Kuka näyttelijä olisi paras nykypäivän komisario Palmu? Äänestä omaa suosikkiasi - Kulttuuri | HS.fi

Kuka näyttelijä olisi paras nykypäivän komisario Palmu? Äänestä omaa suosikkiasi

Uuden version Komisario Palmusta ohjaava Renny Harlin sanoo, että roolia varten katsellaan ”Suomen näyttelijöiden kermaa”.

Alkuperäisissä elokuvissa komisario Palmua näytteli Joel Rinne. Kuva elokuvasta Vodkaa, komisario Palmu vuodelta 1969.­

19.1. 12:02

Elokuvaohjaaja Renny Harlin on tekemässä uutta versiota Komisario Palmu -elokuvista, uutisoivat HS ja muut suomalaismediat tiistaiaamuna. Elokuvan ensi-iltaa on suunniteltu vuodeksi 2023.

Kyseessä on ensimmäinen Palmu-filmatisointi yli 50 vuoteen Matti Kassilan ohjausten jälkeen.

Harlin käsikirjoittaa elokuvan valkokankaalle yhdessä teatteriohjaaja ja kirjailija Joel Elstelän kanssa. Elstelä on Komisario Palmu -hahmojen luojan, kirjailija Mika Waltarin tyttärenpoika.

Elokuvasta lienee tulossa varsin toiminnallinen, sillä sen tuottavan Solar Filmsin mukaan luvassa on käsirysyjä, tulitaisteluita ja autotakaa-ajoja.

Elokuvan alussa tapahtuu varakkaan, Saksaan kytkeytyvän kiinteistömiljonäärin murha Kaivopuistossa.

Solar Films on hankkinut perikunnalta oikeudet muihinkin Komisario Palmu -elokuviin eli niitä on mahdollisesti tulossa myöhemmin lisää.

Elokuvan näyttelijöistä ei ole vielä kerrottu julkisuuteen. Ilta-Sanomille Renny Harlin kuitenkin sanoo, että roolia varten katsellaan ”Suomen näyttelijöiden kermaa”.

Matti Kassilan alkuperäisissä elokuvissa Palmua näytteli Joel Rinne. Teatterinäyttämöllä Palmun roolissa on nähty muun muassa Mikko Kivinen, Esko Roine, Kari Väänänen ja Taneli Mäkelä.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat