Kuka hullu haluaisi kirjoittaa runoja? – Runoilija Saila Susiluoto julkaisi tunnustuskirjallisuutta - Kulttuuri | HS.fi

Kuka hullu haluaisi kirjoittaa runoja? – Runoilija Saila Susiluoto julkaisi tunnustuskirjallisuutta

Runoudesta on tullut Susiluodon mukaan myös pilkan kohde.

Kehrä on runoilija Saila Susiluodon ensimmäinen suorasanainen teos.­

20.2. 11:11

Romaani

Saila Susiluoto: Kehrä. Otava. 245 s. Saatavana myös äänikirjana.

Saila Susiluodon (s. 1971) ensimmäinen proosaruno­kokoelma Siivekkäät ja hännäkkäät ilmestyi 2001 ja viimeisin Metropolis on vuodelta 2018.

Susiluoto on noteerattu monin palkinnoin ja ehdokkuuksin. Runoja on myös käännetty 15 eri kielelle.

Jotain häneltä kuitenkin puuttuu.

Vajaassa kahdessakymmenessä vuodessa runous on tehnyt digiloikan ja hypännyt lavalle. Runosikermät ilmestyvät netissä ja lukemisen sijaan runoja mennään kuuntelemaan lavatapahtumiin. Yksityisestä lukuelämyksestä on tullut kollektiivista.

Mutta runoudesta on tullut Susiluodon mukaan myös pilkan kohde, ”jotkut prosaistitkin irvailevat runoudelle”. Vallitsevassa negatiivisessa ilmapiirissä Susiluoto on ryhtynyt etsimään uutta ilmaisutapaa.

Nyt ilmestynyt Kehrä on hänen ensimmäinen suorasanainen teoksensa. Susiluoto tavoittelee romaanimuotoa, mutta teksti muistuttaa monessa proosarunoa.

Susiluoto haluaa karistaa harteiltaan ”alati jylläävän metaforakoneiston”. Hän haluaa leikata itsensä irti runon havaitsemistavasta. Nyt runot ovat alkaneet väistää häntä, koska hän on kääntänyt niille selkänsä.

Itsensä ja oman ilmaisumuotonsa kieltäminen kuitenkin kostautuu, sillä romaaniin tai novelliin siirtyminen takkuilee. Susiluoto kirjoittaa olevansa kyllästynyt sekä muotoon että omaan ääneensä muodon sisällä – jo ennen kuin romaani oli edes hahmollaan.

Kehrä on kirjaimellisesti rukin lankaa tuottava osa. Susiluodon tekstissä sillä kuvataan kirjoittamista.

Susiluoto kirjoittaa itsestään, omalla nimellään ja omista asioistaan. Kustantajan luokituksissa teos on matkapäiväkirja ja esseistinen romaani, myös proosateos. Luokittelisin Kehrän ensisijaisesti kuitenkin tunnustuskirjallisuudeksi.

Teos rakentuu kirjailijan tekemästä Italian-matkasta, jota leimaa tapahtumattomuus. Matkaviikkojen aikana Susiluoto pohdiskelee kirjoittamista, ilmastonmuutosta, matkan vaikutelmia ja henkilökohtaisia asioita.

Matkapäivät kuluvat ja Susiluoto soljuu mielleyhtymästä toiseen.

Kirjoittaminen on jumissa. Maisemanvaihdoskaan ei auta kuten ennen. Susiluodon tuska lienee tuttua kaikille kirjoittajille lajista riippumatta:

”Kirjoitan, mutta katson kelloa jatkuvasti, en tiedä miksi. Minulla ei ole kiire, en osaa keskittyä samalla tavalla kuin ennen, lukeminen tuntuu turhalta, kirjoittaminen turhemmalta, on kuin kirjoitus, etenkään omani, ei puhuisi tämän maailman tapahtumista – –.”

Ilmastouutiset ahdistavat ja kiukuttavat: ”Kulutuksen vaihtaminen toiseen kulutukseen ei ole ratkaisu, vain vähentäminen on”, kirjoittaa Susiluoto.

Vähemmän pyykinpesua, syömistä, tavaroiden ostamista, matkustamista. Eikä paljon tunnu auttava sekään, jos siirtyy lehmänmaidosta kauramaitoon.

Mutta matkustamisesta on ollut pakko luopua toistaiseksi. Kehrä pohjautuu Susiluodon vuonna 2019 Italiassa Mazzano Romanossa kirjoittamiin muistiinpanoihin. Hän palasi kotimaahan juuri ennen koronapandemiaa.

Susiluoto kuvailee pittoreskia Italiaa ja kummastelee etruskien arvoitusta. Etruskeista hän siirtyy kreikkalaisiin ja jatkaa antiikin kulttuurin peruskurssia. Jumaltarujen kontrastina mainitaan pop-up-museot, joissa voi ottaa selfien kultturellia taustaa vasten. Kaiken pinnallistumisen merkki sekin.

Matka- ja kulttuurikuvat jäävät Kehrässä ohuiksi, mutta puhuttelevia ovat ikään liittyvät huolet. Ystävä kuolee ja lapset ovat omillaan. Heidän ongelmansa ovat kuitenkin edelleen myös äidin ongelmia.

Parisuhdettakin pitää vaalia: ”Ikävöin sinua silloinkin, kun olet unessa, ikävöin vaikka olemme viettäneet yhdessä jokaisen yön, melkein jokaisen päivän, yhdeksän ja puolen vuoden ajan, ikävöin, olet rakastettuni, paras ystäväni, työtoverini.”

Saila Susiluoto on naimisissa kirjailija Markku Pääskysen kanssa. Mies prosaisti, vaimo runoilija.

Runous on muuttunut 2000-luvulla, mutta niin on muuttunut kirjailijan roolikin. Ehkä se tiivistyy Susiluodon parahdukseen, ettei kukaan hyödy runoista eikä niillä kukaan elä. Kuka hullu niitä haluaisi kirjoittaa?

Turhautuneisuudesta huolimatta Susiluoto rakastaa runoutta ja lopulta myös uskoo siihen:

”Juuri se voisi ilmaista sen missä nyt liikumme, mitä kadotamme päivittäin. Pelkään, että sanoille ja kielikuville käy kuten lajeille, että runsaus kaventuu.”

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat