Muusikkojen liitto kanteli eduskunnan oikeusasiamiehelle aluehallintoviraston tekemistä kokoontumisrajoituksista - Kulttuuri | HS.fi

Muusikkojen liitto kanteli eduskunnan oikeusasiamiehelle aluehallintoviraston tekemistä kokoontumisrajoituksista

Kantelun mukaan Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston joulukuussa tekemä päätös rajoituksista on lainvastainen.

13.2. 13:58

Muusikkojen liitto on kannellut eduskunnan oikeusasiamiehelle Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston (avi) joulukuussa 2020 tekemästä päätöksestä, jossa kiellettiin alueella kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset ajalla 2.–21. joulukuuta.

Kantelun mukaan päätös on lainvastainen, ja vastaavat lainvastaisuudet toteutuvat myös muiden aluehallintovirastojen päätöksissä vuonna 2020.

Kantelu jätettiin perjantaina 12. helmikuuta, liitto tiedottaa.

Muusikkojen liiton juristin Mirkka Kivilehdon tekemä kantelu nostaa esiin kolme avin päätökseen ja perusteluihin liittyvää juridista ongelmaa.

Ensimmäiseksi kantelun mukaan päätöksestä ei käy ilmi, mitä tarkoitetaan yleisön kokoontumisella eikä näin ollen ole selvää, kuka on päätöksen asianosainen.

Toiseksi päätöksestä puuttuvat kantelun mukaan lainmukaiset perustelut ja viranomaisilta vaadittava oikeudellinen punninta.

Kolmas juridinen ongelma päätöksessä on kantelun mukaan se, että avien päätökset ovat lähes identtisiä, vaikka viranomaisilta edellytetään itsenäistä ja puolueetonta päätöksentekoa.

”Päätös perustuu vahvasti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) strategiaan ja ohjeistukseen. Tämä ohjaa vahvasti siihen tulkintaan, ettei Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto ole käyttänyt itsenäistä harkintavaltaansa päätöstä tehdessään”, kantelussa kirjoitetaan.

Kantelun mukaan Länsi- ja Sisä-Suomen avin päätös ei täytä hallintolain pykälien 44 ja 45 vaatimuksia eikä ole perustuslain mukainen.

”Aluehallintoviraston omien perusteluiden puuttumisen vuoksi ei voida varmistua siitä, että viranomainen on käyttänyt harkintavaltaansa lain ja hallinnon oikeusperiaatteiden mukaisesti ja siksi päätöksestä puuttuu asianosaisten oikeussuojan kannalta keskeisimmät perustelut”, kantelun lopuksi todetaan.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat