Aikamme merkittävimpiin yhtyeisiin kuuluva Daft Punk lopettaa - Kulttuuri | HS.fi

Aikamme merkittävimpiin yhtyeisiin kuuluva Daft Punk lopettaa

Duo ilmoitti aikeistaan pitkällä videolla, mutta syytä lopettamiseen ei kerrottu.

Daft Punk Grammy-palkintogaalassa Kaliforniassa vuonna 2014.­

22.2. 17:35

Ranskalainen elektronisen musiikin duo Daft Punk on ilmoittanut hajoamisestaan. Duo oli yksi 2000-luvun merkittävimmistä yhtyeistä ja se tunnetaan muutamista oman aikamme suosituimmista elektronisen tanssimusiikin kappaleista.

Lopettamisesta kertoo muun muassa musiikkijulkaisu Pitchfork.

Duo ilmoitti aikeistaan pitkällä videolla, jonka nimeksi oli annettu Epilogue.

Yhtyeen tiedottaja vahvisti lopettamisen, mutta ei kertonut siihen mitään syytä.

Daft Punkin muodostivat Thomas Bangalter ja Guy-Manuel de Homem-Christo. He perustivat duon vuonna 1993 Pariisissa ja saavuttivat vuosikymmenen lopulla suosiota osana french house -genreä.

Jo debyyttialbumista Homework muodostui elektronisen tanssimusiikin kulmakivi.

Seuraavan levyn julkaisun myötä vuonna 2001 duo alkoi käyttää robottiasuja, joista tuli heidän tavaramerkkinsä. Led-valoin koristeltuihin robottikypäriin pukeutuvaa duoa verhosi aina tietty mystisyys. He eivät antaneet haastatteluita eivätkä esiintyneet televisiossa.

Vuonna 2013 julkaistu single Get Lucky oli duolle jättipotti. Tarttuvassa diskofunk-kappaleessa lauloi Pharrell Williams, joka oli mukana tekemässä siihen myös sanoja. Get Lucky myi lähes kymmenen miljoonaa kopiota ympäri maailmaa ja saavutti top kymmenen 32 eri maassa.

Pharrell Williams, Daft Punkin Thomas Bangalter ja Guy-Manuel de Homem-Christo sekä Nile Rodgers kävivät pokkaamassa tammikuussa 2014 Grammyn yhteistyönsä hedelmästä, Get Lucky -kappaleesta.­

Kappale oli mukana levyllä Random Access Memories, joka keräsi vuonna 2014 kaikkiaan viisi Grammya. Pitkäsoitto jäi duon viimeiseksi.

Vuonna 2016 he olivat mukana vielä The Weekndin singleillä Starboy ja I Feel It Coming.

Kuuntele Get Lucky alta:

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat