Bach kirjoitti vuonna 1721 työhakemuksen, joka ei tuottanut tulosta – nyt ruotsalaisorkesteri toi tuon ”jonglöörinäytteen” tähän päivään - Kulttuuri | HS.fi

Bach kirjoitti vuonna 1721 työhakemuksen, joka ei tuottanut tulosta – nyt ruotsalaisorkesteri toi tuon ”jonglöörinäytteen” tähän päivään

Brandenburg-projektissa kuudelta nykysäveltäjiltä tilattiin teos Bachin Brandenburgilaisen konserton pariksi.

Johann Sebastian Bachin Brandenburgilaiset konsertot on tuotu nykyaikaan Thomas Dausgaardin (oik.) johtamina. Pekka Kuusisto soittaa solistina Anders Hillborgin Bach Materia -teoksessa.­

27.4. 13:25

Klassinen, albumi

The Brandenburg Project. Ruotsalainen kamariorkesteri, Thomas Dausgaard. BIS 3 cd. ★★★★

Branden­burgin raja­kreiville Christian Ludwigille vuonna 1721 annettu lahja saattoi olla työhakemus. Se ei tuottanut tulosta. Johann Sebas­tian Bachin kokoelma Kuusi konserttoa usealle soittimelle hautautui arkistoihin ja julkaistiin vasta yli sata vuotta myöhemmin.

Brandenburgilaisten konserttojen nimellä tunnetut teokset ovat eräänlainen jonglöörinäyte. Jokaisessa konsertossa on eri soitin­kokoonpano, soolosoittimet ja solistien määrä.

Ruotsalaisen kamariorkesterin hankkeessa kuudelta säveltäjältä tilattiin teos kunkin Brandenburgilaisen konserton pariksi. Orkesterin kotikaupungissa Örebrossa teos­parit levytettiin yksitellen. Koko Brandenburg-projekti vieraili 2018 Lontoossa BBC:n Proms-festivaalilla.

Viime vuosikymmeninä barokki­soitinorkesterit ovat ottaneet monopolin Brandenburgilaisten levytyksissä: tempo on keskimäärin kiihtynyt, tanssillisuus korostunut ja rouhea energisyys kasvanut.

Niihin verraten Thomas Dausgaardin johtama, nykysoittimia käyttävä Ruotsalainen kamari­orkesteri on kuin takauma 1960-luvulta, jolloin kamariorkesterit erikoistuivat barokkimusiikkiin.

Voimallisia elkeitä välttelevä poljento on ilmavampi kuin ronskisti pumppaavilla ”barock ’n’ roll” -periodiorkestereilla.

Solisteina on varsinainen tähtikaarti. Håkan Hardenbergerin trumpetti kisailee kevyesti II konsertossa. Mahan Esfahanin uhkea cembalokadenssi V konsertossa kärsii vaisusta kuuluvuudesta.

IV konsertossa viulusoolon salamaspurtit eivät ole koskaan soineet riemukkaammin kuin Pekka Kuusiston käsissä. Alttoviulisti Tabea Zimmermann vetää joukkoa tummasointisessa VI konsertossa.

Ennustaminen on vaikeaa, etenkin menneisyyden, mutta rohkenen arvata, että 30 vuotta sitten vastaava projekti olisi tuottanut sävellyksiä, joiden Bach-yhteyttä olisi ollut hankala kuulla. Mahdolliset viitteet olisi kätketty rakenteisiin tai ohennettu abstraktille ideatasolle.

Nyt kaikki kuusi säveltäjää antavat Bachin kuulua, mutta ei jäljitellen, vaan laventaen, liioitellen, parodioiden tai terävöittäen. Syntyy inspiroitunut yhteys vuosisatojen yli.

I konserton erikoisuus ovat kaksi käyrätorvea. Bachin aikaan ne olivat luonnontorvia, John Eliot Gardinerin mukaan ”hikisestä metsästyksestä sisään ryntääviä huligaaneja”. Röyhkeys menetetään moderneilla käyrätorvilla, mutta niiden notkeaa pompahtelua on menuetin triossa ilo kuulla.

Kun urbaanin kulmikkaasta musiikista tunnettu Mark-Anthony Turnage kuuli I konserton pariksi säveltämänsä sellokonserton Maya ensi kerran, hän hämmästeli: ”Kirjoitinko minä tämän?”

Maya Beiser virittää sellon ylä­rekisteriin anovan melodian, joka tuntuu kasvavan Bachin oboesoolosta Blochin Schelomoa muistuttavaksi valituslauluksi.

Steven Mackeyn Triceros saa rytmipulssinsa Bachin II konsertosta. Hardenbergerin trumpetti, flyygelitorvi ja pikkolotrumpetti vaihtavat mielialaa yksinäisen kuljeskelijan lailla.

Anders Hillborgin Bach Materia on Pekka Kuusiston show, johon myös kontrabasisti Sébastien Dubé osallistuu. Bachin III konsertto jatkuu revittelynä, johon Kuusisto osin improvisoiden lataa koko temppurepertuaarinsa: viheltelyä, perkussiivista rock-groovea, viulun narskuttelua, mikrotonaalista vonguttelua. Jousiorkesteri hurjistuu komppaamaan bambukepillä kieliä räksäytellen.

Olga Neuwirthin Aello – Ballet mécanomorphe jatkaa Bachin IV konserton kolmijakoista pompahtelua metallinsävyisellä hälymaailmalla, huilujen tuhahduksilla ja soitinryhmien neljään eri korkeuteen viritetyllä harmonialla.

Jazzpianisti Uri Caine paisuttaa ja kärjistää kaleidoskooppimaisessa Hamsassa Bachin V konserton ison cembalokadenssin ideaa. Bach-sitaatit tekevät jammaillen tuttavuutta free jazzin täyskourallisten sävelkimppujen kanssa.

Brett Deanin Approach – Prelude to a Canon soitetaan johdantona Bachille. Kummassakin teoksessa Dean soittaa toista alttoviulua.

Kaanonina toistensa kintereillä hypähtelevät soittimet kiihdyttävät suoraan Bachin VI konserttoon, jonka lämmin ja pehmeä sointimaailma ei lakkaa ihastuttamasta.

Kriitikon valinnat: Viulisti vaihtoi puhelauluun

Klassinen, albumi

Schönberg: Pierrot lunaire. Patricia Kopatchinskaja. Alpha. ★★★★

Schönbergin ironinen ja monimielinen melodraama Kuuhullu Pierrot (1912) on yhä puhemelodian merkittävin teos. Patricia Kopatchinskaja eli faneille Patkop ryömi Pierrotin nahkoihin. Toisin kuin moni koulutettu laulaja hän käyttää ääntään erehtymättä laulun ja puheen välimaastossa. Sävelkorkeuksien viitteellisyys toteutuu harvinaisen johdonmukaisesti.

Muissa teoksissa viulistina Patkop nautiskelee Pierrot-yhtyeen kanssa Johann Strauss II:n Keisarivalssista. Schönbergin, Webernin ja Kreislerin duokappaleissa erinomaisena partnerina on Joonas Ahonen, joka päättää levyn Schönbergin Kuuteen pieneen pianokappaleeseen.

Klassinen, albumi

Stantšinski: Piano Works.

Peter Jablonski. Ondine. ★★★★

Minne Aleksei Stantšinski (1888–1914) olisi ehtinytkään, jos olisi elänyt kauemmin! Peter Jablonskin läpileikkaus hermoherkän visionäärin tuotannosta tulee tajunnan räjäyttävänä kokemuksena. Kansanomaisuus, mutkikas polyfonia, eteerisyys ja raskasmielisyys kietoutuvat epäsymmetrisesti. Elämän lopulla sävelletyt 12 luonnosta ansaitsisivat paikan minkä tahansa Skrjabinin tai Prokofjevin pianoteoksen rinnalla. Stantšinskin musiikki on leimattu kokeelliseksi, mutta kokeilua nämä eivät ole. Jokainen Luonnos on täysin omanlaisensa, varma ja rohkea. Jablonski tekee oikeutta musiikin monisärmäisyydelle.

Klassinen, albumi

Bartók: Herttua Siniparran linna. Vörös, Kares, HKO, Mälkki. BIS. ★★★★

Salattuja ovia aukovassa oopperassa Herttua Siniparran linna pääosaan nousee Susanna Mälkin johtama HKO. Kauhuoopperasta paljastuu uutta kauneutta ja uusia ulottuvuuksia myös psykologisen draaman tasolla. Jännitys tiivistyy ovi ovelta, soinnillisena huippuna viidennen oven mahtava koraali. Judit vaatii Sinipartaa avaamaan salaisuuksiaan, kunnes saa ovien takana Siniparran entisten vaimojen kohtalon. Laulajien kesken draama ei kehity yhtä väkevässä vuorovaikutuksessa. Szilvia Vörösin korkeimmat äänet huojuvat. Mika Kareksen jaloa bassoa kuulee mielikseen, mutta se voisi olla rooliin synkempi.

Klassinen, albumi

Vaughan Williams: Sinfoniat 4 & 6. Lontoon sinfoniaorkesteri, Pappano. LSO Live. ★★★★

Lontoon sinfonia­orkesteri soittaa Ralph Vaughan Williamsin kaksi dramaattisinta sinfoniaa niin puristavan intensiivisesti, että Sir Antonio Pappanon valinta ylikapellimestariksi syksystä 2024 alkaen tuntuu oivalta ratkaisulta. Leppeäksi luontomaalailijaksi leimautunut Vaughan Williams hätkähdytti 1930–40-luvuilla myrskyisällä, suorastaan vihaisella musiikilla. Kuudes sinfonia kuitenkin päättyy kuiskaavaan, kuin järkytyksestä hiljenneeseen finaaliin. Tulkinnoissa on läsnäoloa, vapautuneisuutta ja tapauksen tuntua, jota orkesterin johdosta väistyvän Sir Simon Rattlen levytyksistä on puuttunut.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat