Vuosi sitten vein kaikki levyni jätehuoneeseen ja minusta tuli uusi ihminen - Kulttuuri | HS.fi

Vuosi sitten vein kaikki levyni jätehuoneeseen ja minusta tuli uusi ihminen

Katumuksen hetkellä ajattelen erästä levyhyllyssäni ollutta Hassisen koneen levyä, kirjoittaa HS:n kulttuuritoimittaja Jussi Lehmusvesi.

4.5. 11:23

Viikonloppuna sydän otti hetken kierroksia.

”Cd-levyjään roskikseen kippaavat ihmiset tekevät pahan virheen”, kirjoitti kollega Miska Rantanen Lauantaiesseessään Helsingin Sanomissa.

Ensimmäiseksi ajattelin cd-levyjen nousseen keräilytrendiksi, ja niistä maksettavan muumimukimaisia summia rahaa.

Siitä ei ollut kysymys.

Rantanen ennakoi esseessään cd-levyjen mahdollista renessanssia ja suoratoistopalvelujen kuolemaa.

Toteutin cd-levyjen hävitysoperaation melko tarkkaan vuosi sitten. Tuolloin asuntomme oli menossa suurehkoon remonttiin, ja arvioin uudelleen monenlaisten asioiden tarpeellisuutta.

Mennä saivat niin lasten tekemät savimöhkäleet kuin cd-levyt.

Kuten myös talon viimeinen laserlevysoitin.

Projekti ei ollut mitenkään tuskaton. Levyhyllyyn oli kertynyt yli kolmen vuosikymmenen aikana 400–500 levyä ja iso kasa omaa identiteettiä.

Hyllyssä olivat yliopistossa jatkoilla kuunnellut Zen Cafét ja keikoilla hankitut pahvikantiset omakustanneharvinaisuudet.

Toisaalta en koskaan ole ollut niitä ihmisiä, jotka hiplaavat levyjään laskuhumalassa ja käyttävät viikonloppunsa laittamalla kokoelmaansa uuteen järjestykseen.

Minulle musiikki on aina ollut käyttötavaraa.

Jo ensimmäistä levykasaa taloyhtiön jätehuoneeseen viedessäni tunsin yllättävää helpotusta. Tuntui kuin levyjen kippaaminen kierrätyshyllyyn olisi vapauttanut minut menneisyyden painolastista ja olisin sulkenut jätehuoneen metallioven uutena ihmisenä.

Myöhemmin tunne on vahvistunut. Olin ennen cd-levyjen hävittämistä käyttänyt Spotifyta satunnaisesti, mutta fyysisten äänitteiden kadottua sen ominaisuudet avautuivat kaikessa rikkaudessaan.

Erityisen hyödylliseksi uuden musiikin löytämisessä havaitsin palvelun radiotoiminnon. Spotify-radio luo kappalekokoelman esimerkiksi valitun artistin pohjalta ja johtaa siten samantyyppisen musiikin pariin.

”Yona Radion” kautta löysin muun muassa Aili Järvelän. ”Aili Järvelä Radion” kautta etenin Neiti Olgaan, ”Neiti Olga Radion” avulla Ylva Haruun ja niin edespäin. Ketjua seuraillen on löytynyt muun muassa Jukka Nousiainen, Topi Saha, Pöllöt, Rosita Luu, Eleonoora Rosenholm ja Centsimo Eemus.

Viimeisellä on Spotifyn mukaan ollut kuukaudessa 31 kuulijaa. Epäilenkin, että Centsimo Eemuksen Kevätmusiikkia-levy ei olisi koskaan löytänyt tietään levyhyllyyni.

Osa artisteista on mennyt suoraan suosikkeihin, osa ollut huteja, mutta ainakin valitseminen on ollut kiinnostavampaa kuin omien vanhojen levyjen plärääminen.

Vastoin odotuksiani Spotify ei ole myöskään vähentänyt albumien merkitystä. Kun kaikki musiikki on saatavilla, olen alkanut harrastaa löytämäni artistin koko tuotannon kuuntelua ensimmäisestä levystä viimeiseen.

Kiinnostavaa on ollut esimerkiksi kuunnella, miten Matti Johannes Koivun tuotanto on vuodesta 2006 alkaen kehittynyt.

Nyt, vuotta myöhemmin, en ottaisi vanhaa levyhyllyäni takaisin, vaikka sille olisi tilaakin.

Olen päättänyt pysyä uutena ihmisenä.

Ja vaikka taloyhtiön laajakaistan kyykätessä joskus pelottaakin, niin karistan katumuksen muistelemalla yhtä levyä edesmenneessä hyllyssäni.

Se on kokoelma Tarjolla tänään: Hassisen kone, joka päätyi soittimeen usein silloin, kun en muutakaan kuunneltavaa keksinyt.

Muovikuoret olivat hajonneet putoamisesta.

Muoviruusuja omenapuissa jäi junnaamaan paikalleen.

Joka henkäys levyllä oli kuunneltu satatuhatta kertaa.

Keppeet mullat.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat