Teräsleidit ★★★★
Suomi 2020
MTV3 ma 5.4. klo 20.00 ja MTV-palvelu (K7)
Pamela Tolan ohjaama Teräsleidit sai ensi-iltansa viime vuoden tammikuussa, ja siitä ehti tulla hitti vielä saman kuukauden aikana. Teräsleidit porskutti lopulta koronavuoden katsotuimmaksi elokuvaksi noin 250 000 katsojalla. Sen edelle ylsi vain Frozen 2, jonka ensi-ilta oli vuoden 2019 puolella, joten Teräsleidit oli viime vuoden katsotuin ensi-iltaelokuva.
Viime vuoden Jussi-palkinnot jaetaan koronaepidemian takia vasta syksyllä. Vuosi oli erinomainen, ja Jussi-ehdokkuuksissa Teräsleidit jäi varsinkin Zaida Bergrothin Toven ja Jenni Toivoniemen Seurapelin jalkoihin. Erityisen harmillista on, että Leena Uotila ei ole ehdolla parhaasta naispääosasta.
Teräsleidit on nimittäin – sekin – loistava elokuva.
Mikään ei ole niin ihanaa kuin nähdä huippunäyttelijät parhaassa vedossaan. Uotila, Saara Pakkasvirta ja Seela Sella ovat legendoja kukin erikseen, ja yhdessä heistä syntyy niin posketon paketti, ettei suomalaisella valkokankaalla moista ole usein nähty. Kiitos siitä kuuluu luonnollisesti ohjaajalle mutta myös muille, alkaen käsikirjoituksesta, jonka Tola on tehnyt yhdessä Aleksi Bardyn kanssa.
Kaikessa muussakin on kirkas ajatus: Päivi Kettusen kuvauksessa, Panu Aaltion musiikissa, Antti Reikon leikkauksessa, Heini Ervingin lavastuksessa.
Idea on peräisin Tolalta. Alkukuvassa Leena Uotilan näyttelemä Inkeri panikoi olohuoneessaan, ja etualalla makaa miehen ruumis. Inkeri on kyllästynyt aviomieheensä (Heikki Nousiainen) ja pamauttanut tätä teflonpannulla päähän.
Inkeri turvautuu siskojensa apuun, erityisesti Railiin (Sella), joka on ollut ammatiltaan juristi. Perässä kulkee kolmas sisko Sylvi (Pakkasvirta).
Seuraa eräänlainen tynkä- roadmovie, kun siskokset lähtevät pakomatkalle. Tässä tulee eteen elokuvan ainoa heikko lenkki. Koska elokuvassa on heti vauhti päällä, matkan päämäärä hukkuu toiminnan alle. Mikä onkaan se todiste, jota Inkeri havittelee?
Muuten tahti on katsojaystävällinen. Välillä hidastetaan, eikä vauhti ole itseisarvo. Teräsleideillä on koko ajan asiaa, yleensä kipeääkin.
Ytimessä on Inkerin eletty elämä. Suorasukainen Raili paukauttaa, että Inkeri uhrasi feministitutkijan uran miehen takia, siis sen saman, joka jäi makaamaan olohuoneen lattialle. Ja Raili jatkaa, että se oli alistuvalle Inkerille ihan oikein.
Armotonta sanailua. Raakoja totuuksia. Tarkoitus on kuitenkin nauraa.
Elokuvan ehkä kuuluisimmassa kohtauksessa nössöksi luultu Sylvi pokaa kännipäissään motellin diskosta nuoren miehen (Samuli Niittymäki), ja kuva katkaistaan vasta siihen, kun Sylvi nuolaisee miehen naamaa. Toisille kohtaus oli liikaa mutta useimmille ei. Se elokuvan vihoviimeinen kohtaus ehkä onkin.
Samaan aikaan Inkerin ainoa tytär (Pirjo Lonka) järjestää äitinsä syntymäpäiviä ja ajaa itseään kohti väistämätöntä pimahdusta.
Inkeri on monesti vaiennut elämänsä aikana, mutta saako hän vihdoin viimein suunvuoron?
