Pandemiavuonna 2020 suomalaiset katsoivat uutisia ja Linnan juhlia – kymmenen katsotuimman ohjelman listalle pääsi myös Masked Singer - Kulttuuri | HS.fi

Pandemiavuonna 2020 suomalaiset katsoivat uutisia ja Linnan juhlia – kymmenen katsotuimman ohjelman listalle pääsi myös Masked Singer

Vuosi 2020 oli poikkeuksellinen myös television katselussa. Maalis–huhtikuussa television katselu lisääntyi yli viidenneksen edellisvuoteen verrattuna.

Suomalaiset katsoivat viime vuonna tv-ohjelmia keskimäärin 2 tuntia ja 47 minuuttia päivässä.­

21.1. 13:39 | Päivitetty 22.1. 9:25

Vuosi 2020 oli poikkeuksellinen myös suomalaisten television katselun kannalta. Uutiset ja ajankohtaisohjelmat kiinnostivat katsojia erityisesti keväällä, selviää Finnpanel oy:n tutkimuksesta.

Hallitus tiedotti 12. maaliskuuta koronarajoituksista, ja sitä seuranneen kuukauden aikana television katselu lisääntyi 21 prosenttia verrattuna edellisvuoden vastaavaan aikaan.

”Samalla aikavälillä tv-uutisten ja ajankohtaisohjelmien katselu tuplaantui. Myös Areenan, Mtv-palvelun ja Ruudun katselu kasvoi 30 prosenttia, kun sitä verrataan alkuvuoden lukuihin”, kertoo Finnpanelin toimitusjohtaja Lena Brun tiedotteessa.

Kevään jälkeen television katselu tasaantui. Koko vuoden aikana lineaaristen eli niin sanotusti perinteisten televisiokanavien katselu kasvoi kolme prosenttia.

Suomalaiset katsoivat tv-ohjelmia keskimäärin 2 tuntia ja 47 minuuttia päivittäin. Kun lasketaan mukaan myös muu televisiovastaanottimen käyttö kuten suoratoistopalvelut ja videopelit, oli kokonaisruutuaika 3 tuntia ja 36 minuuttia, mikä on 13 minuuttia enemmän kuin vuonna 2019.

Uutislähetysten katsojamäärät olivat suuria. Esimerkiksi Yle 1:n puoli yhdeksän uutislähetys sai päivittäin keskimäärin 802 000 katsojaa, MTV3:n Kymmenen uutiset 578 000 katsojaa ja Seitsemän uutiset 519 000 katsojaa.

Finnpanelin laskelman mukaan MTV3:n uutisia katsottiin enemmän kuin viiteen vuoteen, mutta Ylen osalta samaa laskelmaa ei tehty, Brun kertoo.

Myös hallituksen tiedotustilaisuudet sekä A-studion ja A-talkin lähetykset keräsivät katsojia.

Vaikka Linnan juhlia ei järjestetty itsenäisyyspäivänä perinteiseen tapaan, lähetys kiinnosti suomalaisia. Linnan juhlia seurasi poikkeusvuonna 1,6 miljoonaa suomalaista, kun vuonna 2019 Linnan juhlilla oli noin 2,4 miljoonaa katsojaa.

Viikonloppujen viihdeohjelmat, kuten Masked Singer Suomi, Tanssii tähtien kanssa, Putous ja Vain elämää keräsivät suuria katsojamääriä. Esimerkiksi MTV3:n Masked Singer Suomi -jaksoa, jossa naamion takana piileskeli kokki Henri Alén, katsoi 1 117 000 ihmistä.

Urheiluohjelmien katselu väheni reilusti, kun suuret urheilutapahtumat siirrettiin tuleville vuosille. Vuoden katsotuin urheilulähetys oli tammikuussa 2020 Tšekin Nové Městossa hiihdon maailmacupin miesten 15 kilometrin hiihto, jossa Iivo Niskanen tuli toiseksi.

Kymmenen katsotuinta tv-ohjelmaa 2020:

  1. Yle Uutiset 6.12. klo 20.30: 1 694 000

  2. Linnan juhlat 2020, osa 1, 6.12.: 1 639 000

  3. Linnan juhlat 2020, osa 2, 6.12.: 1 319 000

  4. Yle Uutiset alueeltasi 16.3. klo 18.21: 1 313 000

  5. Suomen Turku julistaa Joulurauhan 24.12.: 1 304 000

  6. Urheiluruutu 25.3.: 1 280 000

  7. A-studio: Hallituksen tiedotustilaisuus 25.3.: 1 227 000

  8. Masked Singer Suomi 4.4.: 1 117  000

  9. Tanssii tähtien kanssa 25.10.: 1 103 000

  10. Ylen erikoislähetys koronaviruksesta 16.3. klo 15.00: 1 020 000

Oikaisu 22.1. klo 9.24: Masked Singer on MTV3:n, ei Nelosen ohjelma.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat