Kummisetä yritti pitää pois kadulta, mutta huume­kauppiaat veivät voiton: Lohduton dokumentti näyttää räppäri­legenda Notorious B.I.G.:n nousun ja tuhon - Kulttuuri | HS.fi

Kummisetä yritti pitää pois kadulta, mutta huume­kauppiaat veivät voiton: Lohduton dokumentti näyttää räppäri­legenda Notorious B.I.G.:n nousun ja tuhon

Uusi dokumentti esittelee jamaikalaistaustaisen brooklynilaispojan Christopher Wallacen tien ”New Yorkin kuninkaaksi”, Notorious B.I.G.:ksi.

Christopher Wallace (keskellä) kävi katolista St. Peter Clavierin koulua vuosina 1976–1982.­

4.3. 2:00 | Päivitetty 4.3. 8:19

Nuorena kuolleet tähdet kiehtovat ihmisiä poikkeuksellisella tavalla. Heistä tulee ikoneita, eräänlaisia pyhimyksiä: Jim Morrison, Janis Joplin, Kurt Cobain, Amy Winehouse.

Niin myös nuorena kuolleesta uhmakkaasta räppäristä Christopher Wallacesta, joka tunnetaan paremmin artistinimellä Notorious B.I.G.

Mies esitetään Netflixin uudessa Biggie: I Got a Story to Tell -dokumentissa ihannoivassa valossa vasten traagista taustaansa. Emmett Malloyn ohjaama Biggie keskittyy kertomaan, kuinka Christopher Wallacesta tuli ”Biggie”, ei niinkään siihen, miten räppäri sitten mullisti rap-skenen.

Hiphopista oli kehittynyt 1990-luvun Yhdysvalloissa popkulttuurin kuningaslaji.

Lähiöiden ja alakulttuurien musiikkigenre keräsi ympärilleen lisää gloriaa, kun kaksi sen kirkkainta tähteä murhattiin vuoden välein: länsirannikon skeneä hallinnut Tupac Shakur vuonna 1996 ja itärannikon ”kuningas” Christopher Wallace vuonna 1997.

Murhat eivät koskaan selvinneet.

Ystävät ja fanit asettuivat kunnioittamaan räppäri Notorious B.I.G:ta tämän hautajaissaattueen varrelle New Yorkin Brooklynissa maaliskuussa 1997.­

Dokumentti alkaa Wallacen hautajaissaatosta, joka oli suuri tapaus New Yorkin Brooklynissa, Wallacen kotikulmilla vuonna 1997. Dokumentti myös päättyy siihen.

Näemme, miten valtava vaikutus kokonaiseen yhteisöön yhdellä menestyneellä esimerkillä voi olla.

Yksi dokumentin avainhaastateltavista on sen toinen tuottaja, rap- ja viihdemoguli Sean Combs, joka tunnetaan muun muassa artistinimellä Puff Daddy. Hänellä on luonnollisesti hyvä syy kiillottaa Wallacen julkisuuskuvaa, myyhän Biggien musiikki vielä nykyäänkin, 24 vuotta artistin kuoleman jälkeen.

Mutta Sean Combsilla on myös kiistatta avainrooli Wallacen tähdenlennossa. Siksi on hyvin kiinnostavaa kuulla hänen ensikohtaamisestaan lupaavan räppärin kanssa.

Sen sijaan harmillisesti esimerkiksi Wallacen puoliso ja tämän lapsen äiti, itsekin menestynyt muusikko Faith Evans jää dokumentissa taustalle.

Parhaimmillaan Biggie on lapsuudenystävien haastatteluissa. Haastattelujen lomassa grafiikka näyttää New Yorkin kartalla, missä kulkivat Biggien ja ystävien muodostaman ”Junior M.A.F.I.A:n” maailman rajat.

Junior M.A.F.I.A oli Biggien kokoama yhdeksän brooklyniläisnuoren muodostama hiphop-kollektiivi, jonka riveistä ikoninen Lil’ Kim nousi soolouralle.

Kulmat, joista ”Biggie” räppäsi, mahtuivat noin kahdeksaan kortteliin Brooklynissä. Niiltä oli vaikeaa ponnistaa kauemmas suureen maailmaan. Ironisesti Biggie kuolikin juuri matkallaan länsirannikolla Los Angelesissa.

Damion Butler, Christopher Wallacen lapsuudenystävä, on yksi haastateltavista Biggie: I Got a Story to Tell -dokumentissa.­

Kuka sitten oli Biggie? Lojaali ystävä, ainakin. Kovin lähelle tämäkään dokumentti ei päästä, vaikka se tarjoaa lapsuudenystävän kuvaamaa suttuista materiaalia ajalta ennen tähteyttä.

Dokumentti toimii paremmin kertomuksena siitä, millaista mustien nuorten oli kasvaa Brooklynissa 1980–1990-luvuilla.

”Kukaan ei mennyt tuolloin Harlemista sillan yli Bed-Stuyihin. Siellä tuli ryöstetyksi”, Combs kuvaa Brooklynin kortteleita, joista Biggie oli kotoisin.

Rap-maisemaa dominoivat tuolloin Yhdysvaltain länsirannikon suuret nimet: Ice Cube, Tupac Shakur ja Snoop Dogg.

The Notorious B.I.G:istä tuli merkittävin räppäri New Yorkissa heti ensimmäisen levynsä julkaisun jälkeen vuonna 1994.

Tuo levy, enteellisesti nimetty Ready to Die, jäikin ainoaksi räppärin elinaikana julkaistuksi albumiksi. Seuraava julkaistiin kaksi viikkoa Wallacen kuoleman jälkeen. Sen myötä hänestä tuli yksi kaikkien aikojen myydyimmistä hiphop-artisteista.

Dokumentin julkaisuajankohta lienee harkittu: Tuntemattomaksi jäänyt murhaaja ampui Wallacea tasan 24 vuotta sitten, maaliskuussa 1997.

Heti kuoleman jälkeen julkaistu Life After Death -albumi oli suuri menestys ja takasi artistin jäämisen historiankirjoihin.

Dokumentissa kuullaan paljon jamaikalaissyntyistä äitiä, elokuvatuottaja Voletta Wallacea, joka kertoo pitävänsä country-musiikista ja balladeista ja kuunnelleensa poikansa toisen levyn yhden ainoan kerran.

Kurkistus Wallacen lapsuuden maisemiin Jamaikalle tarjoaa hengähdystauon dokumentin muuhun maisemaan, joka tuntuu katujen väkivaltaisine tunnelmineen välillä kuristavalta.

Liikuttavinta antia on kuitenkin naapurikorttelissa asuneen saksofonisti Donald Harrisonin haastattelu. Wallace itse kertoo vanhassa haastattelunauhassa ihailleensa muusikkoa ja alkaneensa käydä hänen luonaan lapsena.

Naapuri, jazz-muusikko Donald Harrison, koetti pitää Christopher Wallacen poissa kaduilta.­

12 vuotta vanhempi Harrison esitteli Wallacelle musiikin ja taiteen historiaa. He kävivät katsomassa Picasson tauluja ja kuuntelivat jazzia: bebopin luojaa Max Roachia ja trumpetisti Clifford Brownia. Harrison oivalsi Wallacen lahjat ja halusi ohjata tätä jazzin pariin.

Mutta Wallacella oli omat riimikirjansa, joihin oli jo kirjoitettu idullaan olevan rap-uran askelmerkit. Harrison kertoo, että opit jazzin parissa jäivät kuitenkin elämään: Wallacen riimittely tihkui Harrisonin mukaan bebop-rumpusoolon ”hienoimpia piirteitä”.

Biggie on kaikkiaan melko lohduton mutta myös kiehtova aikahyppy 1990-luvun Brooklyniin. Rapin uho oli siellä voimissaan. Ehdot sanelivat huumekauppiaat Rolexeissaan ja Versacen tummissa laseissaan.

Se kuvaa, miten helppoa 1980-luvulla varttuneen nuoren mustan miehen oli tulla houkutelluksi kadulle. Työtä ei ollut, mutta naapurikorttelin huumekauppiailla oli Mersut ja Jeepit.

Kesällä 1988 Wallace oli juuri täyttänyt 16, kun hän ajautui monien ikäistensä tavoin crackin katukauppaan. Crack oli uusi ja melko halpa huume.

Crack-epidemia sai rikos- ja väkivaltatilastot nousuun koko Yhdysvalloissa, varsinkin mustien asuttamilla köyhillä alueilla, jollainen Brooklynkin monilta osiltaan tuolloin oli. New York keikkui Yhdysvaltain väkivaltatilastojen kärjessä.

Eräänlainen kummisetä Donald Harrison yritti saada Wallacen pois kadulta, mutta ei onnistunut. Äiti löysi Wallacen huoneesta crackia, mutta luuli sitä kuivuneeksi perunamuusiksi.

Sean ”P. Diddy” Combs oli harlemilaisena tuottajana avainhenkilö brooklyniläisen Wallacen tiellä kuuluisuuteen.­

Mutta kun arvostetun hiphop-lehden The Sourcen päätoimittaja Matteo Capoluongo sai käsiinsä Wallacen demon, tie tähtiin aukesi. Wallace esiteltiin lehden kolumnissa ja hän sai heti suuren näkyvyyden. Capoluongo kertoi demosta myös tuottaja ”Diddylle”, joka hehkuttaa dokumentissa ensivaikutelmaa.

”Kun kuulin sen, ajattelin, että mitä helvettiä. Tämä on yksi parhaista kuulemistani räppäreistä”, Combs muistelee.

”Mikkipresenssi”, läsnä oleva ja mahtaileva riimittely, erotti Wallacen muista räppäreistä. Diddy kutsui Wallacen suoraan kadulta toimistoonsa ja pyysi tätä riimittelemään lonkalta.

”Tuli 48 tahtia puhdasta tulta”, Combs kertoo.

Eikä aikaakaan, kun The Source -lehden kansikuvassa seisoi uhmakas räppäri nahkatakissaan ja mustissa laseissaan: ”The King of New York”.

Christopher Wallacen jamaikalainen setä Dave Wallace esiintyi jamaikalaisissa illanvietoissa Wallacen ollessa pieni ja toimi tämän musiikillisena esikuvana.­

Dokumentin viimeinen neljännes omistetaan kahden rapin jättiläisen, länsirannikkoa hallinneen Tupac Shakurin ja Wallacen, tarinoiden rinnastamiseen. Rap sekä yhdisti että erotti miehet.

Dokumentti ei kuitenkaan pureudu syvemmin siihen, mikä välit viilensi. Räppäreiden mystifiointia on lisännyt se, että molemmat päätyivät väkivaltaisen uhittelun ja kilpailun uhreiksi.

Dokumentista välittyy, miten tiiviisti rap ja aseiden ja huumeiden hallitsema alamaailma olivat sekoittuneet. Konteksti, jossa suuriksi nimiksi nousseet katupojat räppiä tekivät, oli hengenvaarallinen.

Wallacen elämäntarinan tunteville dokumentti ei välttämättä tarjoa kovinkaan paljon uutta tietoa. Tarina kiinnostaa kuitenkin aina uusia sukupolvia. Notorious-elämäkertaelokuvastakin on jo 12 vuotta. Sean Combs kuului senkin tuottajaryhmään.

Jäämme edelleen odottamaan uusia näkökulmia tuohon kiinnostavaan aikaan.

Entä jos Lil’ Kiminä tunnettu Kimberly Jones kertoisi oman versionsa siitä, miltä Fulton Streetin pahamaineinen meininki ja rapin äärimmäisen seksistinen kulttuuri näytti teinitytön näkökulmasta? Olisin kiinnostunut.

Aihepiiristä kiinnostuneille on julkaistu myös kehuttu moniosainen podcast-sarja, joka pureutuu 1990-luvun rap-maailmaan Biggien ja Tupac Shakurin kautta. Yhdessä jaksossa myös journalisti Kierna Mayo kertoo, millaista oli naisena kirjoittaa hiphopin varsin maskuliinisista varhaisista vuosista.

Biggie: I Got a Story to Tell, Netflix.

Notorious B.I.G. Billboardin palkintogaalassa vuonna 1995.­

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat