Yritin spekuloida pääkirjoituksessa sillä, miksi jotkut tieteet ovat alttiimpia ideologisille kiistoille kuin toiset – mutta epäonnistuin - Kulttuuri | HS.fi

Yritin spekuloida pääkirjoituksessa sillä, miksi jotkut tieteet ovat alttiimpia ideologisille kiistoille kuin toiset – mutta epäonnistuin

Ei eksaktius ole tieteen ainoa mitta. Ihmistieteiden tutkimuskohde on erilainen, monimutkaisempi, kirjoittaa HS:n pääkirjoitustoimituksen esimies Saska Saarikoski.

14.4. 2:00 | Päivitetty 14.4. 6:22

Pääsiäisen Helsingin Sanomissa (HS 3.4.) julkaistusta pääkirjoituksesta nousi kiihkeä keskustelu erityisesti sosiaalisessa mediassa. Kirjoitus käsitteli Taideteollisen korkeakoulun professorin Antti Hassin kokemuksia 1970-luvun taistolaisvuosina ja ääriajattelun vaaroja yliopistomaailmassa.

Huomiota kiinnitettiin varsinkin yhteen kohtaan: ”Mitä kauemmas tieteen ytimestä edetään yhteiskunnallisille, humanistisille ja lopulta taiteellisille aloille, sitä vähemmän akateemisessa kilpailussa on empiriaa ja sitä enemmän ideologiaa.”

Joidenkin mielestä ilmaus kyseenalaisti yhteiskunnallisten ja humanististen tieteiden arvon.

Hesari julkaisee noin tuhat pääkirjoitusta vuodessa. Usein niistä syntyy keskustelua. Tässä tapauksessa tekstiä luettiin eri tavalla kuin mikä sen alkuperäinen idea oli.

Minä voin sen sanoa, koska olen kyseisen tekstin kirjoittaja.

Ikävä kyllä keskustelun laineiden käydessä korkeina makasin sängyn pohjalla puolitajuttomana 39 asteen kuumeessa. Perhepiiristä saatu koronavirustartunta oli aiheuttanut rajun taudin. Siksi pystyn palaamaan aiheeseen vasta nyt.

Sanotaan selvästi: kyseinen pääkirjoitus ei ollut kovin onnistunut. Jos joukko älykkäitä lukijoita tulkitsee tekstin toisin kuin se on tarkoitettu, tekstissä on vikaa.

Tässä tapauksessa lyhyeen tekstiin oli ympätty liikaa tavaraa. Hassin kirja olisi riittänyt pääkirjoituksen aiheeksi. Tieteenalojen metodologiaerot oli liian iso aihe noin lyhyeen kirjoitukseen.

Olin kuitenkin juuri sattunut lukemaan J. Bronowskin ja Bruce Mazlishin klassikkoteoksen The Western Intellectual Tradi­tion, josta kohun nostanut ajatuskulku oli lainattu.

Kirjoittajien mukaan luottamuksemme tieteeseen liittyy siihen, miten paljon matematiikkaa se käyttää. ”Pidämme fysiikkaa oikeana tieteenä, mutta jo kemiaan liittyy vähemmän virallinen kokkikirjan haju. Ja kun etenemme ensin biologiaan, sitten taloustieteeseen ja lopuksi yhteiskuntatieteisiin, ymmärrämme luisuvamme rinnettä yhä kauemmas tieteestä. Meistä tuntuu siltä, koska yhä isompi osa argumenteista perustuu sanoihin ja sanat ovat symboleja, joita ei voi käyttää ilman sävyjä ja erilaisia merkityksiä.”

Tuota siis tavoittelin: mitä enemmän tulkinnanvaraa, sitä enemmän tilaa erimielisyyksille, ideologisillekin.

Onko klassikkokirjan väite oikea? Ei välttämättä. Ainakin asiaa voidaan katsoa eri puolilta. Ei eksaktius ole tieteen ainoa mitta. Ihmistieteet ovat erilaisia, koska niiden tutkimuskohde on erilainen, monimutkai­sempi.

Niissäkin käytetään numeroita (esimerkiksi datamassojen analyysi on yleistynyt yhteiskuntatieteissä), mutta ihmis­elämän koko moninaisuutta ei onneksi voi koskaan typistää numeroiksi.

Tarvitsemme luonnontieteitä, jotta sillat eivät romahda, mutta tarvitsemme ihmistieteitä, jotta estämme ihmisiä romahtamasta.

Jos haluaa vaikkapa tietää, miten nuorilla miehillä menee, sitä kannattaa kysyä tutkija Tommi Hoikkalalta, joka on viettänyt niin paljon aikaa nuorten kanssa, että on vielä 68-vuotiaana eläkkeelle lähtiessään kuin vallaton viikari. Sellaista kutsutaan osallistuvaksi ja eläytyväksi tutkimukseksi.

Yritin siis spekuloida sillä, miksi jotkut tieteet ovat alttiimpia ideologisille kiistoille kuin toiset. Tekstiä kuitenkin luettiin jonkinlaisena yleisenä tuomiona.

Reaktion kiihkeys oli minulle sokki, jota olen yrittänyt itselleni selittää.

Ehkä syytä voi hakea siitä, että osa yliopistoväestä tuntuisi olevan jatkuvassa hälytystilassa ympärillään aistimansa tiedevastaisuuden takia. Googlen avulla meistä kaikista on tullut eksperttejä: epidemiologeja, perustuslakijuristeja, sukupuolentutkijoita tai muuten vain besserwissereitä. Rakentavaan kritiikkiin liittyy myös pahan­tahtoista asiantuntijavihaa.

Tilanne on ristiriitainen. Kriisien ja muutosten keskellä tosipohjaisen ja tutkitun tiedon tarve kasvaa. Samalla yliopistoja kyseenalaistetaan entistä ankarammin. Sellaisessa tilanteessa vihollisia alkaa helposti nähdä ystävissäkin ja pienikin irto­lause voi tuntua uhkaavalta hyökkäykseltä.

Niin taisi käydä pääsiäisen pääkirjoitusta luettaessa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat