Bisnestä pakoon - Kulttuuri | HS.fi

Jori Kalliolan nimettömissä töissä toistuu klovninomainen hahmo. Hän ei koskaan suostuisi maksamaan gallerialle saadakseen teoksia esille.­

Bisnestä pakoon

Jori Kalliola muutti pakoon Helsingin hintoja ja taidepiirien kilpailua, ja hänestä tuli palkittu ite-taiteilija. Ite-taiteen keskiössä on usein puuta moottorisahalla veistävä mies, mutta myös naiset valtaavat ite-taiteen kenttää.


30.1. 2:00 | Päivitetty 30.1. 10:07

Hanko

Murtovarkaat ovat saattaneet olla melko ihmeissään.

Taannoin Jori Kalliola oli käymässä Helsingissä. Yhtäkkiä poliisi soitti ja kertoi, että Kalliolan työhuoneelle on murtauduttu. Kun hän palasi työhuoneelleen Hankoon, mitään ei ollut kuitenkaan viety. Ei moottorisahaa tai muuta käyttökelpoista tavaraa. Taiteesta puhumattakaan.

”Varmaan katsoivat, että tämä jätkä on vielä persaukisempi kuin me”, Kalliola sanoo.

Kalliolan kuvasto voi olla groteskia, kuten vadillinen irtileikattuja peniksiä.­

Murtautujilta oli jäänyt taakse kuitenkin uteliaita jalanjälkiä, jotka kulkivat teosten täyttämässä pienessä verstaassa. On siinä saattanut olla ihmettelemistä: huone täynnä parimetrisiä hirsiä, joissa on valkoiseksi maalattuja, irvisteleviä ja kauhistelevia kasvoja, kokousnuijapippeleitä ja kynttilänjalkatissejä.

”Ja jos ne olivatkin taidevarkaita, niin aika äkkiä ovat varmaan tajunneet, että eihän näitä mihinkään eteenpäin saa.”

Verstas on VR:n vanha vaaleanruskea makasiini. ”Puoliksi autio” rakennus seisoo sen verran yksinäisenä ja hylätyn näköisenä, että ohikulkevat lapset nakkelevat kesäisin auki olevista ikkunoista mitä käsiinsä saavat, ja talvisin saattaa saada odottamattomia vieraita lämmittelemään.

Monelle ite-taiteilijalle odottamattomat vieraat ovat ainoa yleisö.

Jori Kalliola työstää puuveistosta työhuoneellaan Hangossa.­

Kalliola valittiin juuri vuoden ite-taiteilijaksi. Titteliä jakaa Maaseudun Sivistysliitto, joka on ottanut roolin suomalaista ite-taidetta kartoittavana ja kenttää kokoavana instituutiona.

Ite on lyhenne sanoista ”itse tehty elämä”. Yksinkertaistettuna ite-taiteella viitataan itseoppineisiin kuvataiteilijoihin, jotka puuhaavat traditiosta poikkeavia teoksiaan omassa rauhassa ilman aikeita tehdä taiteesta elinkeinoa tai asettaa teoksia sen kummemmin näytteille.

Viimeaikaisissa töissä hahmot ovat siivekkäitä.­

Kalliolan tiluksilla saa astella aika varovasti, koska koko ajan joku siipi tarttuu paitaan kiinni, tai sitten pää kolahtaa kuninkaan otsassa olevaan penikseen. Teoksia on vielä pari muutakin varastohuonetta täynnä.

Kalliola muutti puolisonsa, näyttelijä Mi Grönlundin kanssa Helsingistä Hankoon seitsemän vuotta sitten, kun tämä lopetti Kansallisteatterissa. He kyllästyivät Helsinkiin kalliine asuinkustannuksineen. ”Täällä on niin halpaa asua, että rahaa ei kulu mihinkään. Saadaan toteuttaa sitä, mitä halutaan.”

Helsingissä Kalliola elätti itsensä muusikkona sekä tekemällä kaverin firmalle metsurin töitä aina silloin, kun keikkoja ei ollut. Kalliola olisi halunnut veistää jo Helsingissä, mutta verstastilaan ei ollut varaa. Helsingissä asuessaan Kalliola maalasi, joskin hän kuvailee, että ”se oli todella hakemista”. Verstaan nurkassa on esimerkiksi Grönlundista klovnimeikissä maalattu, tyylipuhdas ja enemmän realismiin kallellaan oleva teos.

Helsingissä Kalliola sanojensa mukaan vilkuili liikaa sivuilleen ja mietti, mitä taidemaailmassa tapahtuu. Sittemmin hän kertoo lopettaneensa täysin taidemaailman seuraamisen ja gallerioissa käymisen.

Hangossa Kalliola on keskittynyt vain taiteeseen, ja siellä tehdyt hirsiukkelit tuntuvat eniten omalta. Itselleen hän niitä tekeekin. Kalliola on kuin ite-taiteilijan oppikirjaesimerkki: omaksi iloksi välittämättä muista, päämateriaali puu, työkaluna moottorisaha.

Teokset ovat periaatteessa nimettömiä, mutta kysyttäessä niille löytyy nimiäkin aika nopeasti. ”Tämä tässä on Ihmisen puu. Sinun ja minun turhuuksien tolppa!”

Teoksissa on usein tekstiä.­

Kalliolan estetiikkaan kuuluu, että teoksissa on tekstiä, usein jotain kantaaottavaa. ”Mun taidot eivät riitä siihen, että se pelkkä muoto avaisi ihmisille sen asian.”

Kalliola on kirjoittanut iskulauseitaan myös verstaan tuolit täyteen: ”Lopeta se pikkuporvarillinen pelleily! Samat pukamat perseessä on Pariisissa kuin Punkaharjullakin.”

Vuosia sitten lisätessään teoksistaan ensimmäisiä kuvia Instagramiin Kalliola joutui miettimään, voiko kutsua teoksiaan ite-taiteeksi.

Kotimaista ite-taidetta jo 1980-luvun lopusta alkaen esille tuonut Veli Granö on viimeisen vuoden aikana kartoittanut ja etsinyt satakuntalaista ite-taidetta Maaseudun Sivistysliitolle.

Kun Kalliolalla oli viime kesänä kotiseudullaan Raumalla muutama teos esillä, Granö otti yhteyttä Kalliolaan. Hän innostui teoksista ja kysyi lopulta, voisiko nostaa Kalliolan vuoden ite-taiteilijan ehdokaslistalle.

”Olin huomannut Jorin tekemiset jo aiemmin, mutta oli se täydellinen yllätys ja jysäys, kun kävin Hangossa ja avasin verstaan oven”, Granö sanoo puhelimitse. Hän näkee Kalliolan kantaaottavan taiteen käsittelevän ihmisen paikkaa kilpailun maailmassa sekä miehenä olemisen traumoja.

Myös usko on toistuva teema.­

Tittelin myötä Kalliola saa teoksiaan esille tulevana kesänä gallerioihin ja museoihin. Hän ei ole juuri vienyt teoksiaan aiemmin näytille, lähinnä jos joku kaveri on kysynyt ja järjestänyt kuljetuksen.

”Ikinä en ole ajatellut, että mun työt pääsisivät museoon, mutta nyt yhtäkkiä se onkin mahdollista, kun on päässyt tuollaiseen porukkaan.”

Maaseudun Sivistysliiton tekemän työn myötä ite-taide on Suomessa tätä nykyä organisoitua ja instituutiokelpoistakin. Kokkolassa on jo Ite-museo. Vaikka ite-taide on alun perin syntynyt nimenomaan outsider-taiteena, instituutioiden ulkopuolisena.

Granö tunnistaa ristiriidan. Järjestäytymisen myötä ihmisten on kuitenkin mahdollista identifioitua ite-taiteilijoiksi ja löytää ”henkinen koti omalle tekemiselle”.

Siinä on myös vaarana se, että vaikka ite-taiteella ei pyritä elinkeinoon, niin siitä tulee ammattitaidekentän tapaan eksklusiivinen maailma, johon kaikilla ei ole asiaa. Granö ei halua ottaa portinvartijan roolia, mutta hän haluaa tehdä pesäeron ite-taiteilijan ja harrastetaiteilijan välille.

Kokousnuija käy peniksestä.­

”Olisi ikävää sanoa jollekin joka haluaa ite-taiteilijaksi, että ei pääse joukkoon. Suomessa on paljon hyviä harrastetaiteilijoita, mutta ero ite-taiteilijoihin on esimerkiksi siinä, että miten ja millä volyymilla tekee”, Granö sanoo.

Granön mukaan harrastetaiteilijat yleensä myös pyrkivät jäljittelemään traditioita, kun ite-taiteilijat ottavat persoonallisesti etäisyyttä vakiintuneisiin kuvantekotapoihin. ”Täytyy olla tiettyä kapinallisuutta. Kun unohdetaan taiteelliset esikuvat, niin silloin harrastetaiteilijoista voi tulla ite-taiteilijoita.”

Satakunnan kartoitusta tehdessä Granö on havainnut, että ite-taiteen piiriin tulee koko ajan enemmän myös naisia, jotka käsittelevät esimerkiksi naisen myyttiin liittyviä teemoja. Ite-taiteella on perinteisesti ollut hyvin maskuliininen leima: mies ja moottorisaha.

”Maaseudulla miehet ovat usein hirveän monitaitoisia ja kaikenlaiset työkalut pysyvät kädessä. Siitä on luontevaa alkaa eläkkeellä tehdä kaikkea niillä taidoilla. Naisille sen sijaan ei ole välttämättä opetettu hitsaamista, mutta nykyään naiset uskaltavat haastaa heille varattua roolia.”

Granö sanoo, että naisille on perinteisesti varattu kiltimpi rooli, kun miehissä on arvostettu omapäisyyttä ja vahvaa identiteettiä, josta käsin on ollut myös helpompi alkaa veistellä sahalla omia pippeliukkojaan tai mitä ikinä.

Granön mukaansa Satakunnasta on löytynyt tekijöitä valtavasti. Myös nuoria 30–40-vuotiaita ite-taiteilijoita, eli mielikuva puuhastelevista eläkeläisistä saattaa murtua.

Joskus työkalut jäävät teoksiin.­

Kalliola sanoo, että ulkopuolisuus on toiminut hänelle liikkeellepanevana voimana taiteessa. ”En tiedä mihin se perustuu. Voi olla epäonnistumisen pelko. Olen aina ollut myös huono kilpailemaan.”

Helsingin taidekentän hän koki juuri kovin kilpailuhenkisenä.

Ite-taiteessa Kalliolaa viehättää myös taidebisneksen poissaolo. ”Niin kauan kun ei synny mitään taidemarkkinoita ite-taiteeseen, niin tämä pysyy aika puhtaana ja viattomana. Raha lopulta pilaa kaiken. Moni ite-taiteilija ei edes myy teoksiaan. Osa antaa niitä, osa myös tuhoaa niitä.”

Kalliolan viimeaikaisissa teoksissa toistuvana teemana on lentäminen. Verstasta täyttävät tällä hetkellä siipirikot ukkelit. Tällä hetkellä työn alla on mukaelma Hugo Simbergin Haavoittuneesta enkelistä.

Sukupuoliasetelma on vain kääntynyt päälaelleen. Kalliolan teoksessa kantajina toimivat naiset, ja taivaasta on pudonnut kannettavaksi ”reppana heteromies”.

Monien Kalliolan hahmojen tapaan siitä tulee alaston. ”Sille täytyy tehdä vielä kunnon munat”, hän tuumii.

Kalliola sanoo nauttivansa asioiden karnevalisoimisesta. Hänen hahmojensa kasvot ovat vitivalkoisia kuin klovnilla.

Hahmojen silmät pullottavat ja suut ammottavat auki kuin Francisco de Goyan myöhäiskauden mustissa maalauksissa. Hahmot näyttävät siltä kuin olisivat jääneet juuri kiinni jostain, kun kaikki suojaus on pettänyt. ”Ei meistä kukaan ole niin kauhean täydellinen tai ehjä ihminen. Jotain inhimillisyyttä haen tuon estetiikan kautta.”

Jori Kalliolan nimettömissä töissä toistuu klovninomainen hahmo.­

Kalliola käyttää töissään kierrätysmateriaaleja.

Ensimmäiset teokset hän teki taloremontista yli jääneisiin hirsiin. Nykyään muutamat rakennusalan tutut tietävät tuoda hirsiä Kalliolalle.

Tuttu rautakauppias tuo myös vanhaksi meneviä tai myyntiin kelpaamattomia maaleja. Edesmennyt appiukko jätti oman öljyvärivarastonsa Kalliolalle.

Uutta romua pitäisi tosin löytää jostain, sillä luottoromukauppias Usko-Esko kuoli vähän aikaa sitten.

Klassinen soi pienestä radiosta ja Kalliola hakkaa taltalla pieniä siivuja hirren pätkästä. Niistä tulee siipiä. Tällaisia hänen päivänsä pitkälti ovat. Perjantai-iltapäivänä kahvin sekaan saattaa sujahtaa vähän konjakkia, sikari ilmestyä suuhun, ja sitten pohdiskellaan tunti niitä näitä.

Kalliola sanoo, että pohjimmiltaan hänen työskentelynsä on aikuisen vanhan miehen leikkimistä. Jatkumoa lapsuuden intiaanileikeille, kun Kalliola teki ystäviensä kasvoille sotamaalaukset eikä kukaan tullut sanomaan, miten leikin kuuluu mennä.

Kalliola on joskus jopa ajatellut, että veistelisi teoksiaan omassa rauhassa eikä veisi niitä esille mihinkään. ”Sitten kun on aika lähteä rajan toiselle puolelle, niin siinä olisi jollekin aikamoinen yllätys, kun tulee tänne, aukaisee ovet ja nämä teokset kaatuvat päälle.”

Mutta nyt se on vuoden ite-taiteilijalle myöhäistä. Leikki tulee myös yleisön nähtäväksi.

Lintuja Kalliola tekee jatkuvasti.­

Jori Tapio Kalliola

Syntynyt 28.6.1968 Raumalla.

Itseoppinut kuvataiteilija ja muusikko.

Perheeseen kuuluu puoliso Mi Grönlund ja kaksi tytärtä.

Yhtyeitä: Joojoomiehet, Mustat Silmät, Georg Ots -covereita esittävä Jori Otsa & Mah’Orkka.

Näyttely avautuu Rauman Sepän talossa 1.6.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat