Sharon Stone kertoo muistelmissaan, että häntä painostettiin harrastamaan seksiä vastanäyttelijöiden kanssa - Kulttuuri | HS.fi

Sharon Stone kertoo muistelmissaan, että häntä painostettiin harrastamaan seksiä vastanäyttelijöiden kanssa

Näyttelijä paljastaa myös, että Basic Instinct -elokuvan kuuluisa kohtaus syntyi ilman hänen suostumustaan.

Sharon Stone on näytellyt 1990-luvun jälkeen elokuvien sijaan lähinnä sarjoissa. Stone voitti GQ -lehden gaalassa Women of the Year palkinnon vuonna 2019.­

20.3. 12:54

Studiopomot painostivat näyttelijä Sharon Stonea, 63, harrastamaan seksiä vastanäyttelijöidensä kanssa kemian lisäämiseksi valkokankaalle.

Lisäksi Stonen tähdittämä, kohua herättänyt kohtaus Basic Instinct -elokuvassa saatiin aikaan näyttelijää huijaamalla. Näin Sharon Stone kirjoittaa tulevassa muistelmateoksessaan The Beauty of Living Twice.

Asiasta uutisoi muun muassa Variety. Muistelmista on julkaistu ennakkoon tekstiote Vanity Fairissa.

Neljällä vuosikymmenellä näytellyt ja Oscar-ehdokkaana ollut Sharon Stone nousi kuuluisuuteen Paul Verhoevenin ohjaamasta eroottisesta trilleristä Basic Instinct – vaiston varassa (1992). Hän esitti elokuvassa toista pääosaa Catherine Tramellia.

Kuuluisassa kohtauksessa Stonen esittämä hahmo istuu kuulusteluhuoneessa ja vaihtaa jalkojensa asentoa minihameessa.

Stonea kehotettiin ottamaan kohtausta varten alushousunsa pois, mutta hänelle vakuuteltiin, ettei kameralle vilahda mitään. Totuus valkeni Stonelle vasta elokuvan ensimmäisessä katselutilaisuudessa.

Näyttelijä kertoo olleensa niin tuohtunut, että marssi Verhoevenin luo ja löi tätä kasvoihin. Sen jälkeen hän soitti asianajajalleen.

Mallina ennen näyttelijän uraa työskennellyt Stone kuvailee, että rauhoituttuaan hän mietti asiaa ja tuli siihen tulokseen, että kohtaus saa hänen puolestaan jäädä elokuvaan. Hän koki olevansa velkaa Verhoevenille, joka antoi Stonelle ensimmäisen ison roolin.

Ohjaaja ei ole kommentoinut tapahtunutta medialle.

Sharon Stone kertoo ensimmäistä kertaa, miten kuuluisa kohtaus syntyi Basic Instinct -elokuvassa.­

”Tällä alalla on jo pitkään odotettu näyttelijöiltä seksiä, ei vain seksuaalisuutta valkokankaalla”, Stone kirjoittaa muistelmissaan.

Stone kertoo esimerkiksi miestuottajasta, joka painosti häntä harrastamaan seksiä vastanäyttelijän kanssa, jotta valkokankaalle saataisiin kemiaa päätähtien välille. Hän ei kuitenkaan kerro tuottajan nimeä.

Stone muistaa ajatelleensa: ”Te itse halusitte tämän näyttelijän, vaikka hän ei pystynyt tekemään yhtään kohtausta kunnollisesti koekuvauksissa.... Nyt ajattelette, että jos nain häntä, hänestä tulee parempi näyttelijä? Kukaan ei ole niin hyvä sängyssä. - - He voivat itse naida häntä, jos haluavat, mutta jättäkää minut pois siitä kuviosta.”

Sama toistui Stonen mukaan lukuisia kertoja: studiopomot painostivat näyttelijää seksiin. Stone vastasi aina, että hänen työtään on näytteleminen. Kieltäytymiseen ei suhtauduttu hyvällä, ja hänellä oli siksi alalla ”hankalan maine”, Stone kirjoittaa.

1990-luvun Hollywoodissa Stonea pidettiin myös uhkaavana hahmona, koska hänelle maksettiin parempaa palkkaa kuin naisnäyttelijöille yleensä (vaikkei silti läheskään yhtä paljon kuin miesnäyttelijöille).

Stone kirjoittaa olevansa huojentunut siitä, että elokuva- ja televisioala on naisistunut. Aiemmin hän saattoi olla ainoa nainen kuvauksissa. Hän kirjoittaa kokeneensa usein olonsa yksinäiseksi ja ahdistuneeksi, varsinkin jos kyse oli alastonkohtauksista.

Näyttelijä kiittelee myös sitä, että Hollywood on alkanut puuttua seksuaalirikoksiin asianmukaisella tavalla.

”Tiedän lukuisia miehiä ja naisia, joita on ahdisteltu, jotka on raiskattu, joita on kiristetty työurilla ja joita seksuaalisesti piinattu. He kaikki ansaitsevat tulla kuulluiksi oikeudessa”, hän kirjoittaa ja jatkaa:

”Uskon muutokseen, joka on nyt tapahtumassa. - - Myös tuomiovallan – ei vain median – on osallistuttava siihen. Valtaapitävien on kuultava meitä kaikkia.”

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat