Kohta-taidehallin uusi näyttely vie Yoko Onon kotibileisiin ja Andy Warholin näyttelynavajaisiin - Kulttuuri | HS.fi

Kohta-taidehallin uusi näyttely vie Yoko Onon kotibileisiin ja Andy Warholin näyttelynavajaisiin

Ranskalainen Michel Auder päätyi 1960-luvun lopulla New Yorkin avantgardepiireihin. Hänen videoteoksensa näyttävät superjulkkikset läheltä.

Michel Auder & Outi Martikainen, näyttelynäkymä.­

23.1. 2:00 | Päivitetty 23.1. 10:45

Kuvataide

Michel Auder & Outi Martikainen 14.3. saakka Taidehalli Kohdassa (Työpajankatu 2 B, rakennus 7). Avoinna ti–pe 12–18, la–su 12–16.

Taidehalli Kohdan näyttelyille on tyypillistä, että ne muodostavat eräänlaisen jatkokertomuksen. Uusi näyttely jatkaa usein tavalla tai toisella siitä, mihin edellinen jäi.

Michel Auderin (s. 1944) ja Outi Martikaisen (s. 1962) näyttelyn kohdalla jatkokertomus on ilmeinen.

Viime vuoden lopulla Charlie Morrow’n A Gathering -näyttelyä varten kirkkaan punaisiksi maalatuilla seinillä oli kymmeniä New Yorkin kokeellista musiikkikenttää mainostaneita keikkajulisteita.

Punainen väri on saanut jäädä nyt esillä olevien Martikaisen ryijyjen taustalle.

Näyttelytilan jokaisessa nurkassa on lisäksi katselupiste, jossa voi uppoutua Michel Auderin kokeellisiin elokuviin. Morrow’n julisteiden tavoin elokuvat dokumentoivat New Yorkin avantgardekenttää 1960-luvulta eteenpäin. Tällä kertaa huomio kiinnittyy kuitenkin kuvataidemaailmaan ja sen supertähtiin, kuten Andy Warholin lähipiiriin.

Ranskalaislähtöisen Michel Auderin tausta on valokuvauksessa. Varsinaisesti hän on tullut kuitenkin tunnetuksi New Yorkissa kuvaamistaan kokeellisista elokuvista.

Auderin teokset saattavat tallentaa loputtoman puhetulvan vallassa olevaa henkilöhahmoa tai seurata tuntitolkulla Warholin ja tämän ystävien ajanvietteitä. New Yorkin seurapiireihin Auder päätyi mentyään naimisiin Warholin elokuvissa esiintyneen Vivan kanssa.

Warholin seurueen elämän katselu tuntuu aluksi kummalliselta 2000-luvun mediailmastoon tottuneelle. Nykykulttuurissa supertähteyskin on jo omalla tavallaan arkista, kun tähdet avaavat kotiensa ovet kameroille ja kommunikoivat fanien kanssa suoraan erilaisilla sosiaalisen median alustoilla.

Arkisesti esitetyssä tähteydessä on Auderin elokuvien kohdalla kuitenkin kiinnostava ristiriita: ne tuovat aikoinaan faneistaan etäällä eläneet kohteensa aivan katsojan lähelle.

Warhol oli monien aikalaistensa tavoin kiinnostunut murtamaan yleisön ja teoksen välistä suhdetta. Hän tuli tunnetuksi niin sanotusta sisustuselokuvasta (englanniksi furniture filmistä, joka saatetaan kääntää suomeksi myös esimerkiksi tapettielokuvaksi). Sisustuselokuvan ideana oli luoda yleisön oleskelulle tausta, jota vasten itse elämä on elokuvaa tärkeämpää.

Esimerkiksi Warholin yli viisi tuntia kestävää elokuvaa Sleep (1964) ei edes tarkoitettu tarkkaavaisesti katseltavaksi. Sen pariin saattoi kävellä milloin vain. Se tarjosi audiovisuaalisen taustan ystävien kohtaamiselle, juhlille, syömiselle, juomiselle – kaikelle mahdolliselle!

Auderin elokuvat ovat sisustuselokuvamaisella tavalla kotivideomaisia. Niitäkin voi katsella hajamielisesti katselupisteestä toiseen vaellellen ja tunnelmasta uuteen surffaillen. Elokuvissa Warholin lähipiiri ihmettelee kuuluisassa Chelsea-hotellissa Auderin ja Vivan vastasyntynyttä lasta, välillä käydään John Lennonin ja Yoko Onon kotibileissä tai Whitney-museossa ”Andyn” näyttelyn avajaisissa.

Lähimmäs sisustuselokuvan ideaa tulee Auderin klassikko Voyage to the Center of the Phone Lines (1993), joka on karaokevideomainen kooste puhelinlangoilla kuulluista keskusteluista. Dialogipätkien taustalla nähdään kitsimäisen kauniita maisemakuvia, samalla kun dialogien tekstitykset juoksevat ruudulla.

Kokeellinen sisustuselokuva sopii oivaltavasti yhteen Martikaisen fantastisten ryijyjen kanssa.

Martikainen on kutonut ryijyihin kodinomaisia aineksia 3d-efektillä. Ryijyjä voi katsoa erityisten lasien läpi, jolloin tekstiilin pinta alkaa väreillä ja sykkiä ihmeellistä valoa.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat