Perhe on pahin ja Frendit tuomitaan osin epäreilusti ja konteksti unohtaen – samoin käy lopulta tuomitsijoiden nykyisille tv-suosikeille - Kulttuuri | HS.fi

Perhe on pahin ja Frendit tuomitaan osin epäreilusti ja konteksti unohtaen – samoin käy lopulta tuomitsijoiden nykyisille tv-suosikeille

Lapsenne tulevat teidät tuomitsemaan, kirjoittaa Vesa Sirén.

David Schwimmer (Ross), Matt LeBlanc (Joey) näyttelivät Frendit-televisiosarjassa.­

18.4. 2:00 | Päivitetty 18.4. 6:53

Näetkö tulevaisuuden valoisana vai synkeänä? Se taitaa vaikuttaa myös suhtautumiseen menneisiin tv-sarjoihin.

Perhe on pahin alkoi 50 vuotta sitten edistyksellisenä tv-komediana, joka käsitteli rasismia, seksuaalisia vähemmistöjä, aborttia, impotenssia ja muita tabuja. Päähenkilö Archie Bunker oli ennakkoluuloinen, jopa rasistinen konservatiivi, jolle esimerkiksi tähtivieras Sammy Davis Jr kävi naureskelemassa.

Mitä pahemmin Archie mokasi sananvalinnoissaan myös mustan naapurinsa kanssa, sitä makeammin studioyleisö menneen maailman Archielle nauroi. Osansa sai toki myös nuoren ja vapaamielisemmän sukupolven ajoittainen epäkäytännöllisyys ja naiivius.

Ainakin aluksi käsikirjoittajat uskoivat vapaamielisyyden voittoon. Siksi Archielle saattoi nauraa häntä ”canceloimatta”. Hän oli kaikesta huolimatta perheenjäsen, jonka kanssa vapaamielisemmät riitelivät säilyttäen perheyhteyden.

Sarja loppui sopivasti vuonna 1979. Seuraavana vuonna tosielämän Archiet äänestivät presidentiksi Ronald Reaganin vaikka myös ”Archie Bunker presidentiksi” -puskuritarra yleistyi. Siinäpä mies, joka sanoi mitä ajatteli ilman poliittisen korrektiuden pidäkkeitä, reaganilaiset huomasivat!

Samalla Archie alkoi tuntua arvoliberaaleista entistä vastenmielisemmältä, koska tosielämän Archiet eivät olleetkaan vajoamassa menneisyyteen. Lopulta ironinen kaksoisvalaistus katosi: koska Archie puhui rasistisia, sarja nähtiin lopulta rasistisena eikä rasismia pilkkaavana.

Sarjan perusideassa on silti jotain ajankohtaista. Taitavasti käsikirjoitettu perhesarja (nykyaikaisemmalla äitihahmolla kiitos), jossa maahanmuuttovastainen / rasistinen isä ja arvoliberaali, vaikkapa punavihreä vävy ja tytär riitelevät perheyhteyttä rikkomatta voisi olla ihan terapeuttinen kuplienpuhkoja.

Frendit-sarjan päähenkilöitä: Courteney Cox (Monica), Matthew Perry (Chandler), Jennifer Aniston (Rachel) ja Matt LeBlanc (Joey).­

1990-luvun Frendit-sarjaa syytetään vastaavasti ajoittain homofobisuudesta, vaikka sarja oli suureksi osaksi homoseksuaalin käsikirjoittama ja naureskeli itsekkyydestä jatkuvasti kiinni jäävien ja monin tavoin mokailevien heteroystävysten hokemille kuten ”homot ovat täysin OK mutta MINÄ en ole homo”.

Näin homofobisia jäänteitä itsestään löytänyt katsoja saattoi nähdä piiloasenteensa tuotuna esiin ja oppi ehkä nauramaan itselleen.

Strategia toimi Bill Clintonin valtakaudella eli edistysuskoisella 1990-luvulla, mutta (itse)ironian ymmärrys hiipui Yhdysvalloissa syyskuun 2001 terrori-iskujen jälkeen George W. Bushin kaudella.

Totisempi, kirjaimellisempi aika näki Frendit lopulta vain homofobisena eikä enää epävarmojen nuorten fobioille nauravana.

Sarjaa on kuitenkin puolustanut esimerkiksi New Yorkerin tv-kriitikko Emily Nussbaum tviittiketjussaan.

Toimittaja Anton Vanha-Majamaa puolestaan esitti väitteen sarjan homofobisuudesta HS:n lauantaiesseessä tämän linkin takana vuonna 2019 ja palasi aiheeseen yhä sävykkäämmin viime kuussa Yleisradiossa.

”Voisiko sittenkin olla niin, että voimme tunnistaa teoksesta vaikkapa homofobisen hahmon – tai laajemmin sarjan näkökulmia leimaavan fobian –, ja sitten jatkaa teoksesta nauttimista tätä tunnistamista rikkaampina?” hän pohti.

Lisäpontta pohdintoihin voi antaa esimerkiksi Youtube-kooste sarjan toisesta kaudesta:

Hyvien ja ahdistavampien aikojen vaihtelu selittää osaltaan näkökulmaerot.

”Ironiaan on varaa kun emme koe, että ihmisoikeudet, kuten esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asema, ovat uhattuna. Kun ihmisoikeudet uhkaavat kaventua, ironinen nauru tarttuu kurkkuun”, arvioi Tukholman yliopiston elokuvatutkimuksen ja Tampereen yliopiston sukupuolentutkimuksen professori Anu Koivunen.

Ironia sai lisäiskun, kun oikeat rasistit ja homofoobikot yrittivät oikeuttaa ihmisvihan purkauksensa ”kännissä ja läpällä” -argumentilla.

Entä nykysarjat? Onkohan Frendien tuomitsijoiden katselutottumuksissa jotakin, mistä heidän lapsensa tulevat heidät tuomitsemaan?

”En voi katsoa Temptation Islandia sekuntiakaan, mutta fiksutkin kolmikymppiset näkevät siinä kerroksia”, professori Koivunen vastaa.

Aivan. Tempparit, Paratiisihotelli, Ex on the Beach. . . ja kaikki ne useimmiten vanhoilliset sukupuoliroolit, kliseisimmin bodatut sixpack- ja kurvivartalot, pettämisleikit ja Big Brother -juottamiset.

Niidenkin mahdolliset kontekstit katoavat. Ja lapsenne tulevat teidät tuomitsemaan.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat