Suomessa kiroilu ei ole samanlainen tabu kuin muualla: Uusi sarja näyttää, kuinka voimakkaasti muun maailman kiroilukulttuuri eroaa meistä, ja yksi asia on seksi - Kulttuuri | HS.fi

Suomessa kiroilu ei ole samanlainen tabu kuin muualla: Uusi sarja näyttää, kuinka voimakkaasti muun maailman kiroilukulttuuri eroaa meistä, ja yksi asia on seksi

Nicolas Cage kiroilee reippaasti Netflixin uudessa dokumenttisarjassa Kirosanojen historia.

Nicolas Cage selostaa kirosanojen historiaa ylväässä ympäristössä Netflixin uutuussarjassa.­

18.1. 12:32 | Päivitetty 20.1. 10:49

Näyttelijä Nicolas Cage seisoo tyylikkääseen pukuun pukeutuneena huoneessa, jonka seinämät ovat täynnä kirjoja.

Keskelle huonetta on aseteltu pehmeän oloinen nojatuoli, jonka viereisellä sohvapöydällä on viskipulloja ja muita alkoholijuomia. Takana roihuaa takka. Tunnelma on kuin vanhan ajan herrakerhosta, tyylikkäästä harvojen ja valittujen henkilöiden klubihuoneesta.

Cage katsoo suoraan kameraan.

”Mitä vittua tuijotat?”

Tästä lähtee liikkeelle Netflixin tämän vuoden alussa julkaisema kuusiosainen dokumenttisarja Kirosanojen historia (History of Swear Words).

Ohjelma keräsi kansainvälisissä medioissa huomiota julkaisunsa aikana, koska sen asetelma on kiistatta varsin kiinnostava, lähtien ohjelman juontajasta.

Nicolas Cage on tunnettu paitsi palkituista roolisuorituksistaan, myös railakkaasta yksityiselämästään ja nettimeemeiksi päätyneistä ilmeistään.

Cage itse on julkisuudessa kertonut turhautumisensa itsestään tehtyihin meemikuviin. Erityisesti viime vuosina Cage on saanut työsuorituksistaan elokuvissa enemmän kovasanaista kritiikkiä kuin merkittäviä kehuja.

Nyt Cage on puhtaasti huumorin ja jopa jonkinasteisen itseironian äärellä, kun hän juontaa tarkoituksellisen pompöösissä huoneessa vakavailmeisenä ja rauhallisesti puhuen dokumenttisarjaa kiroilusta. Kuuden 20-minuutisen jakson aikana Cage päästelee suustaan todennäköisesti enemmän rumia sanoja kuin yhdessäkään elokuvaroolissaan.

Cage ei toki juttele ohjelmassa tuhmia yksin, vaan hän toimii sarjassa ennemminkin eräänlaisena esilukijana. Oman analyysinsä eri kirosanojen merkityksestä ja toimivuudesta tarjoavat tunnetut koomikot, kuten Sarah Silverman, Nick Offerman, Nikki Glaser ja London Hughes. Kirosanojen historiaa avaavat puolestaan tutkijat Benjamin K. Bergen, Anne H. Charity Hudley ja Mireille Miller-Young.

Kuuden jakson aikana käydään läpi kuusi englanninkielistä kirosanaa – tai ehkä ennemminkin rumaa sanaa, koska osaa niistä ei voi sanoa käytettävän perinteiseen kiroiluun. Sanat ovat ”fuck”, ”shit”, ”bitch”, ”dick”, ”pussy” ja ”damn”.

Asetelma on alusta lähtien hyvin viihteellinen. Netflix kutsuu sitä alkuteksteissä komediasarjaksi, ja kieltämättä sarja painottuu hyvin vahvasti vitsailun ja huumorin puolelle, vaikka ohessa pyritään kertomaan myös oleellista tietoa kirosanojen syntymästä, niihin liittyvien tulkintojen muutoksesta ja ylipäänsä kiroilun vaikuttamisesta ihmisten elämään.

Sarjan jaksot ovat varsin ytimekkäitä, ja ajasta merkittävä osa kuluu hassutteluun ja välivitsin kehittelyyn, joten kiistanalaiseksikin luonnehditun aiheen erityisen syvälliseen käsittelyyn ohjelmassa ei päästä.

Tämä on ollut suurin syy, miksi sarja on myös saanut ristiriitaisen vastaanoton maailmalla: sitä on pidetty viihdyttävänä ja esimerkiksi Cagen suoritusta on kehuttu, mutta kokonaisuutena aiheesta jää hieman pinnallinen olo. Asiaa ei varsinaisesti paranna se, että kiroilu tuntuu jo lähtökohtaisesti niin heppoisalta aiheelta, että sille olisi voinut toivoa jämerämpää käsittelyä.

Silti jos kirosanojen historia ja kiroiluun liittyvät tutkimukset eivät ole entuudestaan tuttuja, sarja tarjoaa taatusti paljon uutta informaatiota toimivalla huumorilla höystettynä. Vaikka Cage on roolissaan hyvä, erityisesti mieleen jäävät nimenomaan Silvermanin ja Glaserin kaltaisten lahjakkaiden koomikoiden tyyli pohtia omaa suhdettaan kiroiluun ja vitsailla samaan aikaan aiheella.

Suomalaiselle katsojalle Kirosanojen historia on parissakin mielessä hämmentävä kokemus.

Ensinnäkin kirosanat eivät käänny täysin sellaisenaan suomeksi.

Esimerkiksi ”fuck”-sana on lähtökohtaisesti suomeksi ”vittu”, mutta kaikissa tapauksissa sanojen merkitykset eivät mene yksi yhteen. Fuck-sanaa käsittelevässä jaksossa puhutaan myös siitä, miten sana on englanniksi yhtä lailla alatyylinen ilmaisu seksin harrastamiselle.

Suomessa puolestaan ”vittu” on alatyylinen ilmaisu vulvalle, kun taas Kirosanojen historia -sarjassa tätä ilmaisua käsitellään ”pussy”-sanaa avaavassa jaksossa.

Sekaannusta on väkisin luvassa suomentajalle ja suomennoksia lukeville. Sarjaa katsoessa kannattaakin lähtökohtaisesti kääntää tekstitys pois ja keskittyä englanninkielisten sanojen merkitysten kuunteluun.

Toiseksi: sarjan lähtökohta on erilainen suomeksi ja englanniksi. Angloamerikkalaisessa kulttuurissa kiroilu on edelleen voimakkaampi tabu kuin Suomessa, mikä käy ilmi heti sarjan avausjaksossa.

Yhdysvalloissa elokuva saa R-ikärajoituksen saman tien, jos siinä sanotaan ”fuck” enemmän kuin kerran. R-elokuvia pääsevät Yhdysvalloissa katsomaan alle 17-vuotiaat vain vanhemman seurassa. Alemman ikärajan PG-13-elokuvissa ”fuck” saa olla kerran. Sitä nuoremmille tarkoitetuissa elokuvissa sanaa ei saa sanoa kertaakaan.

On helppo ajatella, että amerikkalaisessa kulttuurissa dokumenttisarja kiroilusta on lähtökohtaisesti jännittävämpi kuin Suomessa, jossa ärräpäihin ei liity stigmaa ainakaan samassa mittakaavassa.

Mutta jos Suomessa tehtäisiin vastaavanlainen sarja kirosanoista, olisivat ohjelmassa käsiteltävät sanat myös hyvin erilaisia kuin Cagen juontamassa ohjelmassa. Näin uskoo kirjailija Jari Tammi, joka on perehtynyt kirosanoihin vuosien ajan ja kirjoittanut niistä myös kirjoja.

”Angloamerikkalaisessa kulttuurissa kiroilu rakentuu ensisijaisesti seksuaalissävytteiseen sanastoon, kuten tässäkin ohjelmassa. Suomessa kiroilussa korostuu uskonnollinen puoli. Meillä on viisi pääkirosanaa: vittu, perkele, jumalauta, saatana ja helvetti. Niistä kaikki muut paitsi ’vittu’ liittyvät joko kristinuskoon tai luonnonuskontoihin”, Tammi sanoo.

Jari Tammi on perehtynyt kirosanoihin vuosien ajan.­

Suomen kirosanoista Tammi pitää juuri ”vittu”-sanaa siinä mielessä kiinnostavana sanana, että se edustaa yksin täällä kaikkia englannin kielen alatyylisiä rumia sanoja, joita Netflix-sarjan kuudesta osasta viisi ensimmäistä jaksoa käsittelevät.

Viime vuosisadalla yleistyneenä se on paljon tuoreempi kirosana kuin vuosisatoja vanhat manaukset ja sadattelut. Toki myös suomessa käytetään esimerkiksi ”paska”-sanaa kiroilussa, mutta se ei ole Tammen mielestä vastaavassa asemassa kuin niin sanotut viisi pääkirosanaa.

Vastaavasti englannin kielestä puuttuu hyvin pitkälti ”perkeleet” ja ”saatanat”. Niitä lähinnä on viimeisessä jaksossa käsiteltävä ”damn”, jossa ei ole kuitenkaan samaa uskonnollista latausta kuin suomenkielisissä sanoissa.

”Suomessa tabu on lähtenyt usein jumalan pilkasta. Perkele on alun perin ukkosenjumala. Saatana on sielun vihollinen, jumalauta avunhuuto tai rukous ja helvetti on kadotuksen paikka.”

Ennen haastattelua Tammi on ehtinyt katsoa Cagen juontamasta sarjasta sen ensimmäisen osan. Hän pitää sarjaa kiinnostavana.

”Vähän siinä on aistittavissa kiroilun glorifiointia, mutta loppujen lopuksi sarjassa on ihan hyvä ote. Juontaja on tietenkin loistava valinta, ja ohjelmassa tulee hyvää faktaa kirosanoista ja niiden historiasta”, Tammi sanoo.

Kiinnostavana Tammi pitää esimerkiksi sarjassa kerrottua tietoa siitä, miten konkreettisesti tabuna pidetyt sanat ovat vaikuttaneet populaarikulttuuriin. Sarjassa kerrotaan, miten kirosanojen käyttö oli aiemmin kiellettyä amerikkalaisissa elokuvissa. Kun uusi ikärajajärjestelmä luotiin ja kirosanat sallittiin rajoitusten mukaisesti elokuvissa, elokuvien yleisömäärät lähtivät nousuun.

Sarjassa testataan myös brittitutkimuksen väitettä siitä, että kiroilu auttaa esimerkiksi kestämään kipua. Yhdessä sarjan jaksoista koomikot upottavat kätensä jääkylmään vesiastiaan. Osa saa kiroilla ääneen pitäessään kättä vesiastiassa, osa ei. Kiroilevat henkilöt pystyvät pitämään kätensä pidempään jääkylmässä sammiossa.

Lisäksi sarjassa pohditaan sanojen kohdalla sitä, miten niiden käyttö ja niihin liittyvät merkitykset ovat muuttuneet. Erityisen paljon tätä käsitellään ”bitch”-jaksossa.

Alun perin naaraskoiraan viitanneesta sanasta on englannin kielessä tullut holtitonta ja kevytkenkäistä naista tarkoittava loukkaava sana, kunnes viime vuosikymmenten aikana uuden aallon feminismissä naiset ovat ottaneet sanan haltuunsa ja kääntäneet sen omassa käytössään myönteiseksi. Nykyisin sanan kohdalla on ratkaisevaa, kuka käyttää ”bitch”-sanaa ja ketä kohtaan.

Toki sarjassa nähdään myös puhdasta kiroiluhassuttelua, kuten The Wire -sarjasta tunnettu Isiah Whitlock Jr. ulvomassa ääneen ”maailman pisimmän ’shit’-sanan” omalla tunnistettavalla tyylillään.

Tammi uskoo, että Kirosanojen historia on yksi osoitus siitä, että kiroilu menettää vähitellen myös Yhdysvalloissa perinteistä asemaansa vahvana tabuna. Hän haluaa silti ajatella, että kiroilussa ei ole nykyisin kyse šokkiarvosta, vaan siitä, että sillä on jonkinlainen merkitys.

”Kiroilu itsensä vuoksi ei ole arvostettua tai kiinnostavaa, mutta kiroiluun liittyy jokin selvä syy. Se voi olla esimerkiksi ’perkele’-sanasta saatava energia vaikeassa tilanteessa, sillä voidaan purkaa negatiivisia tunteita, käyttää protestisanana tai jopa luoda ryhmähenkeä tietyssä alakulttuurissa”, Tammi sanoo.

Kirosanojen historia, Netflix.  

Juttua päivitetty 20.1. kello 10.45: Tarkennettu, että ”vittu”-sana on alatyylinen ilmaisu vulvalle, ei vaginalle.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat