Merestä nostetusta kvartsihiekasta syntyy Iittalan lasiesine: 140-vuotiaan designbrändin historiasta kertova näyttely on omaperäinen ja raikas - Kulttuuri | HS.fi

Merestä nostetusta kvartsi­hiekasta syntyy Iittalan lasiesine: 140-vuotiaan designbrändin historiasta kertova näyttely on omaperäinen ja raikas

Designmuseon tällä viikolla avattu näyttely esittelee Iittalan lasimuotoilua ja historiaa 140 vuoden ajalta.

Iittala tunnetaan värilasin osaajana. Edessä vihreät Aarre Putron Olli-sarjan kulho ja vati, taustalla Aino Aallon Bölgeblick-lasisto.

7.5. 15:56 | Päivitetty 11.5. 10:15

Luonto, kulttuuri, ajatus, muodonmuutos. Näiden neljän pääteeman avulla uudessa Iittala – Kaleidoscope: Luonnosta kulttuuriin -näyttelyssä tarkastellaan Iittalan historiaa ja nykypäivää. Näyttelyn keskiössä on lasi.

Arkkitehti Florencia Colombon ja teollinen muotoilija Ville Kokkosen kuratoima näyttely avattiin yleisölle tiistaina 4. toukokuuta. Sitä ennen Designmuseo oli yhtäjaksoisesti suljettuna yli viisi kuukautta, ja avajaiset siirtyivät maaliskuun lopusta toukokuun alkuun.

Maagisen realismin vitriini. Robottikädet nostelevat Kaj Franckin Kartio-karahveja paikasta toiseen, jolloin esineiden välille syntyy vuoropuhelua. Oikealla Tapio Wirkkalan Räjähtänyt aurinko (1972), lasitähdet Oiva Toikka.

Luonto on kaiken lähtökohtana. Pääosa lasinvalmistuksen raaka-aineista, kuten kvartsihiekka, saadaan luonnosta. Myös ensimmäiset lasitehtaat perustettiin metsien läheisyyteen, sillä lasin valmistukseen tarvittiin puutavaraa, jolla lasiuunit lämmitettiin. Metsät, järvet ja tunturit ovat inspiroineet monia muotoilijoita. Arkkitehti ja muotoilija Aino Marsio-Aallon Bölgeblick-lasisto, joka on vanhin Iittalan tuotannossa yhä oleva lasimallisto, sai innoituksensa veteen heitettyjen kivien muodostamista rengaskuvioista. Muotoilijoita Tapio Wirkkalaa ja Timo Sarpanevaa innostivat erityisesti jää ja Lapin luonto.

Yksityiskohta Maagisen realismin vitriinistä.

Teemoja yhdistää, yllättävää kyllä, kirjallisuudesta, kuvataiteesta ja elokuvista tunnettu maagisen realismin käsite, jonka kuraattoripariskunta on tuonut uudella tavalla muotoilun pariin. Siinä realistiseen tyyliin tai kerrontatekniikkaan yhdistetään fantasiaa, surrealismia ja yliluonnollisia piirteitä. Suomessa käsite tunnetaan parhaiten kolumbialaisen kirjailija Gabriel Garcia Marquezin teoksista, kuten Sadan vuoden yksinäisyys.

Gunnel Nymanin lasipullo on esillä Luonto-näyttelytilassa.

”Olen elänyt lapsuuteni Argentiinassa, joten maaginen realismi on osa minua. Se on voimakkaasti läsnä myös suomalaisessa lasimuotoilussa. Maagisessa realismissa yliluonnolliset elementit tulevat osaksi arkielämää, uskomaton osaksi normaalia. Esimerkiksi Gunnel Nymanin muotoilussa materiaalin virtuoosimainen työstäminen ja henkiset ulottuvuudet yhdistyvät hienosti”, Colombo valottaa.

Yrjö Rosolan Sammon taonta -taidelasiesine, 1936. Kuvio on saatu aikaan hiekkapuhaltamisella.

Yliluonnollisilla elementeillä Florencia Colombo viittaa myös maailman syntytarinoihin ja kansalliseepoksiin, kuten Kalevalaan. Ne näkyvät esimerkiksi taidelasiesineissä, kuten muotoilija Yrjö Rosolan Sammon taonnassa (1936) sekä Tapio Wirkkalan Tuonelan virrassa (1951). Toisaalta yliluonnollista voi myös olla aineettomuuden tuntu, kovan ja tiiviin materiaalin näyttäytyminen pehmeänä ja huokoisena.

Iittalan lasitehtaalle on ollut tyypillistä kokeellisuus, joka oli pitkään mahdollista taiteilijoiden ja lasinpuhaltajien tiiviin vuorovaikutuksen ansiosta. Oli aikoja, jolloin Wirkkala ja Sarpaneva lähes asuivat lasitehtaalla.

”Heidän ohellaan unohdettujen huippujen, kuten Erkki Vesannon, Valto Kokon ja Jorma Vennolan rooli Iittalan inhouse-muotoilijoina oli merkittävä. Nykyisin muotoilijat on ulkoistettu ja tehtaalla työskentelee ainoastaan lasinpuhaltajia ja muita tuotantopuolen henkilöitä. Kokeiluun käytettävissä oleva aika on nykyisin hyvin rajallista”, Ville Kokkonen kertoo.

Iittalan laajassa värikartastossa on yli tuhat värimallia, joista on kerrallaan käytössä noin 20.

Myös värien käyttöön liittyy magiikkaa. Iittala tunnetaan syvällisestä väriosaamisestaan, ja näyttelyssä värejä tarkastellaan sekä historiallisesta että nykypäivän perspektiivistä. Iittalan värikartasto on laaja, siinä on yli 1 000 värimallia, joista käytössä on kerrallaan noin 20. Lasien värit ja niiden muodostuminen kiehtoo myös niiden parissa työskentelevää Iittalan kemistiä Juha-Pekka Nikkasta.

”Värien synty tuntuu minusta taikuudelta, vaikka tiedän tarkkaan, mihin se perustuu. Värit saadaan aikaan mineraalioksideilla. Esimerkiksi rautaoksideilla saadaan aikaan vihreää väriä. Lasin valmistuksessa Iittala käyttää belgialaista merenpohjasta nostettua kvartsihiekkaa, josta syntyy kirkasta lasia”, Nikkanen kertoo.

Kuparinpunainen, copper ruby, on Iittalan erikoisuus, sillä sitä ei valmisteta teollisessa mittakaavassa missään muussa lasitehtaassa. Iittalan tuotekategoriassa väri kulkee nimellä karpalo (cranberry).

1930-luvulta lähtien käyttöesineisiin otettiin vaikutteita laboratoriolasista. Erkki Vesanto, karahvi, 1954.

”Kuparinpunaista on kohtuullisen helppoa tehdä laboratorio-olosuhteissa, mutta suuressa mittakaavassa se on lukuisten muuttujien takia hyvin haastavaa. Värien kehittämisen taustalla on valtava työmäärä laskemista, kokeilua, yritystä ja erehdystä.”

Maagisen realismin vitriini. Robottikädet nostelevat Kaj Franckin Kartio-karahveja paikasta toiseen, jolloin esineiden välille syntyy vuoropuhelua. Oikealla Tapio Wirkkalan Räjähtänyt aurinko (1972), lasitähdet Oiva Toikka.

Iittala tuo markkinoille joka vuosi uuden vuosivärin. Tänä vuonna vuosivärejä on kaksi: ametisti ja tumman harmaa.

”Koska Iittalalla on jo niin valtava määrä värejä ja sävyjä, uuden värin kehittäminen on haasteellista. Se ei saa olla liian lähellä jo olemassa olevia sävyjä, sillä silloin kuluttajat eivät erota niitä toisistaan. Esimerkiksi sinisen sävyjä on jo 11, joten sinne väliin on vaikea enää luoda uutta sävyä, joka erottuu muista sinisistä tarpeeksi selvästi”, Nikkanen valottaa.

Designmuseon näyttely kertoo Iittalan designbrändin, Iittalan lasitehtaan ja suomalaisen lasiteollisuuden vaiheista omaperäisellä ja raikkaalla tavalla. Colombo ja Kokkonen eivät tarkastele muotoilubrändin historiaa vuosilukuina ja yksittäisinä tapahtumina, vaan jatkuvasti muuttuvana kokonaisuutena.

”Se, että muotoilua tarkastellaan suhteessa muihin yhteiskunnan kenttiin, kuten kuvataiteeseen ja arkkitehtuuriin, on olennaista. Taideteollisesti tuotettu käsityö on aikojen kuluessa kehittynyt teolliseksi muotoiluksi. Aluksi se oli kansallista ja nykyisin kansainvälistä”, Colombo kertoo.

Edessä lasin valmistuksessa käytettäviä työkaluja. Taustalla sarja, joka kuvaa Oiva Toikan Kesäriekon syntyä.

Näyttelyssä on esillä noin 800 esinettä, joista osa on prototyyppejä. Esineiden lisäksi nähtävillä on työpiirustuksia, valokuvia ja mainoksia. Valtaosa esineistä on peräisin Designmuseon Iittala-kokoelmasta ja Iittalan lasitehtaan kokoelmasta, osa on lainassa muista museoista ja yksityisiltä keräilijöiltä.

Iittala – Kaleidoscope: Luonnosta kulttuuriin -näyttely Designmuseossa, Helsingissä. Avoinna 19.9.2021 saakka, liput ja vierailuaika on toistaiseksi varattava etukäteen. Näyttelystä on julkaistu myös Colombon ja Kokkosen toimittama kirja Iittala, Phaidon, 2021.  

Oikaisu 11.5. klo 10.14: Iittalan kemistin nimi on Juha-Pekka Nikkanen, ei Jari-Pekka Nikkanen, kuten jutussa aiemmin luki.

Suomalainen hiekka on rautaoksidipitoista ja saa aikaan vihertävän sävyn. Göran Hongellin Säde-lasisto (1938).

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat