Televisio esitteli suomalaisille Pave Maijasen ja Dingon suuret hitit, mutta nyt me saamme vain ”elämän­makuisia tarinoita” ja suuria tunne­reaktioita - Kulttuuri | HS.fi

Televisio esitteli suomalaisille Pave Maijasen ja Dingon suuret hitit, mutta nyt me saamme vain ”elämän­makuisia tarinoita” ja suuria tunne­reaktioita

Suomalaisista musiikkiohjelmista on tullut musiikkiviihdeohjelmia. Ne ovat laadukkaita, mutta mitään uutta niistä ei opi, kirjoittaa Mari Koppinen.

19.1. 2:00 | Päivitetty 19.1. 6:19

”Sulle sukeltaisin helmen valkeaa-a-a-aa-aan.”

Pave Maijanen seisoo valkeasta savusta täyttyneen maan päällä ja ujelluttaa herkkää falsettiaan. On joulukuun 8. vuonna 1984. Suomi kuulee Maijasen säveltämän Lähtisitkö-uutuuden. Ohjelma on Timo T. A. Mikkosen juontama Hittimittari. Siinä esitellään vuoroviikoin kotimaisia ja ulkomaisia uutuuksia.

Samassa jaksossa suomalaisille esitellään jo alkuvuodesta Levyraadin kautta kuuluisuuteen singahtaneen Dingon uudenkarhea kappale Autiotalo. Sitäkin on ollut tekemässä Pave Maijanen. (Sivuhuomio: laulussa kuultavat pisarat ovat syntyneet niin, että Pave on rutistanut märkää paperimyttyä studion vessanpöntön päällä).

Kappaleet osuvat. Hittimittarin alueraadit äänestävät ne jatkoon viikko toisensa jälkeen. Ja nyt 36 vuotta myöhemmin ne ovat meidän kaikkien omaisuutta. Suomalaisia klassikoita.

Katso Hittimittarin jakso täältä.

Miksi horisen taas kerran menneistä ajoista? Siksi, että olen suruissani. Televisio toi meille vielä joskus uutta musiikillista pureksittavaa. Sivisti. Vei suomalaista kulttuuria eteenpäin.

Nyt se keskittyy viihdyttämään ja katsomaan taaksepäin. Kun ennen vanhaan musiikkiohjelmien ytimessä olivat uutuudet, vi­deot ja kansan aktivoiminen, nyt ytimessä ovat ihmisten tunne­reaktiot ja kappaleisiin liittyvät ”elämänmakuiset tarinat”.

Muutoksen näkee Kultainen Venla -kisasta. Viimeinen perinteinen musiikkiohjelma palkittiin vuonna 2014. Kyseessä oli Sami Yaffan maailmanmusiikkia esittelevä sarja Sound Tracker. Sen jälkeen musiikkiohjelmien sijaan alettiin palkita musiikkiviihdeohjelmia. Niissä on vissi ero.

Television musiikkitarjonta on ottanut viime vuosina aimo harppauksia eteenpäin. Olemme saaneet ohjelmia kuten Vain elämää, Elämäni biisi, Suomilove ja nyt viimeisimpänä tulokkaana Laulu rakkaudelle.

Ne ovat hienoja sarjoja. Ne ovat isoja livetuotantoja, joissa esitellään useita genrejä, erilaisia artisteja, ja mikä parasta, mukana on aina tunnetta. Siitähän musiikissa on kyse. Mutta yhtään uutta kappaletta niissä ei kuulu. Kaikki ohjelmat Uuden musiikin kilpailua lukuun ottamatta perustuvat jo olemassa olevien kappaleiden uudelleenkierrätykseen.

Siinä ei ole toki mitään pahaa, ja löytöjä tekee menneisyydestäkin. Mutta en malta olla miettimättä, mikä voima televisiolla on ja millä laajuudella uudet nuoret artistit saisivat työnsä kuuluville, jos heidätkin muistettaisiin näissä ohjelmissa.

Se, että pääsee esittämään uudesta sinkustaan pari tahtia talk show’n loppusekunneille, ei vielä riitä.

Fakta on, että nuoriso löytää uutuudet edelleenkin, omia reittejään. Ehkä joku aktiivinen vanhempikin. Mutta koko kansan yhteisiä lauluja ei tahdo enää syntyä. Niitä Autiotaloja. Nyt nuoret kuuntelevat omaa musiikkiaan, josta me kääkät emme tiedä enää yhtään mitään. Me regressoidumme entistä pahemmin.

En siis ole huolissani. Olen vain surullinen. Meidän kääkkien puolesta – ja vähän myös suomalaisen musiikkikulttuurin.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat