Googlasin: ”Reppu-Heppu.”
Oli alkanut hävettää. Tyyppi oli pyörinyt meillä kotona neljä vuotta melkein joka lauantai, enkä tiennyt edes hänen nimeään. Saati ollut koskaan istunut varsinaisesti alas katsomaan hänen ohjelmaansa.
Lapset ovat katsoneet. Minä olen juonut aamukahvia suhteellisessa rauhassa, Pikku Kakkosen Seikkailukone taustalla.
”Ylös, eteen, oikeaan, alas, taakse vasempaan, seikkailun voit löytää ihan mistä vaan. Reissu voi olla lyhyt tai pitkä, hauska ja kaunis ja jännäkin ehkä, lähelle viereen tai kaukaisuuteen, menneeseen tai tulevaisuuteen.”
YLÖS, eteen, oikeaan... anteeksi, sävelmä on kovin tarttuva.
Internetillä ei mennyt kauan kertoa. Reppu-Heppu on oikealta nimeltään Jaakko Loukkola. Loukkola on näyttelijä, muusikko ja ohjaaja, joka muun muassa luotsaa omaa jokioislaista IdeaTeatteriaan.
Seikkailukone on studiossa lapsiyleisön edessä kuvattu musiikkivetoinen ohjelma, jossa Loukkolan lisäksi esiintyvät Pikku Kakkosen juontajat ja studio-orkesteri. Jaksoja on tehty puolensataa, ja niissä kaikissa keskushahmo Reppu-Heppu polkee vähän kuntopyörältä näyttävän seikkailukoneensa vauhtiin ja aloittaa seikkailun.
Jaakko Loukkola vetää ohjelmaa sellaisella intensiteetillä, että jos ohjelma olisi aikuisille suunnattu, hänet olisi varmasti jo syvähaastateltu useammassakin lehdessä.
Näin ei (ainakaan vielä) ole, mutta uuden oman ohjelman Reppu-Heppu on onneksi juuri saanut. Se on nimeltään Reppu-Heppu ja Botti ja tulee perjantai-iltaisin Pikku Kakkosessa.
Hieman kattokassismainen Reppu-Heppu on oikeastaan varsin ällistyttävä hahmo: pirskahtelevan riehakas ja tarmokas – mutta ei tippaakaan ärsyttävä.
Uskokaa tai älkää, ärsyttäviäkin hahmoja on ainakin meidän tv:ssä nähty.
Lastenohjelmat – ja lapsille tehty kulttuuri ylipäätään – tuntuvat aina kuin väkisin jäävän vähälle huomiolle aikuisten maailmassa.
Se ei nähdäkseni johdu arvostuksen puutteesta vaan ehkä vain siitä, että lasten jutut on tehty – lapsille. Aikuiset eivät niistä niin kovasti jaksa innostua.
Eikä heidän kaiketi kuulukaan.
Nimittäin sitten, kun aikuisten innostus heti neljän vuoden jälkeen ryöpsähtää esiin ja he yrittävät lauantaisin laulaa Seikkailukoneen tunnusmusiikkia ja tehdä samalla oikeita liikkeitä (ylös, eteen, oikeaan!), katsoo heitä television edestä sohvalta vähän synkän näköinen lapsi. ”Äiti ja isi, älkää.”