut mikään intohimojuttu ensin, äitini oli alalla ja sanoi, että mene tuonne, jos et muuta keksi.”

Lähihoitajaopintojen jälkeen tulivat sitten sosionomiopinnot ja siellä valtava kiinnostus sekä lapsiin että eriarvoisuuteen, ihmisiin, heidän asioihinsa, kaikkeen yhteiskunnalliseen.

Veera Salmi kertoo pohtineensa paljon omaa nuoruuttaan, sitä miksi se lähti niin käsistä ja mikä auttoi taas palaamaan ruotuun.

Osaisiko hän ehkä myös neuvoa mitä aikuiset voisivat – tai mitä meidän pitäisi – tehdä, ettemme vahingossa sysäisi ketään kohti vaikeuksia?

”En mä sitä osaa ratkaista enkä osaa sanoa. Se on tosi vaikea kysymys, varsinkin kun tappelen koko ajan oman teinipoikani kanssa samoista nukkumaanmenoajoista kuin muutkin – ja tajuan että joka päivä voin sanoa sellaista, että hän lähtisi ovet paukkuen.”

Lisäksi monet näin suurista ongelmista ovat pohjimmiltaan valtion ja kuntien organisaatioiden ja raha­asioiden hoitamista, Salmi huomauttaa.

Sosionomin opintojen kautta Salmi on pitkään ollut tietoinen esimerkiksi lastensuojelun resurssien riittämättömyydestä.

Koronapandemia on toki iso kriisi, hän sanoo. ”Mutta aina kun tulee joku kriisi, niin ongelmanuoret – tai päihdeongelmaiset joita on tuolla kadulla koko ajan enemmän ja enemmän – putoaa ensimmäiseksi siitä huolenpidosta. Vaikka kaikki tietävät, että niin ei pitäisi tapahtua.”

Kaikki voi olla niin pienestä kiinni, Salmi sanoo.

”Ajattelen sitä tosi usein, että ei se ollut kuin ihan pienestä kiinni, että olisin ollut tuolla kadulla samassa porukassa. Se ei ole mahdoton skenaario. Vaikka olin ihanasta ja onnellisesta perheestä, niin silti mulla lähti kaikki käsistä. Nyt olen tässä haastattelussa, mutta yksi askel taakse niin olisin voinut olla ihan toisessa tilanteessa.”

Omassa elämässään Veera Salmi on huomannut, miten pienestä kaikki voi elämässä olla kiinni.­

Veera Salmi

44-vuotias kirjailija, syntynyt Helsingissä 1976.

Koulutukseltaan sosionomi, työskennellyt ennen kirjailijaksi jättäytymistään 15 vuotta lastentarhanopettajana.

Ensimmäinen lastenkirja Puluboin ja Ponin kirja ilmestyi 2012. Kirjoittanut 18 lasten- ja nuortenkirjaa.

Kirjoittanut myös kaksi romaania: Kaikki kevään merkit (2014) ja Perhoset veljeni ympärillä (2019).

Keväällä tulossa uusi kirja: Puluboin tähtimietteellinen kirja.

Kirjoista on tehty kuunnelmia (mm. Puluboin ja Ponin kirja, löytyy Yle Areenasta), teatteriesityksiä (Mauri ja vähä-älypuhelin, Mauri ja mini-isoveli, Kansallis­teatteri) ja elokuva Puluboin ja Ponin leffa.

Kaarina Helakisa -palkinto vuonna 2014.

Asuu Kalliossa. Perheeseen kuuluu puoliso ja kaksi lasta.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat