Suomi tuki Pohjoismaista kaikkein vähiten kulttuuri­alaa korona­kriisissä – tästä se voi johtua - Kulttuuri | HS.fi

Suomi tuki Pohjoismaista kaikkein vähiten kulttuuri­alaa korona­kriisissä – tästä se voi johtua

Pohjoismaiden ministerineuvoston tilaaman raportin mukaan Suomen tuki kulttuurialalle jäi vuonna 2020 kauas Tanskan, Norjan ja Ruotsin vastaavasta tuesta.

Koronaviruspandemia on kohdellut kaltoin kulttuuri- ja tapahtuma-alaa. Kuvassa Finnkinon elokuvateatterisali Tennispalatsissa.

8.5. 11:11 | Päivitetty 11.5. 10:15

Pohjoismaisen ministerineuvoston tilaamasta raportista käy ilmi, että Suomi on tukenut pandemiasta kärsinyttä kulttuurialaa selvästi vähemmän kuin Tanska, Norja ja Ruotsi.

Norjassa tehdyssä selvityksessä vertailtiin Pohjoismaiden kulttuurisektorille suuntamaa tukea vuonna 2020. Suomi tuki vähiten kulttuurialaa sekä asukaslukuun suhteutettuna (per capita), että prosenttiosuutena bruttokansantuotteessa mitattuna.

Anteliaimmin kulttuurialaa tukivat Tanska ja Norja. Ruotsi hieman vähemmän, mutta kuitenkin enemmän kuin Suomi.

Norjalaisen Telemarksforskning-instituutin tutkija, raportin kirjoittaja Ola Berge kertoo, että Suomen selkeää eroa naapurimaihin voi selittää Suomen hidas toiminta: suurimman tuen Suomi myönsi kulttuurille vasta viimeisimmässä lisätalousarviossaan noin vuosi pandemian alkamisen jälkeen.

”Toinen syy alhaisempaan tukeen voi olla, että kriisi ei ehkä ollut niin paha Suomessa, eikä kulttuuriala ehkä saanut niin kovaa osumaa kuin muualla. Lisäksi Suomi ja Islanti ovat ohjanneet tukea kulttuurille yleisten tukien, Suomessa esimerkiksi Business Finlandin tuen kautta. Ruotsi, Norja ja Tanska puolestaan ovat ohjanneet tukea nimenomaan suoraan kulttuurille.”

Bergen mukaan pohjoismaiden reaktiot ja poliittiset toimenpiteet koronatilanteessa olivat kuitenkin hyvin samankaltaisia, mitä selittää maiden samantyyppinen sosialidemokraattinen yhteiskuntajärjestelmä.

Kulttuuri ei ole Bergen mukaan ainoastaan Suomessa, vaan ihan kaikissa maissa heikko teollisuudenala, jonka puolia politiikassa kukaan ei välitä liiemmin pitää.

Tukisummat kuitenkin puhuvat omaa kieltään: Jos vertaa maiden maksamia tukia osuutena bruttokansantuotteesta, selvästi eniten tukea kulttuurille on antanut Tanska. Sen antama tuki oli 0,14 prosenttia maan bruttokansantuotteesta, eli noin 2 866 euroa per kulttuurialan työntekijä.

Norjakin on bruttokansantuotteessa mitattuna tukenut kulttuuria kaksi kertaa Suomea enemmän.

Lähde: Pohjoismaiden ministerineuvosto. *) Myös säätiöt ja monet muut julkiset toimijat ovat jakaneet Suomessa koronatukia, esimerkiksi Business Finland, mutta määrät ovat suhteellisen pieniä eivätkä siksi mukana taulukossa. **) Islanti on tukenut merkittävästi pieniä ja keskisuuria yrityksiä, mutta ne luvut eivät sisälly tähän yleiskatsaukseen. Näihin yrityksiin lukeutuu useita kulttuurialan yrityksiä ja ammatinharjoittajia.

Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporen erikoistutkija Maria Hirvi-Ijäs muistuttaa, ettei Pohjoismaisten kulttuuritukien vertailu ole kovin yksinkertainen asia. Jokaisessa maassa asiat on organisoitu ja tuki kanavoitu hieman eri tavalla.

”Aiemmin on yritetty vertailla myös Pohjoismaiden kulttuuribudjetteja, mutta suora vertailu on vaikeaa, koska kaikkia tietoja ei ole samalla tavalla tilastoitu.”

Jotain suuntaa selvitys kuitenkin antaa. Tanskan ja Norjan tuki näyttäytyy erittäin anteliaana verrattuna Ruotsiin ja etenkin Suomeen, mutta Hirvi-Ijäksen mukaan selkein ero maiden välillä on poliittisessa sitoutumisessa kulttuuriin.

”Esimerkiksi Ruotsissa kulttuuripoliittiset tavoitteet ovat kansallisia. Suomessa tällaisia parlamentaarisesti päätettyjä kulttuuripoliittisia tavoitteita, joihin kaikki puolueet olisivat sitoutuneet, ei ole. Kulttuuripolitiikka ei siis ole sisäänrakennettuna meidän poliittisen päätöksenteon mekanismiin ollenkaan.”

Maria Hirvi-Ijäs

Hirvi-Ijäs arvelee, että Suomessa kuluvan vuoden lisätalousarvioissa kulttuurille myönnetyt tuet ovat seurausta kulttuurikentän aktiivisuudesta ja voimakkaasta reaktiosta.

Kuten Bergekin arveli, vertailu voisi näyttää toisenlaiselta, jos mukana olisi viimeisimmässä hallituksen lisätalousarviossa kulttuurille myönnetyt tuet.

Toisaalta myös muissa Pohjoismaissa on voitu päättää uusista tuista tämän vuoden puolella.

Hirvi-Ijäs arvelee, että syyt erilaiseen valmiuteen tukea kulttuuria ovat osin historiallisia.

”Pohjoismaiden sisällä on hyvin erilaisia ajatuksia siitä, miten vahvasti kulttuuri on osa yhteiskunnan kehittämistä. Sen taloudellinen arvo nähdään myös hyvin eri tavalla. Aatehistoriallistakin eroa löytyy: toisaalla kulttuuri nähdään tärkeänä osana kansakunnan rakentamista, toisaalla taas ei.”

Hän sanoo, että tarkemman vertailun tekeminen vaatisi pidempää tarkastelujaksoa.

”Raportti ei ole paneutunut suomalaiseen tilanteeseen syvällisesti, koska selvitys on tehty hyvin nopealla aikataululla ja välissä on kielimuuri. Siksi siihen on syytä suhtautua kriittisesti.”

Jonkinlaisen ohjenuorana se kuitenkin voi Hirvi-Ijäksen mukaan toimia.

”Kun katsoo puolueiden kulttuuripoliittisia ohjelmia huomaa, ettei kulttuuri selvästikään ole sellainen poliittinen kysymys, jota meillä priorisoidaan. Esimerkiksi kuntavaalien alla tutkijamme ovat seuranneet puolueiden suhtautumista kulttuurin merkitykseen kunnissa. Aika heikolta se näyttää.”

Hirvi-Ijäksen mukaan se johtuu nimenomaan siitä, ettei yhteisesti sovittuja kulttuuripoliittisia tavoitteita ole olemassakaan.

”Kriisitilanteissa sellainen näyttäytyy huonona tukena koko sektorille.”

Yhteistä kaikille Pohjoismaille on raportin mukaan se, että esittävät taiteet ja freelancerit ovat kärsineet koronatilanteesta eniten.

Selvityksen mukaan alanvaihto, tai sen harkitseminen, on ollut yleistä kaikissa maissa.

Raportti toteaa, että kulttuurityöntekijöillä kriisivalmius on kuitenkin tavallista parempi, sillä he ovat muutenkin tottuneet epävarmoihin olosuhteisiin.

Pohjoismaiden ministerineuvoston tilaamasta selvityksestä uutisoi ensimmäisenä Svenska Yle.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat