Mikkelissä esitetään Niskavuorta 17 katsojalle, ja tekijöiden sitkeys ansaitsisi viisi tähteä – Toisiaan raatelevat niskavuorelaiset toteuttavat turvavälejä luonnostaan - Kulttuuri | HS.fi

Mikkelissä esitetään Niskavuorta 17 katsojalle, ja tekijöiden sitkeys ansaitsisi viisi tähteä – Toisiaan raatelevat niskavuorelaiset toteuttavat turvavälejä luonnostaan

Mikkelissä vieraileva Liisi Tandefelt tekee Puhdistus-elokuvaan verrattavan hauraan ja kaksijakoisen roolitulkinnan Niskavuoren vanhana emäntänä, kirjoittaa kriitikko Lauri Meri.

Harvoin esitetyn viimeisen Niskavuori-näytelmän alussa saadaan kuulla Aarne-isännän kaatuneen rintamalla. Rovastina Vintte Viitanen, Ilona-emäntänä Riina Uimonen ja vanhana emäntänä Liisi Tandefelt.­

28.1. 14:52

Entäs nyt, Niskavuori? Mikkelin Teatteri. Hella Wuolijoen näytelmän ohjaus Raija-Sinikka Rantala, lavastus ja puvut Satu Vihavainen, valot Janne Pajarinen, ääni Jukka Repo. Rooleissa Liisi Tandefelt, Riina Uimonen, Venla Laari, Aapo Oranen, Ismo Sievinen, Vintte Viitanen, Marjaana Viitanen, Risto Kopperi, Tuomas Turkka ja Tuuli Anikari. ★★★

Itäisen Suomen maakunnissa muutama keskisuuri teatteri jatkaa sinnikkäästi esitystoimintaansa näyttelemällä rajoitusten mukaisille kahdenkymmenen henkilön yleisöille.

Mikkelin Teatterissa tämä tarkoittaa käytännössä seitsemäätoista maksanutta katsojaa esitystä kohti, koska katsomotilassa ovat teatterin kuiskaajan lisäksi myös valo- ja äänimiehet. Yleisöä ei päästetä istumaan katsomon etuosaan, joten teatterin perinteisen ”tirkistysluukkunäyttämön” voi täydellä syyllä katsoa muodostavan oman erillisen tilansa.

Mikkelin tuorein ensi-ilta, Hella Wuolijoen viimeiseksi jäänyt näytelmä Entäs nyt, Niskavuori? (1953), selviytyy yllättävän hyvin rajoitusten kurimuksesta.

Susien lailla toisiaan raatelevat niskavuorelaiset ovat ammoisista ajoista alkaen tottuneet noudattamaan turvavälejä.

Hämmentävältä tuntuu vain se, miten tunnollisen ahkerasti näytelmän henkilöt kättelevät toisiaan.

Esityksen ohjaaja Raija-Sinikka Rantala on päätynyt toimivaan ratkaisuun pitääkseen näyttämöllä pyörivän väkimäärän kohtuuden rajoissa. Suurin osa Niskavuorelle saapuvista vieraista ohjataan arvonsa mukaisesti kahville joko saliin tai keittiöön. Näyttämölle pystytettyyn arkihuoneeseen saavutaan lähinnä vain henkilökohtaisia ja luottamuksellisia keskusteluja varten.

Liisi Tandefeltin esittämä Niskavuoren vanha emäntä puhuttelee keinutuolistaan käsin yhtä lailla Jumalaansa, entistä mi­niäänsä kuin tilan voutia.

Tandefeltin tulkitsema Loviisa ei ole se perinteinen turski voimapesä, joka on totuttu näkemään Niskavuori-sarjan aikaisempien osien toteutuksissa. Harvemmin esitetyn viimeisen osan kuolemaa lähestyvä Loviisa on korostetun hauras ja kaksijakoinen hahmo.

Tandefeltissa on sopiva annos väsähtänyttä jääräpäätä, jolle periaatteet ovat enää vaivoin kasvoille nostettava naamio, sekä armoon uskovaa villikkoa, joka joutuu suorastaan hurmioon nähdessään uuden alun mahdollisuuden tilansa pehtoriksi pestaamassaan kulkumiehessä.

Vaikka hahmo ja miljöö ovat täysin toiset, Tandefeltin roolisuorituksen voi hyvin rinnastaa hänen Jussi-palkittuun Aliiden rooliinsa Antti J. Jokisen ohjaamassa elokuvassa Puhdistus (2012).

Rantalan ohjaus pitää näytelmän tapahtumat tiukasti kiinni 1940-luvun todellisuudessa, mutta poliittiset jännitteet pääsevät esille vasta Wuolijoen väistämättömästi asetelmallisessa loppukohtauksessa, jossa kahden eri hallituksen ministerit seisovat kirjaimellisesti sodan raunioilla.

Rantala rakentaa Mikkelissä myös omaa loppukohtaustaan Niskavuori-näytelmien ohjaajana antaessaan Lahden kaupunginteatterin 1980-luvun menestysesityksistä tuttujen, lavastaja Måns Hedströmin visualisoimien taivaaseen asti ulottuvien räsymattojen romahtaa maahan.

Esityksen runsas huumori jää pahasti rajoitusten jalkoihin. Katsojien on vaikea yhtyä nauruun näin pienellä porukalla, vaikka esimerkiksi Vintte Viitasen ministeri Niskavuori ja Marjaana Viitasen Martta-rouva ovat kulmikkuudessaan vallan verrattomia hahmoja.

Myös Riina Uimosen Ilonan ja Aapo Orasen salaperäisen pehtorin välinen lataus saisi paremmin nostetta, kun katsomossa olisi suurempi yleisö pidättämässä hengitystään.

Kukaan teatterintekijä ei tietenkään tee tämän kokoluokan esitystä seitsemäätoista katsojaa varten.

Eikä voi muuta kuin toivoa, että tämänkin esityksen elinkaari kohtaisi joskus täysien salien päivät.

Arvostelijankin on vaikea suhteuttaa näkemäänsä ja kokemaansa oikeastaan mihinkään. Tekijöiden sitkeys ansaitsisi joka tapauksessa viisi tähteä.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat