Pandemian loppusuoralle tarvitaan voimaa ja elämäniloa – Nämä 47 kappaletta auttavat - Kulttuuri | HS.fi

Pandemian loppusuoralle tarvitaan voimaa ja elämäniloa – Nämä 47 kappaletta auttavat

HS:n kulttuuritoimitus valitsi koronapandemian kurittamien avuksi kappaleita, jotka tekevät hyvää, haluat sitten virtaa lenkkipolulle tai muuten vain hyvän olon.

Better Oblivion- yhtyeen Phoebe Bridges, säveltäjä Richard Strauss ja Queen-yhtyeen laulaja Freddie Mercury.­

15.3. 11:12 | Päivitetty 16.3. 10:26

Abba: Dancing Queen

Mikään muu kappale ei saa minua yhtä hyvälle tuulelle kuin Abban Dancing Queen. Se on biisi, jonka laitan yleensä soimaan silloin, kun olen jo valmiiksi pirskahtelevan onnellinen ja iloinen ja haluan kasvattaa sitä tunnetta entisestään. Viimeistään tämän laulun soidessa tekee mieli alkaa tanssahdella ympäri kämppää. Dancing Queen on myös erinomaista siivousmusiikkia.

Abba­

Olisin voinut nostaa tähän myös melkein minkä tahansa toisen ruotsalaisyhtyeen Roxetten kappaleen, mutta toisaalta niihin liittyy minulla ehkä enemmän nostalgisia tunteita ja muistoja, jonka takia ne synnyttävät positiivista hyrinää ja ovat siksi henkilökohtaisempia. Abba aiheuttaa minussa pelkästään puhdasta, raikasta iloa. En todennäköisesti tule koskaan kyllästymään Dancing Queeniin.

Riitta Koivuranta

AC/DC-yhtyeen Angus Young­

AC/DC: For Those About to Rock (We Salute You)

Hämmästyin jo hyvin varhaisessa murrosiässä populaarimusiikin voimaa tunnetiloihin. The Beatlesin Long and Winding Road sai esiteinin huokumaan empatiaa ja ymmärrystä muita tämän murheen laakson asukkaita kohtaan, kun taas AC/DC:n For Those About To Rock ja moni muu voitonriemuisen energinen rock-klassikko tuotti valtavan ”kukaan ei meitä nujerra” -energian. Sille on joskus ollut käyttöä myös työelämässä, kuten tämän listan myöhemmässä maininnassa kerron.

Vesa Sirén

Benny Andersson­

Benny Andersson: Aldrig

Abba-Benny on melodian mestari, ja tämä Piano-albumilta poimittu raita on omiaan seesteyttämään päätä koska vain, kuten koko albumikin. Pianolla Andersson soittaa yksin flyygeliä. Musiikki on pelkistettyä, kosketus maaginen.

Pirkko Kotirinta

Beastie Boys­

Beastie Boys: Sabotage

Työskennellessäni takavuosina baarin siivoajana jouduin toisinaan kohtaamaan sotkuja, joiden luuttuamisessa auttoi yksi ja ainoa: Beastie Boysin Sabotage. Yli parinkymmenen vuoden ikäinen klassikko tuo edelleen voimia siivoamiseen – tai ihan vaikka keittiön lattialla pomppimiseen, jos siltä tuntuu.

Arla Kanerva

Blondie-yhtyeen Debbie Harry vuonna 1997.­

Blondie: Atomic (Eat to the Beat, 1979)

Näen sen aina mielessäni, kun Atomic pyörähtää soimaan: minä ja ystäväni tanssimme viinilasit käsissämme peräkanaa yhteisessä asunnossamme, nauramme ja sitten: ystäväni muksahtaa sisään vaatteita pursuavaan avonaiseen komeroon. Naurulle ei tule loppua: Oh your hair is beautiful! Kauniita olemme mekin, niin nuoria, niin säihkyviä. Tässä biisissä aina ja ikuisesti. Atomic!

Sanna Kangasniemi

David Bowie Hampurissa vuonna 2003.­

David Bowie: Modern Love

Yhtenä alakuloisena päivänä katsoin uudestaan Noah Baumbachin ohjaaman elokuvan Frances Ha (2012). Elämäniloni herätti selittämättömällä tavalla kohtaus, jossa Greta Gerwigin esittämä Frances juoksee New Yorkin kaduilla ja taustalla soi David Bowien Modern Love. En edes halua analysoida enempää, miksi kappaleesta edelleen tulee joka kerta niin hyvä olo. Sen taikavoima ei saa hävitä.

Eleonoora Riihinen

Phoebe Bridgers: I Know the End

Alku on Dawson’s Creek -tason tunnelmointia, joka on varmasti esittäjälleen tärkeää itseilmaisua. Tekisi aina mieli hypätä eteenpäin, mutta voimaantumisessa tasapaino on tärkeää. Bridgers alkaa toistaa lausetta The end is here.

Loppu on kuin olohuoneeseen astuisi soittotaitoisia, dystopiaan uskovia huligaaneja.

Viime sekunneilla yhdysvaltalainen karjuu grunge-huutoa, ja sitä haluaisi kuulla lisää. Kun sitten aloittaa kappaleen alusta, taas joku Dawson Leery ruikuttaa jotain silmien sulkemisesta. Tulisipa loppu pian.

Tero Kartastenpää

Jazzpianisti Chick Corea Kirjurinluodon lavalla Return To Forever -kokoonpanonsa kanssa Pori Jazzeilla 2008.­

Chick Corea (Return To Forever): What Game Shall We Play Today

Tämän kappaleen leikkisyys ja ilo saivat aikoinaan rakastumaan jazziin. Chick Corean sähköpiano, Joe Farrellin huilu ja Flora Purimin kuulas ääni lohduttavat edelleen: Emme päässeet Corean keikalle Pori Jazziin viime kesänä, emmekä myöskään tulevana kesänä, sillä Corea kuoli äkillisesti helmikuussa. Mutta meillä on tämä – ja kaikki hänen musiikkinsa.

Katri Kallionpää

Celia Cruz Imatra Big Band -festivaaleilla vuonna 2001.­

Celia Cruz: La vida es un Carnaval

Elämä ei juuri nyt ole silkkaa karnevaalia (enkä edes välttämättä viihtyisi karnevaalitungoksessa), mutta tämä Celia Cruzin (1925–2003) hitti saa välittömästi hyvälle tuulelle, vuodesta toiseen. Kuubalaissyntyinen, Yhdysvaltoihin vuonna 1960 emigroitunut Cruz on ehdoton salsakuningatar, ja La vida es un Carnaval yksi hänen tunnetuimpiaan, myös cover-versioina. On ihan pakko salsata olohuoneessa ja uskoa sanoitusta: y todo cambia, kaikki muuttuu.

Pirkko Kotirinta

Pianisti Svjatoslav Richter­

Frédéric Chopin: Vallankumousetydi

Sadattuhannet suomalaiset tietävät mitä on olla duunissa kuuden viikon yt-prosessin aikana. Silloin tarvitaan voimabiisiä jos toistakin. Kun oma työnantaja ei aikoinaan pystynyt enää maksamaan palkkaa kaikille rekrytoimilleen työntekijöille, jo tässä listassa mainittu AC/DC:n For Those About to Rock auttoi ensimmäiseen aggressioon, mutta kuuden viikon ärtymystä piti purkaa rakentavamminkin.

Silloin löysin Svjatoslav Richterin soitosta vanhan mustavalkovideon, jolla hän paiskoo Chopinin Vallankumousetydiä järkyttävällä raivolla, lähes epämusikaalisesti. Vallankumousetydistä tuli voimabiisi, jota harjoittelin kodin pianolla ja toimitustyön kangistamilla sormilla ilmeisen antaumuksellisesti.

’Se Chopin yritti vaan saada pianosta mahdollisimman suuren metelin’, perheen jälkikasvu päätteli harjoittelua aikansa kuunneltuaan (anteeksi Chopin).

Vesa Sirén

Trumpetisti Avishai Cohen Jazz Middelheim -festivaalilla Antwerpenissa 2016.­

Avishai Cohen: Life and Death (Into The Silence, ECM, 2016)

Instrumentaalinen kappale on hyvin tumma, mutta hyvin kevyt ja nostava. Se maalailee surun pois kerros kerrokselta. Kunneltuasi olet hieman eheämpi ja enemmän elossa kuin sitä aiemmin.

Matti Pietola

Leonard Cohen esiintyi Tampassa Floridassa vuonna 2013.­

Leonard Cohen: Traveling Light

Leonard Cohenin viimeiseksi jääneellä studioalbumilla You want It Darker (2016) on helmi toisensa perään. Traveling Light vie aluksi ajatukset Hydran suuntaan, enkelikuoro säestää, Cohenin ääni puhuttelee kuin jostakin maankuoren alta, toisesta todellisuudesta. Mielihyvämusiikkia potenssiin ääretön.

Pirkko Kotirinta

The Cure Provinssirockissa vuonna 1996.­

The Cure: Friday I’m In Love

The Curen Friday I’m In Love kuuluu nuoruuteni suosikkeihin ja on hyvä esimerkki siitä, miten ihminen on aika pääsemättömissä ensirakkauksistaan. Usein sanotaan, ettei musiikkimaku juurikaan kehity teinivuosien jälkeen, mutta tässä tapauksessa se ei haittaa, päinvastoin. The Curea kuunnellessani olen parikymppinen jälleen, ja viikonloppu aukeaa jännittävänä ja suloisena edessäni, kun vedän kajaleita silmäkulmiini.

Susanna Laari

The Cure: This Is A Lie (Wild Mood Swings, 1996)

Jos oikein murehduttaa, ei pirteästä musiikista ole mihinkään. The Curen This Is a Lie on se biisi, jonka laitan soimaan silloin, kun tuntuu, että valonpilkahduksia ei ole. Ei siksi, että kappale piristäisi, sitä se ei todellakaan tee, kertosäe menee suomeksi suurin piirtein: ”Mutta tämä ei ole totuus, tämä ei ole oikein, tämä ei ole elämää, tämä ei ole todellista. Tämä on valhe.” Mutta juuri tuo äärimmäinen lohduttomuus toimii. On kuin joku laittaisi lämpimän käden harteille ja vain pitäisi kättä siinä. Ymmärtäisi.

Sanna Kangasniemi

Europe: The Final Countdown (The Final Countdown, 1986)

Lapset ovat löytäneet yhdeksi suosikikseen tämän aina hyvän klassikon. Tuntui kieltämättä aika päheältä, kun kodin levyhyllystä oli mahdollista vetäistä esiin kappale aidolla ja alkuperäisellä vinyylillä historian alkuhämäristä, kahdeksankymmentäluvulta. Ja komealtahan tämä edelleen kuulostaa. Sanatkin sopivat pandemiaan kuin permanentti Joey Tempestin päähän. ”I guess there is no one to blame, we’re leaving ground (leaving ground), will things ever be the same again?”

Sanna Kangasniemi

Fates Warning: The Light and Shade of Things (2016)

Riverside: Egoist Hedonist

Saan voimaa ja nuoruutta, kun murinasta ujellukseen vaeltavat kitarat ja suoraan verenkiertoon pumppaava basso kiihdyttävät, kehittelevät, raivoavat, laantuvat ja nousevat jälleen kuin romantiikan sankarit tuhkasta. Ihmisen kataluus ja jumalten langettamat kohtalot pysyvät taakkanamme, mutta silti nämä kymmenen minuutin progressiivisen metallin sukelluslennot virittävät uskon, että kaikki on mahdollista, edes hetken. Hymyilen itselleni, kun palvon Fates Warningin ja Riversiden rujoa kauneutta korvissani. Ylitunteellisen hoopona käännän volyymiä vieläkin kovemmalle.

Antti Majander

Grimes esiintyi Philadelphiassa 2014.­

Grimes: 4AEM

”You’re gonna get sick, you don’t know when” on muusikko ja kuvataiteilija Grimesin eli Claire Elise Boucherin synkkä ennustus vuoden 2019 lopussa ilmestyneellä hypnoottisella 4AEM -kappaleella, jota tehdessä koronaviruksesta ei ole ollut tietoakaan. Superrikkaan Elon Muskin kanssa naimisissa oleva muusikko on erikoinen hahmo, ja videopeliä varten tehty biisi voi viitata yhtä hyvin vaikka huumeisiin. Se on kuitenkin toiminut loistavana kirittäjänä pandemiavuoden lenkeillä, sillä sanomastaan huolimatta se on iloista ja vauhdikasta nannannaattelua. Aivan kuin se nauraisi kaikille huolille.

Aino Miikkulainen

Aili Ikonen­

Aili Ikonen: Läpi harmaan sumun

”Minä pusken läpi tämän harmaan sumun kuin yksinäinen laiva merellä”, laulaa Aili Ikonen. Hänen viime vuonna julkaistun Suru on suora viiva -levynsä kappaleet ovat kaikki klassikoita syntyessään. Tässä laulussa on hiukan joikua, hiukan lattarirytmiä ja roppakaupalla toivoa. Päättäväisessä määrätietoisuudessaan se sopii parhaiten kuvaamaan tämän kevään tunnelmia.

Katri Kallionpää

Elton John vuonna 1974.­

Elton John: I’m Still Standing

Elton Johnin kappaleet ovat voimabiisien ja suihkussa huutolaulamisen aatelia. I’m still standing on kaikkien elämässä rähjääntyneiden anthem ja ilmeinen voimabiisiklassikko. Samalle soittolistalle kelpaa myös This Bitch is Back, joka soi päässäni, kun astelen takaisin rajoituksista vapaaseen maailmaan. Voin vain kuvitella, minkälaisen euforian päihdyttäminä näitäkin kappaleita kuunnellaan Sir Elton Johnin jäähyväiskeikalla, joka viimein saapuu Helsingin Hartwall-areenalle, sitten joskus.

Eleonoora Riihinen

Ruotsalainen Väsen ja kaustislainen JPP esiintyivät Kaustisella kesällä 2015.­

JPP: Antin Mikko

Elämän parhaat hetket, ne kun ihan oikeasti ollaan yhtä toisten kanssa, ovat minusta ehdottomasti hetket jolloin soitetaan yhdessä polskaa. Oikein lennokasta, riemukasta, kolmeen menevää. Ruotsalaista tai pohjalaista, ihan sama. Kunhan ne ovat kaikkien osaamia polskan ikihittejä kuten Antin Mikko. Tanssijat hurjistuvat ympärillä. Soittajat taas lipeävät vetelemään innoissaan ties mitä stemmaa. Niin yksinkertaista, niin totaalisen mukanaan vievää.

Mari Koppinen

Kakka-Hätä 77 esiintyi Ruisrockin Minirantalavalla kesällä 2018.­

Kakka-Hätä 77: Tuttipullonimijä

Kakka-Hädän valitusbiisi lähtee liikkeelle kiireellä. Laulaja-biisintekijä Teemu Bergman on parhaimmillaan yhdistäessään punk-rallit ja itsesäälimättömyyden. ”Vuodet vain vierii / vaan mä en mitään aikaan saa”, on niin härskiä valitusta ihmiseltä, jolla on jatkuvasti käynnissä lukemattomia projekteja, että se ilahduttaa.

Huoli on voimista suurin. Tuttipulloa imevälle, ”kusisessa sängyssä yksin itkevälle” vanhalle punkkarille ei tekisi mieli lähettää tsemppiviestejä. Parempi vain tunnustaa, että maailman kanssa ei kannata koko ajan ottaa yhteen. Pohjimmiltaan piehtarointi on samankaltaista kuin vaikka Robynin tanssilattiaitkussa Dancing on My Own. On hyvä olla, kun on nolla.

Tero Kartastenpää

Katri Helena edusti Suomea Jerusalemin Euroviisuissa vuonna 1979.­

Katri Helena: Helsingin helle

Mielikuva Katri Helenasta viilettämässä pitkin helteistä Helsinkiä kevyt silkkimekko hulmuten, Havis Amandaa olkihatulla lakittaen. Se mielikuva on ohittamaton. Italialaista alkuperää oleva Silvie, josta Raul Reiman ja Veiko Samuli tekivät oman versionsa Helsingin helle, saa minut välittömästi onnelliseksi. Kesän hienoin päivä, paljaat varpaat kuumalla asfaltilla, 80-luvun alun murea groove ja saksofonisoolo. Kuka voisi vastustaa?

Mari Koppinen

Edu Kettunen­

Edu Kettunen: Elämä jatkuu

Ilmasto lämpenee. Ihminen kuluttaa. Jääkarhuvauvat hukkuvat. Silloin kun suuret asiat vyöryvät päälle koko voimallaan, kannattaa asettua selälleen makaamaan, hengittää kolme kertaa syvään ja laittaa Edu Kettusen Elämä jatkuu soimaan. ”Herää jo, yö on mennyt pois. On aika jatkaa matkaa eteenpäin. Älä huolta kanna, huolta turhaa, Äiti Maa on vielä voimissaan”, siinä lauletaan. Toimii myös darra-aamuna sikiöasennossa.

Jussi Lehmusvesi

Professor Longhair: Go to the Mardi Gras

Olisinpa New Orleansissa laskiaistiistain karnevaalin aikaan! Tai tehtäisiinpä Treme-tv-sarjaa lisää, rakkaudenosoitusta New Orleansille ja sen musiikkikulttuurille. Siitä sarjasta löysin Professor Longhairin eli Henry Roeland Byrdin (1918–1980) ja hänen kertakaikkisen upeaniloisen Go to the Mardi Gras -kappaleen. Vastustamaton rumpukomppi ja bluesbiano, viheltelyä, vähäeleinen saksofoni, R&B:tä alun perin vuodelta 1949.

While you go to New Orleans

You ought to go see the Mardi Gras

If you go to New Orleans

You ought to go see the Mardi Gras

Jalka alkaa vipattaa!

Pekka Torvinen

Mary Lambert: Secrets

Amerikkalainen ystäväni rakensi takapihalleen Minneapolisissa saunaa, omin käsin ja hartaasti. Jouluna se lämmitettiin kunnolla ensi kertaa sillä seurauksella, että sauna paloi poroksi. Tätä ystävä on potenut pitkään, koronapandemian lisäksi, ja nyt kaupungissa on uusiakin haasteita, kun George Floydin murhanneen poliisin oikeudenkäynti on alkamassa. ”Mieltä osoitetaan taas, sireenit soivat”, hän huokaa. Mary Lambert kuulemma piristää ja naurattaa, ja minä olen samaa mieltä. Kristityn gay-muusikon laulu listaa suunnilleen kaiken, mitä voi murehtia – jos niin valitsee. Mutta voi myös päättää toisin, tanssia ja alkaa suunnitella uutta saunaa.

Suvi Ahola

Timo Lassy ja Teppo Mäkynen­

Timo Lassy, Teppo Mäkynen: Liberty – Live

Ai että on ikävä keikoille! Tämä G Livelabissa runsas vuosi sitten tallennettu kappale saksofonisti Timo Lassyn ja rumpali Teppo Mäkysen Live -levyllä on hyvä esimerkki siitä, miten vuorovaikutus kuulijoiden kanssa saa muusikot ylittämään itsensä. Välihuudot ja aplodit innostavat Mäkysen ja Lassyn suorastaan ekstaattiseen hurmioon, josta kasvaa melkein varttitunnin pituinen kappale – monta kertaa pidempi kuin saman kappaleen studioversiot.

Katri Kallionpää

Maustetytöt eli Kaisa ja Anna Karjalainen.­

Maustetytöt: Jos mulla ei ois sua, mulla ei ois mitään

On varmasti kovin suomalaista saada lohtua ja voimaa näin melankolisesta kappaleesta, mutta Maustetyttöjen Jos mulla ei ois sua, mulla ei ois mitään toimii aina. Kun kuuntelen sitä koronaeristyksessä, ajattelen vuoronperään kaikkia ystäviäni, joita en ole nähnyt iäisyyksiin ja näen jo mielessäni, miten ihan kohta riekumme yhdessä aamuun asti.

Susanna Laari

Deep Purplen kitaristi Steve Morse vieraili Helsingissä 2003.­

Steve Morse: Tumeni Notes

Miloš Formanin ohjaamassa Amadeus-elokuvassa (1984) on kohtaus, jossa keisari Joosef II harjoittaa musiikkikritiikkiä. Hän nimittäin sanoo Mozartille, että tämän säveltämässä Ryöstö Seraljista -oopperassa on ”liikaa nuotteja”, too many notes, ja että muutama olisi hyvä poistaa. Kaikki läsnäolijat tiesivät, että keisarin kritiikki on puutaheinää, ja Mozart itsekin kysyy, että mitkäs nuoteista tarkalleen ottaen ovat ylimääräisiä. Ehkäpä amerikkalainen kitaravirtuoosi Steve Morse ajatteli juuri tätä kohtausta antaessaan nimeä omalle Tumeni Notes -kappaleelleen, jossa jokainen nuotti on täsmälleen siellä missä kuuluukin. Enemmän on enemmän!

Samuli Tiikkaja

Jukka Nousiainen­

Jukka Nousiainen: Ei enää kylmää eikä pimeää

Koronapiikkiä ja kevättä odotellessa kannattaa Jukka Nousiaisen vuonna 2018 valmistunutta Ei enää kylmää eikä pimeää -kappaletta. Pieni laulu kasvaa runsaassa kuudessa minuutissa melkoiseksi spektaakkeliksi ja sen jälkeen uskoo astelevansa valoa päin.

Jussi Lehmusvesi

Paleface (feat. Aino & Miihkali): Klovni heittää veivin

Kävelytahtini on nykyisin rauhallinen, mieliala vaihtelee seesteisestä luopuneeseen. Ovela cover-versio Juice Leskisen kappaleesta Klovni heittää veivin (1975) vie suoraan nuoruuteeni; yllättäen huomaan osaavani kaikki sanatkin yhä ulkoa. Se antaa uskoa siihen, että pää toimii edelleen, elämä jatkuu ja kevät tulee. Keinuva rytmi suorastaan nauraa kuolemalle.

Katso video alta:

Suvi Ahola

Pet Shop Boys Helsingin jäähallissa 2018.­

Pet Shop Boys: Happy people

Meille hoetaan, että onni on kiinni meistä itsestämme. Tämä kappale sanoo, että asia on juuri toisinpäin. Olemme onnellisia ihmisiä, jotka ovat joutuneet surulliseen maailmaan: ”The feeling of epic grandeur / At the end of a summer’s day / The sense of so much missing / When the world gets in the way.” Tämä on viimeinen kappale hikisellä klubilla kuin ennen valomerkkiä. Riemua, jossa on läsnä huomisen kummitukset.

Eleonoora Riihinen

Queen: Innuendo

Queenin 30 vuotta sitten ilmestynyt Innuendo-levy alkaa uljaasti kappaleella, jossa on vääjäämätöntä etenemistä ja laajoja horisontteja. Kertosäkeen viesti kannustaa kamppailuun vaikeuksien keskellä, ja musiikin vaikuttava tunnelma saa maailmoja syleilevät sanat vaikuttamaan juuri oikeilta: ”We’ll keep on trying, till the end of time.” Näinhän se on.

Samuli Tiikkaja

Robyn­

Robyn: Hang with Me

Olen jo siinä iässä, että löydän kaikki uutuusbiisit kymmenen vuotta myöhässä. Mutta sitten kun löydän jotain kiinnostavaa, tartun niihin lujasti. Vuoden 2019 Flow-festivaaleilla päätin käydä vilkaisemassa Robynia, josta nuoremmat kollegat olivat jo vuosia kohkanneet. Edm-ylipapittaren keikka vastasi minulle uskoontulokokemusta, jonka jälkeen haalin kaikki hänen levynsä. Monista hänen upeista kappaleista pysyvästi on jäänyt päähän Hang with me. Sen teksti kertoo suhdekipuilusta, mutta rytmi ja melodia altistavat tanssimoodiin. Kohottavassa kappaleessa soi kultivoitunut alakulo – tyyli, jonka ruotsalaiset ovat aina osanneet.

Miska Rantanen

Scandinavian Music Groupin Terhi ja Pauliina Kokkonen Ankkarockissa vuonna 2009.­

Scandinavian Music Group: Näin minä vihellän matkallani (2009)

Kappale on suloinen yhdistelmä lempeää itseironiaa, suurta omanarvontunnetta ja uhmaa. Jokainen on varmasti ollut joskus tilanteessa, jossa on kuvaannollisesti tullut poljetuksi maahan. Syynä ei tarvitse olla ihmissuhde, se voi olla työelämä tai vaikkapa maailmanlaajuinen pandemia. Tämä biisi auttaa ajattelemaan, että kyllä tästä noustaan, heilutan helmaa, minua ette näin vain lannista!

Leena Ojala

Smashing Pumpkins­

The Smashing Pumpkins: 1979

Tästä nuoruuden nostalgian ylistyksen julkaisemisesta on kulunut 25 vuotta. Mutta teema on ikuinen: monille ikävuodet kahdenkympin molemmin puolin ovat niitä parhaimpia ja kitkerimpiä. Se on outo välitila teinivuosien ja aikuisuuden välissä, jolloin portit lähes kaikelle ovat auki, mutta niiden avaamiseen on kerättävä rohkeutta. Vaikka The Smashing Pumpkinsin 1979 tunnelma videoineen huokuu melankoliaa, sen elektroninen klangi, rakkaudennälkäiset sanat ja svengi antavat voimaa. Jo ehkä pelkästään siksi, ettei tarvitse enää elää noita vuosia uudestaan.

Miska Rantanen

Patti Smith Flow-festivaalilla vuonna 2018.­

Patti Smith: Paths That Cross

Elämänkaareen kuuluu syntymään ja kuolemaan liittyviä peruuttamattomia menetyksiä, jolloin voimabiisit voivat olla tärkeä osa surutyötä.

Patti Smith tiesi tämän, kun rakkaan ystävän Robert Mapplethorpen elämänkumppani Samuel J. Wagstaff kuoli. Hän teki puolisonsa Fredin kanssa Paths That Cross -laulun lohduttaakseen Mapplethorpea, joka oli jo itsekin kuolemansairas.

Myöhemmin hän on laulanut laulua miehensä ja veljensä muistolle. Niin tapahtui myös pienimuotoisessa Rikhardinkadun kirjaston runonlausunta- ja musiikkiesityksessä, johon Patti Smith ja Lenny Kaye ehtivät juhlaviikkovierailullaan syyskuussa 2005.

Kokemus sai kysymään HS:n lukijoilta sen yleisyydestä. Voiko taide auttaa surutyössä? Vastauksia sai lukea pala kurkussa, ja niitä julkaistiin seuraavan vuoden pitkänäperjantaina. Käsitys sai vahvistusta: kun mikään muu ei auta, taide-elämys – yhdelle J. S. Bach, toiselle Ismo Alanko – voi ratkaisevassa vaiheessa surutyötä auttaa eteenpäin ja tuoda tunteen, että surussa ei ole yksin.

Että taiteilija on tuntenut samoin ja pystyy teostensa kautta välittämään sen yli ajan ja etäisyyksien.

Vesa Sirén

Jevetta Steele: Calling You (1988)

Kun Bagdad Café -elokuvan ihana tunnuskappale lähtee soimaan, ajatukset ovat heti muualla: unelmissa, reissussa, aavassa maisemassa, poissa arjesta. Ja kun rohkeasti yhtyy mukaan kertosäkeeseen omalla falsetilla ja täydellä volyymillä, endorfiinitasot nousevat korkealle kuin urheilusuorituksen jälkeen. Suosittelen kokeilemaan.

Leena Ojala

Richard Strauss: Zueignung

Pieni mutta ponteva laulu on sävelletty itävaltalaisen Hermann von Gilmin runoon, jossa on niin romantiikkaa kuin viinahurmosta. Minua puhuttelee kuitenkin pateettinen, hengästynyt sävel. Straussin kerrotaan rakastaneen sopraanoja yli kaiken, eikä ihme, että Zueignung kuuluu monen maailman supersopraanon ohjelmistoon. Loppunuotti vie läpi kiviseinästäkin.

Suvi Ahola

Goottimetalliyhtye Tiamat keikkaili Saksassa 2011.­

Tiamat: Vote for Love

Ruotsalainen goottimetallibändi Tiamat teki muutaman kappaleen, joiden luulisi soivan rockradioissa maailman tappiin asti. No, bändi ei koskaan noussut erityisen isoksi, joten eivät soi. Mutta omissa kuulokkeissani kyllä – etenkin Vote for Love, yksi rakkaimmista voimabiiseistäni. Rokkaava alkuriffi, melankolisen rullaava säkeistö ja nostattava hittikertosäe. Ja ne kertsin sanat: It’s about time we all get out and vote for love. Ihan sama, vaikka ne olisi kirjoitettu vitsillä. Minut ne tekevät aina onnelliseksi. Nyt, lähes 20 vuotta kappaleen julkaisun jälkeen, värssy tuntuu jopa poliittiselta kannanotolta. Siitä ohjenuora kaikkiin tuleviin vaaleihin!

Juho Typpö

Unknown Decoy: Davaj!

Metalli tuntuu nykyään ankean jähmeältä ja keski-ikäiseltä musagenreltä. Mutta parikymppisten jyväskyläläisten Unknown Decoy näyttää, että nuorissa on hevinkin tulevaisuus. Uransa alkuvaiheessa olevan yhtyeen toissavuotinen Davaj!-kappale on niin riemastuttava tapaus, etten saa sen kuuntelemisesta tarpeekseni. Kertosäe on hillittömän tarttuva ja huokuu hyväntuulisuutta, amorphismaisesta mollimelodiasta huolimatta. Biisi muuten kertoo Ladasta. Tämän bändin haluan nähdä livenä, kunhan keikkoja taas joskus on.

Juho Typpö

Von Hertzen Brothers eli Kie, Jonne ja Mikko von Hertzen.­

Von Hertzen Brothers: Disciple of the Sun

Von Hertzen Brothersin Approach on yksi suosikkilevyistäni, ja voisin nostaa sieltä esiin jonkun toisenkin ”energiabiisin”, mutta Disciple of the Sun -kappaleessa on jotain mystistä voimaa, josta en saa tarpeeksi. Se on biisi, joka täyttää minut pakahduttavan hyvällä fiiliksellä. Sen melodiassa ja Mikko von Hertzenin laulussa on myös jotain hyvin rauhoittavaa ja kaunista. Rakastan luukuttaa sitä täysillä esimerkiksi autoa ajaessa.

Riitta Koivuranta

Richard Wagner vuonna 1868.­

Richard Wagner: Tristan ja Isolde

Lars von Trierin Melancholia-elokuvan tunnelma perustuu paljolti Richard Wagnerin Tristan ja Isolde -oopperan alkusoittoon, josta kuullaan vain ikään kuin umpikujaan johtava pätkä kerta toisensa jälkeen – se heijastuu päähenkilön masennukseen ja maailmanlopun tunnelmiin.

Mutta jos Wagnerin oopperan kuuntelee kokonaan, kyseessä on voimabiisien voimabiisi. Harhalopukkeiden labyrintti on purkautua jo toisessa näytöksessä ekstaasiin, kunnes juoneen tulee äkillinen coitus interruptus -elementti. Lopulta kolmannessa näytöksessä tuo tantrinen viipyily purkautuu yli neljän tunnin (ja elävissä esityksissä väliajat päälle) jälkeen huumaavan kauniiseen Liebestodiin. Kokemus on puhdistava, jopa ylevöittävä.

Vesa Sirén

Yeboyah eli Rebekka Kuukka­

Yeboyah: Mitä tarviit

”Nyt on munlaisten vuoro räppää sedät suohon.” Tässä voimabiiseistäni tuorein, tammikuussa ilmestynyt Mitä tarviit. Juuri kun suomiräppiinkin alkoi kyllästyä, tuli Yeboyah ja Mitä tarviit on hänen kappaleistaan tähänastinen suosikkini. Yeboyahin sanat ja ulosanti uhkuvat rauhallista voimaa ja varmuutta. Biisin taustakin on huikea, monipuolinen ja kokeileva. Tätä kuuntelen uudelleen, uudelleen ja uudelleen.

Juho Typpö

Youth Lagoon -yhtyeen Trevor Powers Michiganissa 2013.­

Youth Lagoon: The Knower

Trevor Powers teki 2010-luvulla Youth Lagoon -nimellä kolme erinomaista taidepop-albumia. Savage Hills Ballroom oli niistä viimeinen ja paras. Tämä on sen kenties helpoiten aukeava biisi, äärimmäisen hienosti kasvava pophelmi. Lyriikat ovat melko kyyniset, mutteivät synkistelevällä tavalla. Komea melodia ja toteavat sanat tuovat kappaleen huipentuessa joka kerta selittämättömän hyvän fiiliksen.

Juho Typpö

Ruotsalainen Jenny Wilson ja Tensta Gospel Choir esiintyivät Provinssirockissa 2010.­

Jenny Wilson: Summertime the Roughest time

Ruotsalaiset naismuusikot toden totta osaavat voimabiisien tekemisen: esimerkiksi Robynin Girls-sarjaankin päässyt Dancing On My Own on tyylilajin klassikko, smaoin Lykke Lin I Follow Rivers tuo energiaa milloin tahansa. Itselleni Jenny Wilsonin jo yli 15 vuotta vanha Summertime The Roughest Time, muistuttaa kuitenkin parhaiten, että joskus hetki, jonka pitäisi olla mahtava, ei siltä tunnu – ja siitäkin selvitään.

Aino Miikkulainen

Zen Cafe levynjulkaisukeikalla ravintola Lost & Foundissa vuonna 2006.­

Zen Cafe: Ua ua

Vajaa kymmenen vuotta sitten vauva huusi ja minä valvoin. Silloin ainoa keino saada itsensä aamulla liikkeelle oli panna Zen Cafen Ua ua soimaan kuulokkeisiin todella lujaa. Edelleen kuuntelen sitä joskus huonosti nukutun yön jälkeen, kun pitää saada energiat liikkeelle. Erityiskiitos ”Lähin tanssipaikka oli avaruus” -lauseesta.

Jussi Lehmusvesi

Alla koko Spotify-lista:

Oikaisu 16. maaliskuuta klo 10.05. Teksti korjattu Robert Mapplethorpen ja Samuel J. Wagstaffin osalta. Aluksi tekstissä mainittiin virheellisesti, että Mapplethorpe kuoli ensin.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat