Olisi ollut reilua, että viime vuoden UMK-voittaja Aksel Kankaanranta olisi valittu suoraan Suomen euroviisuedustajaksi. Katsojat olisivat voineet äänestää eri biisivaihtoehdoista. Kansainväliset fanitkin olivat sitä mieltä, että ujolle laulajalle olisi pitänyt antaa mahdollisuus esiintyä viisuissa.
Mutta reiluus ei toimi aina televisiossa. Yleisö olisi tuskin jaksanut vereslihaista herkistelyä biisitolkulla.
Kankaanranta päätti kuitenkin osallistua toistamiseen. Hän sanoi halunneensa luoda mahdollisimman rauhallisen esityksen. Se onnistui. Parissa minuutissa alkoi nukuttaa. Kisassa entinen voittaja ja Hurt-kappale jäi viidenneksi.
Viisuissa vaihtelu on etu. Tänä vuonna kaivattiin hektisyyttä.
Edellinen UMK-voittaja Aksel jäi viidenneksi.
Uuden musiikin kilpailu käynnistettiin Antti Tuiskun ja Erika Vikmanin yhteisesityksellä. Musiikkigaalojen järjestäjät jaksavat näköjään vieläkin sinnikkäästi uskoa, että hittipotpureilla saisi luotua superhittejä.
Antti Tuisku tanssi ryhmänsä kanssa korkkarit jalassa ja Erika Vikman pyllisteli kireässä puvussa. Tunnelma oli kuin jumppatunnilla, jossa kaikki osallistujat eivät osaa liikkeitä.
Vikmanin mukanaolo oli kuitenkin perusteltua, sillä hän on esimerkki siitä, että Uuden musiikin kilpailusta voi nousta oikeasti tunnetuksi. Vikman jäi edellisissä viisuissa toiseksi, mutta löysi muutaman vuoden ajan etsimänsä tähteyden Cicciolinan ansiosta. Oikeastaan kisassa saattaa olla parempi jäädä toiseksi, koska keskinkertainen tai mitätön menestys Euroviisuissa jättää aina lannistuneen leiman artisteihin.
Molemmat, Vikman ja Tuisku, ymmärtävät, että popissa pitää leikkiä tutuilla ilmiöillä, kuten uskonnolla ja seksuaalisuudella. Sen ymmärsi myös kisan voittanut Blind Channel.
Uuden musiikin kilpailun päämäärä on ”yhdistää suomalaisia musiikin avulla”. Esikuva on tietysti ruotsalainen Melodifestivalen. Suomessa ollaan pikkuhiljaa ymmärtämässä, että hauskin osuus voi olla matka viisuihin.
Kisan nimi voisi olla Kevään sävel, sillä kahtena edellisvuonna se ei ole tarkoittanut suuruudesta haaveilevien laulajien viimeistä pysäkkiä, vaan hittibiisintekijöille paikkaa osoittaa kykynsä.
Taso oli huojentavan hyvä. Heikkona vuonna Oskrin voimaballadi tai Iltan Frozen-fiilistely olisikin heitetty kyselemättä kisoihin. UMK saattoi lisätä artistien mahdollisuuksia pärjätä musiikilla kisan jälkeen, mikä ei ole itsestäänselvyys.
Danny korosti tiedotustilaisuudessa useasti, että kisa ei ole vanha viisuohjelma vaan Uuden musiikin kilpailu. Musiikkineuvos tiedosti, ettei hänen kilpailukappaleensa Sinä päivänä kun kaikki rakastaa mua ollut eurooppalaiselle yleisölle kirjoitettu, vaan sillä esiteltiin jälleen uudistunut Danny suomalaisille.
Suomen opportunistisinta musiikkia tekevän Mökkitie Recordsin Janne Rintalan sävellys ja sanoitus lainasi reippaasti Johnny Cashin Hurtia, ja Dannysta yritettiin luoda itsetietoinen suuruus, joka hyväksyy tulevan kuolemansa.
Danny lauloi kuolemastaan.
Rintala on aiemminkin tykännyt tunkea Arttu Wiskarille tekemänsä kappaleet täyteen arkirealistisia sattumuksia ja viittauksia yhteiskulttuurisiin tapahtumiin.
Kappaleessa haiskahti myös vuosikymmenien mediapyörittäjäuran tehneen Dannyn pyrkyrimäisyys. Hän on aina julistautunut jonkinlaiseksi viihdekuninkaaksi, ja nyt olisi pitänyt kyynelehtiä ennakkoon mestarin ruumisarkun vieressä.
Teflon Brothersin ufo-show taas oli yksi huvittavimmista UMK-esityksistä. Kappaleella kuului suomalaisten ja ruotsalaisten ero, eikä se ollut kummillekaan kovin imartelevaa. Räppiosat ammensivat suomimiesten köyhistä tunne-elämyksistä, ja Pandoran kertosäe jauhoi purkkaa, josta katoaa maku hetkessä.
Biisi ja esitys oli linjassa tefloneiden yleisemmän suhtautumistavan kanssa: bändille on ollut tärkeää luoda mahdollisimman suuria, rahan ansaitsemiseen tähtääviä tempauksia. Smurffimaalatut naamat ja Pandora eivät silti auttaneet kakkossijaa korkeammalle.
Blind Channel kanavoi turhautumistaan voittokappaleessa Dark Side.
Voittajabändi Blind Channelilla oli voittoresepti paremmin hallussa: vähän poikkeavia mutta ainakin näennäisesti vilpittömiä.
Blind Channelin biisi Dark Side syntyi kuulemma turhautumisesta pysähtyneeseen maailmaan, mutta vihan päämäärä on vapautuminen ja yleisön innostaminen, ei omassa tuskassa pyöriminen. Kappaleessa puhutaan kapinasta, mutta bändin jäsenet korostivat silti olevansa koko ajan kovin onnellisia.
Lavalla pitkätukat hyppivät pikkuoravina tummiin hameisiin pukeutuneena.
”We don’t wanna grow up”, he lauloivat, koska tiesivät, että tällainen kiukuttelu on vähän lapsellista.
Heille se on turvallista nostalgiaa 2000-luvulta.
Viisuissa pärjää leikillä. Sitähän Lordikin teki, hassutteli heavylla, vaikka Tomi Putaansuu ei sitä ehkä itse koskaan tajunnut.
