Teatterit ja kesäteatterit ovat jäämässä tapahtumatakuun ulkopuolelle, mutta ministeriö valmistelee niille omaa koronatukea - Kulttuuri | HS.fi

Teatterit ja kesäteatterit ovat jäämässä tapahtumatakuun ulkopuolelle, mutta ministeriö valmistelee niille omaa koronatukea

Opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee kesäteattereille omaa tukimuotoaan. ”Haluamme välttää väliinputoajia.”

Taaborinvuoren kesäteatterissa harjoiteltiin viime vuonna Aleksis Kiven näytelmää Seitsemän veljestä.­

9.4. 15:20

Opetus- ja kulttuuriministeriö on valmistelemassa uutta koronatukea teattereille. Tukipaketti koskisi sekä ympärivuotista teatteritoimintaa harjoittavia teattereita että kesäteattereita. Näin kertoo ylijohtaja Riitta Kaivosoja opetus- ja kulttuuriministeriöstä.

Tukea valmistellaan seuraavaa lisätalousarviota varten.

Samaan aikaan hallitus valmistelee uutta tukea yleisötapahtumien järjestäjille. Tämä tapahtumatakuu on tarkoitettu kesätapahtumien järjestäjille ja koskisi yleisötapahtumaa, joka järjestetään 1.6. ja 30.9.2021 välisenä aikana.

Kesä on festivaalien ja kesätapahtumien juhla-aikaa ja tulevalle kesälle on suuret odotukset. Tilanne pandemian kanssa on huolestuttava. Näkymät tapahtumien järjestämiselle ovat riskialttiit.

”Jos tapahtuma joudutaan peruuttamaan valtion määräyksestä, valtio voisi korvata osan toteutuneista kustannuksista”, sanoo teollisuusneuvos Mikko Huuskonen työ- ja elinkeinoministeriöstä.

Tapahtumajärjestäjien ja erityisesti teatterilaisten piirissä on ollut epäselvyyttä ja huolta siitä, mitä tapahtumatakuu korvaa ja ketkä sen piiriin kuuluvat.

Johtaja Kati Kuusisto Tapahtumateollisuus ry:stä huomauttaa, että esimerkiksi ”ympärivuotinen” ei ole tapahtuma-alalla tunnistettu termi.

Lakiesityksen lausuntokierroksella olevassa versiossa sanotaan: ”Ympärivuotiset esitys-, konsertti- tai teatteritoiminta ja sarjamuotoiset urheilutapahtumat eivät olisi tapahtumatakuun piirissä.”

”Nyt kukaan ei oikein tiedä, mitä se tarkoittaa”, Kuusisto sanoo.

Näyttelijäliitto on ottanut kantaa kesäteatterien tilanteeseen.

”Suomen Näyttelijäliitto on tyrmistynyt aikeesta sulkea ammattimainen kesäteatteritoiminta valmistelussa olevan tapahtumatakuun ulkopuolelle. Ammattimainen kesäteatteritoiminta on perinteikäs teatterin tekemisen tapa, joka työllistää kulttuuri- ja tapahtuma-alojen ammattilaisia normaaliaikoina valtavan määrän mm. vuosittain 150–200 freelancenäyttelijää. Ammattimaiset kesäteatterit myös tavoittavat satoihin tuhansiin nousevan katsojajoukon. Se on osa suomalaista kesää”, liiton kannanotossa sanotaan.

Opetus-ja kulttuuriministeriön Kaivosojan mukaan ministeriössä ollaan mietitty teatterien tilannetta. Jos tapahtumatakuuseen eivät kuulu jatkuvaluonteiset teatterit eivätkä harrastajateatterit, jäljelle jää vielä muitakin teattereita.

”Siihen jää kolmisenkymmentä ammattimaista kesäteatteria. Yksi vaihtoehto on, että opetus- ja kulttuuriministeriöstä avattaisiin haku tällaiselle freekentälle. Mitään päätöksiä ei vielä ole. Mutta meillä on tiedossa se, ja haluamme tietysti välttää väliinputoajia.”

Tapahtumatakuun ajatuksena on, että vakiintuneet tapahtumajärjestäjä saavat ennakkoon maksusitoumuksen, joka annettaisiin tapahtumajärjestäjälle tämän ilmoittamista kustannuksista. Jos tapahtuma peruttaisiin tai sen laajuutta rajoitettaisiin lain tai viranomaisen määräyksestä, korvausta maksettaisiin toteutuneista kustannuksista.

”Tapahtumatakuun lähtökohtana ovat olleet tapahtumat tyyppiä Savonlinnan oopperajuhlat tai Sata-Häme Soi, jotka satsaavat suuresti yhteen tapahtumaan”, Kaivosoja sanoo.

Kaivosoja muistuttaa, että yritysmuotoisille toimijoille on joka tapauksessa olemassa myös kustannustuki.

Samaan hallituksen esitykseen eduskunnalle sisällytetään sekä kustannustuki 4:ää koskevat pykälät että tapahtumatakuuta koskevat pykälät.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat