Elokuva-ala on kaivannut tekijöiksi ja päähenkilöiksi muita kuin törhösiä ja sibeliuksia – Koronavuosi 2020 osoitti, että se unelma on nyt saavutettu - Kulttuuri | HS.fi

Elokuva-ala on kaivannut tekijöiksi ja päähenkilöiksi muita kuin törhösiä ja sibeliuksia – Koronavuosi 2020 osoitti, että se unelma on nyt saavutettu

Parhaan elokuvan Jussi-ehdokkaissa on vain yksi merkkitapaus, eikä vuoden huipputeos ole ehdolla, kirjoittaa Tero Kartastenpää.

12.2. 13:36

Vuosi leffa­saleissa oli erikoinen. Kun ne eivät olleet tyhjiä, yli 40 prosenttia katsojista tuijotti kotimaista elokuvaa.

Edellisvuonna 2019 kymmenen katsotuimman joukossa oli vain yksi kotimainen, Risto Räppääjä ja pullistelija. Koronavuonna 2020 kärkikympistä puolet oli suomileffaa.

Luulisi siis, että torstaina julkistettujen parhaan elokuvan Jussi-ehdokkaiden viisikko olisi täynnä audiovisuaalisuuden juhlaa.

Harmillisesti ei.

Suomalais-iranilaisen Hamy Ramezanin turvapaikkadraama Ensilumi on rytmiltään ja tyyliltään hallitun haalea, mutta pienen yhteisön seesteisen onnen kuvaus näyttää varovaiselta ja jopa tylsältä.

Jenni Toivoniemen saarijuhladraama Seurapeli ei ole uuden ajan Käpy selän alla. Kolmikymppisiä hahmoja asetellaan vuorotellen keskustelemaan aikuistumisesta. Yritys luoda larsvontrier-henkistä uhkaavuutta kääntyy vitsiksi.

Rippikouluelokuva Eden onnistuu Seurapeliä paremmin välittämään, mitä vaikeille ihmisille voi käydä saaressa. Hämmentävästi kaikki nuorisoleffalle tärkeä vinoilu katoaa, kun ryhmätehtävien voimaantuminen ajaa hahmot uskon ja armon karitsoiksi. Ehkä Eden oli tarkoitettu Midsommarin kaltaiseksi kauhuelokuvaksi kristinuskosta.

Pamela Tolan ohjaus Teräsleidit ei ole yhtään niin tuskaisaa katsottavaa kuin hänen seksikomediallinen esikoiselokuvansa Swingers. Tie-elokuvaosuudessa on miellyttävää, kun känniset ikänaiset tylyttävät toisiaan. Kuten usein näyttelijöinä aloittaneiden ohjaajien teoksissa, huippukohtia haetaan ylinäytellyllä sekoamisella.

Valitettavasti Tove oli ehdokkaista ainoa elokuva, jota edes kannatti harkita Oscar-kisaan. Taiteilijadraama karsiutui Yhdysvalloissa, mutta ihan sama. Zaida Bergrothin ohjauksessa on sellaista eurooppalaista kepeyttä ja luovuuden etsintää, että se voisi viehättää ilman, että katsojan tarvitsisi miettiä Suomea. Välillä elokuvataiteessa on hienoa, kun ei huomaa ajattelevansa Suomea.

Syksyllä ensi-illan saanut ruotsinkielinen Tove keräsi kunnioitettavat 155 000 katsojaa. Se on tämän vuoden Aurora, vallattoman päähenkilön vetämä kansan ja kriitikoiden suosikki. Jusseissa se otti kärkisijan kymmenellä ehdokkuudella.

Kun Aurora kahmi vuoden 2019 Jussit, puheissa ihailtiin tekijäjoukon sukupuolta. Kameran edessä ja takana oli monia naisia. Elokuva-alalla on kaivattu tekijöiksi ja päähenkilöiksi muita kuin törhösiä ja sibeliuksia.

Unelma on toteutunut jo myös palkintogaalan ulkopuolella. Vuoden 2020 katsotuimmissa elokuvissa oli pääosissa iäkkäitä naisia (Teräsleidit), tyttöjä (Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen) ja taiteilijanaisia (Helene, Tove).

Jos tilanne on vakiintuu, ehkä seuraava askel olisi luopua sukupuolisidonnaisista näyttelijäkategorioista ja samalla pyrkiä siihen, että sukupuoli ei ole rajoite yhdellekään tekijälle.

On vaikea ymmärtää, miksi dokumentit eivät nouse kisaan parhaasta elokuvasta. Edellisen kerran ehdokkaaksi on valittu John Websterin vuoden 2008 Katastrofin aineksia.

Inhottava huume-noir Lost Boys oli vuoden ainoa viiden tähden kotimainen. Virpi Suutarin rakkauskirje arkkitehtuurille, Aalto, hykerrytti: miten jättimäistä arkistoaineistoa ja elottomia taloja voikaan kuvata niin kauniisti.

Nämä vuoden huippuelokuvat kisaavat ”vain” parhaasta dokumentista satunnaisen vainajan elämällä hekumoivan Neiti Ajan kanssa.

Kepeys hallitsi koronavuoden fiktiossa. Ehkä siksi Joonas Neuvosen ja Sadri Cetinkayan ohjaaman Lost Boysin luoma brutaali paha olo virkisti.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat