Henkilökohtainen on poliittista, muistuttaa ohjaaja-dramaturgi Vesa Tapio Valo - Kulttuuri | HS.fi

Henkilökohtainen on poliittista, muistuttaa ohjaaja-dramaturgi Vesa Tapio Valo

Vesa Tapio Valo oli 1970-luvulla perusta­massa seksuaalista tasavertaisuutta ajavaa Seta-järjestöä.

Viulunsoitto on kansanmusiikkipitäjä Kaustisella kasvaneelle Vesa Tapio Valolle tapa rentoutua. Hän kirjoittaa parhaillaan esseekirjaa Kaustisen kulttuurivaikutuksesta.­

16.2. 2:00 | Päivitetty 16.2. 10:39

Jos Vesa Tapio Valo ei olisi törmännyt vappumarssilla 1970-luvun lopussa vastakkaiseen suuntaan kävelleeseen lukioajan tuttuunsa Arto Melleriin, hänestä ei ehkä olisi tullut dramaturgia.

”Opiskelin tuolloin Helsingin yliopistossa kirjallisuustiedettä, ja Melleri kertoi valmistuvansa pian dramaturgiksi Teatterikoulusta. Se oli ensimmäinen kerta, kun kuulin dramaturgin ammatista”, Valo muistelee.

Valo kiinnostui ja päätti itsekin hakea Teatterikoulun dramaturgilinjalle 1979. Opiskeluajan hän muistaa hyvin antoisana.

Ritva Holmberg oli suunnitellut dramaturgilinjan opinto­kokonaisuuden erinomaisen hienosti. Opiskelu oli täydellistä luksusta. Aale Tynni opetti sonettien kirjoittamista, ja saimme istua Aulis Sallisen ja Kalle Holmbergin kanssa samassa pöydässä, kun he piirtelivät Kuningas lähtee Ranskaan -oopperan ensimmäisiä suunnitelmia.”

Täydellistä luksusta oli myös kurssin opintomatka New Yorkiin vuonna 1980, jolla tavattiin itse näytelmäkirjailija Edward Albee. Hän ohjasi tuolloin Vladimir Nabokovin Lolitaa, pääosassa Humbert Humbertina oli Donald Sutherland.

”Esitys ei kuitenkaan koskaan tullut ensi-iltaan, koska ennakkoyleisö ei ollut kuulemma nauranut tarpeeksi”, Valo kertoo.

Edward Albeen Valo muistaa syrjäänvetäytyvänä persoonana, mutta maestro antoi dramaturgiopiskelijoille käyttökelpoisen neuvon.

”Hän sanoi, että näytelmä on kuin jousikvartetto. Ohjatessa kannattaa kääntää selkä näyttämöön päin ja kuunnella, niin löytää kaikki virheet.”

Teatterikoulusta Valo löysi ”oman tiimin”, ohjaaja Kimmo Kahran ja lavastaja Pekka Korpiniityn.

Heidän kanssaan yhteistyö jatkui pitkään opiskeluajan jälkeen, muun muassa Vaasan kaupunginteatterissa, jossa syntyi massiivinen, Vaasan oopperan kanssa yhteistyössä tehty ooppera Kuula 1918, jonka Valo käsikirjoitti Paavo Haavikon kuunnelman pohjalta. Se kertoi Toivo Kuulan ampumisesta Viipurissa vuonna 1918.

Korpiniitty lavasti Vaasan kaupungintalolla kahdessa kerroksessa esitetyn oopperan, ja Kahra ohjasi sen.

Vuonna 2015 Valon toimiessa Seinäjoen kaupunginteatterin johtajana teatteri nimettiin Vuoden Teatteriksi. ”Taidetta hienosti ymmärtänyt toimitusjohtaja Marja-Leena Kallantie, hyvä yhteistyö teatterin hallituksen kanssa ja erinomainen henkilökunta sen yhdessä tekivät.”

Lapsuudessa musiikki oli tuntunut Valolle todennäköisemmältä ammatinvalinnalta kuin teatteri.

Kansanmusiikkikunta Kaustiselta kotoisin oleva Valo soitti kymmenen vuotta viulua mutta huomasi vierastavansa esiintymistä.

”Olen sillä tavalla erikoinen teatterilainen. Siksikin dramaturgin ammatti on sopinut minulle hyvin. Dramaturgi on taustavaikuttaja, asiantuntija. Ja valtaa hänellä on vain silloin, kun häntä tarvitaan.”

Musiikki on kulkenut kuitenkin vahvasti Valon teatteriuran punaisena lankana. Hän on ohjannut laajasti eri musiikkiteatterin lajeja oopperasta kabareehen ja musikaaliin.

Libreton hän on kirjoittanut Kuula 1918:n lisäksi Pekka Jalkasen säveltämään, kansanlaulaja Kreeta Haapasalosta kertovaan oopperaan Seitsemän huivia vuonna 1990.

Valo on toiminut myös yhteiskunnallisesti. Vuonna 1974 hän oli perustamassa seksuaalisen tasavertaisuuden puolesta työskentelevää Seta ry:tä.

”Hippismi ja rauhanaate puhuttelivat minua nuoresta. Taisin olla kotiseudullani ensimmäisiä aseistakieltäytyjiä. Seta oli hyppäys isosta maailmanselityksen etsinnästä ajatukseen, että henkilökohtainen on poliittista.”

Setaa perustettaessa oli kolme yksinkertaista periaatetta, Valo kertoo.

”Lähdettiin mukaan omalla nimellä, tuotettiin tutkittua tietoa medialle ja integroiduttiin muuhun yhteiskuntaan. Olen sitä mieltä, että nämä periaatteet ovat tehneet ja pitäneet Setan menestysprojektina.”

Aluksi toiminnassa oli mukana kourallinen ihmisiä.

”Ensimmäisessä mielenosoituksessa taisi olla 20 ihmistä, nyt Pridessä marssii kymmeniä tuhansia.”

Yhteiskunnallisen keskustelun ja taiteen suhteesta puhut­taessa Valo sanoo kaipaavansa tällä hetkellä taiteilijoilta enemmän henkilökohtaisia ulostuloja.

”Moraalia ei pitäisi ulkoistaa ideologioille, vaan taiteilijoiden pitää ottaa henkilökohtaisesti moraalinen vastuu. Sitähän taiteen tekeminenkin on.”

Taiteilijoiden itsesensuuri on tällä hetkellä sananvapauden todellinen vaara, eikä Valo pidä yleistyksistä.

”Jos esimerkiksi vaaditaan, että valkoisen miehen pitäisi lähtökohtaisesti tuntea olevansa toksinen ja kolonialisti, ollaan pian perisyntiopin palauttamisen ja inkvisition tiellä. Sellaisesta meillä 70-lukulaisilla on jo ikävää kokemusta.”

Vesa Tapio Valo

Syntyi 1951 Halsualla, asuu Helsingissä.

Opiskeli Teatterikorkeakoulun dramaturgilinjalla 1979–1983. Teatteritaiteen maisteri, Teatterikorkeakoulu 2000.

Oli perustamassa Seta ry:tä vuonna 1974.

Dramaturgina mm. Vaasan kaupunginteatterissa 1984–1987, Helsingin kaupunginteatterissa 1991–1993 ja 1995–2000 sekä Schauspiel Bonnissa 1993–1995. Apulaisjohtajana Oulun kaupun­ginteatte­rissa 1987–1989 ja teatterinjohtajana Seinäjoen kaupunginteatterissa 2009–2016.

Kirjoittanut mm. näytelmät Seitsemän huivia, Maria Silfvan sekä Tanssityttö Joutsen Sotilas.

Keskeisiä teatteritöitä mm. Kuula 1918 -oopperan libretto, Paavo Rintalan Pojat-teoksen dramatisointi Oulun kaupungin­teatte­riin 1989 ja Helsingin kaupunginteatteriin 1992, Doug Wrightin Jag är min egen fru Svenska Teaterniin 2007, Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen sovitus ja ohjaus tanssiteatteri Tsuumille vuonna 2008, saksalaisten kabareelaulujen suomennoksia, mm. Kinkeladen neidit kohtaavat herra Lammenloon 2001 Teatteri Jurkkaan.

Täyttää 70 vuotta tiistaina 16. helmikuuta.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat