Ville Anderssonin pikkutarkat teokset lähestyvät musiikkikulttuuriin liitettyä käyttögrafiikkaa, kuten albumien kansia ja julistetaidetta - Kulttuuri | HS.fi

Ville Anderssonin pikkutarkat teokset lähestyvät musiikkikulttuuriin liitettyä käyttögrafiikkaa, kuten albumien kansia ja julistetaidetta

Teokset ovat syntyneet Ville Anderssonin matkoilla Yhdysvaltain aavikoilla.

Ville Andersson: Flux, 2020.­

18.2. 15:32

Kuvataide

Ville Andersson: Desert Music 28.2. saakka Helsinki Contemporaryssa (Bulevardi 10). Avoinna ti–pe 12–18, la–su 12–16.

Yhdysvaltalaisen säveltäjän John Luther Adamsin The Become Trilogy (2020) on hillitön musiikillinen matka pienestä purosta valtameren kautta sokaisevan kirkkaalle aavikolle.

Ville Andersson kertoo kuunnelleensa trilogian viimeistä osaa, Become Desert, valmistellessaan uusinta näyttelyään. Valokuvat, digitaaliset kuvat, piirustukset ja vinyylitarroilla koostetut teokset ovat syntyneet Anderssonin matkatessa Yhdysvaltain aavikoilla.

Desert Musiciksi nimetyssä näyttelyssä tavoitellaan pienillä fragmenteilla aavikon olemusta, sen valtavaa mittakaavaa, kuumuutta ja kirkkautta.

Musiikin ja luonnon ylevän yhdistäminen saattaa kuulostaa yltiöromanttiselta lähtökohdalta taideprojektille.

Ville Andersson: Ambient I & Ambient II, 2020.­

Toisin kuin 1800-luvun romantiikassa usein kuvattu ylevä, Anderssonin musiikillis-avaruudelliset tulkinnat ovat tunteellisesti viileitä. Visuaalisesti niiden kielen voi jäljittää 1960-luvun minimalismiin, johon on liitetty myös taiteen teollistumisen ihanteita.

Musiikki ja minimalistinen kuvataide ovat kohdanneet viime vuosikymmeninä usein niin sanotuksi taidemusiikiksi mielletyn musiikin yhteydessä. Geometriset sommitelmat ovat elävöittäneet jazz-albumien, nykyorkesterimusiikin, elektronisen musiikin, ambientin ja 1980-luvun postpunk-levyjen kansia.

Ville Andersson, As quiet as a cloud floating across the desert sky, 2020.­

Anderssonin pikkutarkat teokset lähestyvätkin monin paikoin juuri musiikkikulttuuriin liitettyä käyttögrafiikkaa, kuten albumien kansia ja julistetaidetta.

Kiinnostavaksi teosten tarkastelu muuttuu erityisesti silloin, kun niissä voi huomata joko tarkoituksellisia tai tahattomia viittauksia 2000-luvun populaareihin musiikin muotoihin. Onhan kuitenkin niin, että aivan viimeistään tällä vuosituhannella niin sanottu taide ja viihde ovat sekoittuneet ja virtaukset kulkevat traditioiden välillä villistikin.

Ville Andersson: Shine On, 2020.­

Pysähdyn kuuntelemaan Fluxia (2020), jonka palavan punaisina lainehtivat kivimuodostelmat muistuttavat Britney Spearsin taannoin I’m Not A Girl, Not Yet A Woman -musiikkivideossaan (2001) ikonisoimasta Arizonan autiomaan kuuluisasta Antelope-kanjonin luolastosta.

Samat liekehtivät kiviaallot on sommiteltu maalauksellisesti teokseen O (2020), joka soi taas omanlaistaan tunnelmaa.

Adamsin nykyorkesterimusiikin häikäisevästä valosta saan muistutuksen vähäeleisen teoksen äärellä.

Shimmer (2020) on tietokoneella manipuloitua suoraa viivaa, joka saa aikaan efektin paperin sähköistymisestä. Aavikon kirkkaus sirisee digiprintistä läpi.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat