Yksi pukusuunnittelija Sari Suomisen viimeisimmistä teatteritöistä oli Humiseva harju -näytelmässä: ”Se oli huumaava projekti” - Kulttuuri | HS.fi

Yksi pukusuunnittelija Sari Suomisen viimeisimmistä teatteritöistä oli Humiseva harju -näytelmässä: ”Se oli huumaava projekti”

Elokuvia, teatteria ja oopperaa puvustavan Sari Suomisen monipuolinen ura alkoi Roomassa.

Sari Suominen pokkasi Jussi-patsaan Hymyilevä mies -elokuvan puvustuksesta vuonna 2016.­

5.5. 2:00 | Päivitetty 5.5. 7:00

Se oli déjà-vu.

Vuonna 1980 Sari Suominen oli elämänsä ensimmäisellä interraililla Roomassa. Espanjalaisilla portailla istuessa hänelle tuli vahva tunne siitä, että täällä hän on ollut ennenkin.

”Sanoin kaverille, että haen vain ylioppilaslakin Suomesta ja palaan heti takaisin”, Suominen kertoo.

Näin tapahtui. Hän lähti takaisin Roomaan samana päivänä, kun pääsi ylioppilaaksi.

”En edes juhlinut.”

Suominen ei juuri puhunut ita­liaa, mutta työpaikka camping-alueen ravintolassa järjestyi. Parin vuoden kuluttua kielitaito oli karttunut niin, että hän haki yli­opistoon opiskelemaan humanistisia aineita.

Yliopisto ei kuitenkaan tuntunut oikealta paikalta. Luova ala veti puoleensa.

”Historia ja muoti ovat aina kiinnostaneet. Aloin keräillä vanhoja fiftarivaatteita kirpputoreilta jo 1970-luvulla, kun kirppu­torit eivät vielä olleet muodissa.”

Tästä kirpputorimenneisyydestä oli hyötyä myös 1960-luvulle sijoittuvan Hymyilevä mies -elokuvan puvustamisessa, josta Suominen pokkasi Jussi-patsaan vuonna 2016.

Mutta pukusuunnittelijaksi Suominen ei ehkä olisi päätynyt ilman seuraavaa matkailuun liittyvää elämänkäännettä.

”Matkustin kesällä 1982 käymään Suomessa. Ruotsin-laivalla keskustelin erään henkilön kanssa opinnoistani. Hän kertoi tuttavansa opiskelevan Roomassa muotikoulu L’Accademia di Costume e di Modassa, ja sanoi, että se voisi sopia minulle.”

Suominen haki ja pääsi kouluun vuonna 1983.

”Sain onnekseni täysimääräisen opintolainan. Luultavasti siksi, ettei Suomessa ollut vastaavaa koulutusta.”

Säännöllistä pukusuunnittelijan koulutusta on Suomessa järjestetty maisterintutkintoon ja pukusuunnittelijan ammattiin johtavana koulutusohjelmana Taideteollisessa korkeakoulussa vasta vuodesta 2003.

muotiKoulussa Italian taidehistoria ja kreikkalaiset tragediat tulivat tutuiksi. Se toinen puoli, muoti, ei kuitenkaan Suomista niin puhutellut.

”80-luvulla alkoi tulla merkkivaatteita, enkä ole koskaan ymmärtänyt sitä konseptia. Muistan, kun yhdellä pojalla muotikoulussa oli Valentinon logolla varustettu huivi. Sanoin, että minä en ikinä pitäisi vaatetta, jossa näkyy jonkun toisen nimi”, hän sanoo ja nauraa.

Teatterimaailma tuntui läheisemmältä. Suominen työskentelikin Italiassa useissa teatteri­puvustoissa assistenttina.

”Siinä oppi perusasiat. Italiassa työskennellään mestari–kisälli-tyyppisesti.”

Suominen ei ole kaihtanut assistentin hommia kokeneenakaan tekijänä, ”ihan mielenkiinnosta”.

Mieleenpainuva oli Lars von Trierin luottopukusuunnittelijan Manon Rasmussenin assistenttina toimiminen elokuvassa Manderlay (2005).

”Trier oli tottunut siihen, että Rasmussen oli aina paikalla kuvauksissa. Rasmussenilla oli kuitenkin jotain menoa parina päivänä, ja hän ehdotti minua sijaisekseen. Trier vastasi katsovansa kaksi päivää, pärjäänkö.”

Ja Suominen pärjäsi. Tiedusteluihin Trierin persoonasta hän vastaa diplomaattisesti ohjaajan olleen ”aika estynyt mutta ihan ystävällinen”.

Suomeen Suominen palasi perhesyistä vuonna 1992 keskelle lamaa ja on toiminut siitä lähtien freelancerina. Ikävä Italiaan ei ole yllättänyt.

”Roomasta on tullut kauhean hektinen paikka, ja kaupunki on jatkuvasti täynnä turisteja. Käyn kyllä säännöllisesti katsomassa siellä asuvaa siskoani ja hänen perhettään.”

Alkuvuosina Suominen teki paljon oopperapuvustuksia.

”Oopperaa ja musikaaleja on hauska tehdä, koska niissä on näyttäviä joukkokohtauksia ja saa panostaa visuaalisuuteen.”

Suomisen suurimittaisin puvustus lienee Savonlinnan oopperajuhlien vuoden 2000 pää­teos Aika ja uni, johon hän suunnitteli noin 500 pukua.

Suominen on onnellinen, että on saanut työskennellä hienojen ohjaajien ja työryhmien kanssa.

”Tässä ammatissa on kyse yhteistyöstä.”

Hänen viimeisimpiä teatteripuvustuksiaan on tammikuussa 2020 ensi-iltansa saanut Lauri Maijalan ohjaama Humiseva harju Helsingin kaupunginteatterissa. ”Se oli huumaava projekti. Teatterissa alkuvaiheen vapaa assosiaatio on ihanaa, saa heitellä hölmöjäkin ideoita.”

Mystisen nummimaiseman tarinaan hän kertoo menneensä tunnelman, ei niinkään epookin kautta.

Eikä tietyn epookin täydellinen haltuun ottaminen ole hänestä niin tärkeää kuin oikean tunnelman saavuttaminen.

”Emmehän me koskaan pysty täydellisesti kopioimaan histo­riaa, enkä tiedä, onko se tarpeenkaan.”

Sitten hän tekee paljastuksen.

”Laitoinhan minä Hymyilevään mieheenkin 80-luvun paidan, enkä tiedä, onko sitä kukaan huomannut.”

Sari Suominen

Syntyi 1961 Helsingissä.

Opiskeli L’Accademia di Costume e di Modassa Roomassa 1983–1987.

Työskenteli Italiassa 1987–1991 teatteripuvustamoissa ja elokuvissa mm. pukusuunnittelija Anna Maria Heinreichin assistenttina.

Puvustanut Suomessa oopperoita, tanssiteatteria, elokuvia ja teatteriesityksiä. Viimeisimmät teatteripuvustukset Helsingin kaupunginteatterin näytelmään Humiseva harju (2020) ja Lahden kaupunginteatterin näytelmään Jekyll & Hyde (2020).

Palkittiin parhaan pukusuunnittelun Jussi-patsaalla Hymyilevä mies -elokuvasta (2016). Oli Jussi-ehdokkaana parhaasta pukusuunnittelusta Koirat eivät käytä housuja -elokuvasta (2019).

Täyttää 60 vuotta torstaina 6. toukokuuta.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat