Viime kuukausien aikana olen viestitellyt kiinalaisen kirjailijan Fang Fangin kanssa.
Runsas vuosi sitten hän alkoi kirjoittaa Weiboon eli ”Kiinan Twitteriin” päiväkirjamerkintöjä Wuhanista. Hän kertoi, millaista oli elää suljetussa kaupungissa keväällä 2020.
Wuhan oli kiinni 76 päivää. Kahdentoista miljoonan asukkaan kaupungin rajat suljettiin ja ihmisten liikkumista rajoitettiin vahvasti. Kotoa ei käytännössä saanut poistua.
Päiväkirjasta tuli nopeasti kuuluisa.
Fang Fang on palkittu kirjailija, joka kirjoitti arkisista asioista, joita Wuhanissa näki ja kuuli. Kadunkulmien poliiseista, jotka joskus itkivät, kun vaille hoitoa jääneitä ihmisiä kuoli heidän käsiinsä. Toivosta ja kadunlakaisijoista, jotka seisoivat risteyksissä luutineen valmiina siivoamaan, vaikka ihmisiä ei ollut.
Hän kritisoi kiinalaisviranomaisia, jotka eivät tehneet tarpeeksi ja ajoissa estääkseen viruksen leviämistä. Fang Fang kirjoitti jatkavansa, kunnes ”on kaivertanut jokaisen syyllisen nimen historian häpeäpaaluun”.
Aluksi myös kiinalaiset vaikuttivat pitävän Fang Fangin päiväkirjaa arvokkaana kronikkana pandemian ensiaallosta.
Ajatukset muuttuivat, kun merkinnöille alkoi kertyä kansainvälistä mediahuomiota. Sitten jättikustantamo HarperCollins ilmoitti julkaisevansa päiväkirjan englanninkielisenä kirjana. Teos ilmestyi alkuvuodesta myös suomeksi nimellä Kun kaupunki suljettiin – Wuhanin kohtalonhetket.
Kiina on nationalistinen maa. Moni alkoi syyttää paikallisviranomaisia kritisoinutta Fang Fangia maanpetturuudesta.
Viime huhtikuussa kiinalainen iltapäivälehti Global Times haastatteli kiinalaisyliopiston professoria, joka totesi, että olipa se Fang Fangin tarkoitus tai ei, jonain päivänä länsi tulee käyttämään päiväkirjaa lyömäaseena mitätöidessään Kiinan koronataistelua ja vaatiessaan korvauksia pandemiasta.
Fang Fang vaikutti panevan hanttiin. Kun hän puhui BBC:lle pari kuukautta sitten, hän sanoi, ettei aio vaieta, vaikka hänet nähdäänkin viranomaisten vihollisena.
Muutama viikko sitten hän kuitenkin lähetti minulle viestin: ”Olen niin pahoillani. En voi enää kirjoittaa, äärivasemmisto levittää minusta huhuja ja valheita, internetissä trolliarmeija mustamaalaa minua. Sain virallisen pyynnön, etten puhuisi ulkopuolisten kanssa. En halua tilanteeni enää huononevan.”
Sen jälkeen hän ei ole enää vastannut.
Alun perin aloin viestitellä Fang Fangille hänen kirjansa Suomen-julkaisun takia, mutta lopulta minulla olisi ollut hänelle aivan toinen kysymys. Se ei olisi liittynyt kirjaan, vaan isompaan kuvaan kulttuuritilanteesta Kiinassa.
Kiinalainen kulttuuri on viime aikoina ollut puheenaihe Suomessakin. Koska Fang Fang on kiinalainen kulttuurivaikuttaja, olisin halunnut kuulla, onko hänen mielestään hyvä vai huono asia, että Suomeen on suunnitteilla Kiinan kulttuurikeskus. Keskuksessa on tarkoitus järjestää erilaisia kulttuuritapahtumia, kuten konsertteja, näyttelyitä, kielikursseja ja ruoanlaittokursseja.
Aikeet ovat jo pitkällä: nopeimmillaan keskus voisi olla auki jo kuluvan vuoden lopussa. Kulttuurikeskusta hallinnoi Kiinan kulttuuriministeriö, ja se tekee niin kuin Kiinan kommunistinen puolue parhaaksi katsoo.
Tämä on sanottu eri sanoin moneen otteeseen, myös itse presidentti Xi Jinpingin suulla: Kiinassa kulttuurin ja taiteen tekijöiden pitää tukea patriotismia ja Kiinan yhtenäisyyttä.
Kiinan rikas ja antoisa kulttuurihistoria sekä nykyiset taiteilijat ovat sorminukkeja, kun puolue määrittelee, mikä kelpaa kulttuuriksi. On virallisesti hyväksyttyä kulttuuria, ja sitten on sitä toista – johon lukeutuu esimerkiksi Fang Fangin rehellinen kirja.
Kiinassa on viime vuosina entisestään kutistettu taiteilijoiden vapautta. Toki voi kysyä, mitä ”vapaus” tarkoitti ennenkään, mutta joka tapauksessa selvää on, että tilanne on huonontunut.
Maaliskuun alussa astuivat voimaan uudet esiintyjiä koskevat viralliset moraalisäännöt. Jos Kiinan kulttuuriministeriön alaisen esittävän taiteen yhdistyksen sääntöjä ei noudata, ammatinharjoittaminen estetään. Taiteilijoiden pitää olla moraaliltaan esikuvallisia, rakastaa kotimaataan ja tukea puolueen linjaa.
Pari vuotta sitten Kiina kielsi hiphopin ja määräsi, etteivät miehet saa käyttää korvakoruja televisiossa. Valtaosa länsimaisesta internetkulttuurista on sensuroitu. Länsimainen hapatus on Kiinan johdon silmissä valtava uhka maan yhtenäisyydelle.
Siksi kansainvälisistä elokuvista pätkitään kohtauksia pois, harva palkittukaan kirja pääsee Kiinan-markkinoille ja yhteiskuntaa kriittisesti katsovien kiinalaisten taiteilijoiden arkielämästä tehdään yhtä helvettiä.
Kiinassa kirjoja poltettiin jo 2000 vuotta sitten, ja Maon aikana taide oli tunnetusti poliittista. Nyt uusi propaganda suitsii taiteentekijät ja ajattelijat jälleen puolueen posteljooneiksi ja yrittää vaientaa ne, joille asetelma ei sovi.
Tämä kaikki pitää ymmärtää Suomessakin.
Fang Fangin rehellinen pandemiapäiväkirja on esimerkki verevästä kiinalaisesta kulttuurista. Sitä tuskin koskaan virallisesti esitellään, vaikka se on aikalaistodistus historiallisesta ajanjaksosta, jolloin wuhanilaisilla ja suomalaisilla oli täsmälleen samat huolenaiheet.
Jos Kiinan kulttuurikeskus tulee Helsinkiin, käykää tutustumassa. Mutta lukekaa myös Fang Fangin kirja.
Mies auttoi maskin naisen kasvoille koronavuoden 2020 viimeisenä päivänä Wuhanissa Kiinassa.