Viggo Mortensenin kelvollinen esikoisohjaus on tarina muistisairaan isän ja pojan hankalasta kohtaamisesta - Kulttuuri | HS.fi

Viggo Mortensenin kelvollinen esikoisohjaus on tarina muistisairaan isän ja pojan hankalasta kohtaamisesta

Takavuosien elokuvakonna Lance Henriksen tekee elämänsä roolin.

Grady McKenzie on elokuvan pieni John, Sverrir Gudnason hänen isänsä.

12.5. 13:13

Draama

Falling, ohjaus Viggo Mortensen. Pääosissa Lance Henriksen, Viggo Mortensen, Laura Linney, Sverrir Gudnason. 112 min. K12. ★★★

Amerikkalainen näyttelijä Viggo Mortensen (s. 1958) on luonut mittavan uran sitten elokuvadebyyttinsä Peter Weirin Todistajassa (1985). Falling on Mortensenin ensimmäinen ohjaustyö, ja hän on myös käsikirjoittanut elokuvan, säveltänyt musiikin ja näyttelee toista pääosaa.

Mortensenin amerikkalainen äiti ja tanskalainen isä sairastivat kumpikin Alzheimerin tautia, joten Fallingin aihe on ollut Mortensenille kivuliaan läheinen ja itse koettu: siinä kohtaavat keski-ikäinen poika ja ikääntynyt, muistisairas isä, joka ei ole koskaan ollut mukava tai helppo ihminen.

John Peterson (Mortensen) tuo kotiinsa Kaliforniaan maa­tilalla pohjoisessa asuvan isänsä Willisin (Lance Henriksen) tämän omasta pyynnöstä. Isä ha­luaisi talon Kaliforniasta läheltä lastensa perheitä, koska ei enää kykene hoitamaan tilaansa yksin.

Perillä Johnin luona Willis ei kuitenkaan muista pyynnöstään mitään, vaan heittäytyy hankalaksi. Erityisesti häntä tuntuu risovan ainoan pojan homosek­suaalisuus ja avioliitto miehen kanssa. Itse Willis on käytöksellään karkottanut jo kaksi vaimoa ja aiheuttanut pysyvän railon itsensä ja lastensa välille.

Falling etenee kahdessa aikatasossa. Nykypäivänä John yrittää ymmärtää isäänsä ja säilyttää malttinsa tämän suhteen, takaumissa seurataan nuoremman Willisin (Sverrir Gudnason) perhe-elämää vaimojensa Gwenin ja Jillin sekä lastensa Johnin ja Sarahin kanssa.

Aikatasot luovat elokuvaan etenkin sen alkupuolella lähes häiritsevää hyppelehtimistä yhdestä lyhyestä kohtauksesta toiseen. Kerronnan edessä se tasaantuu ja muuttuu entistä enemmän kahden näyttelijän voimannäytöksi. Amerikkalais­draaman tapaan kaikki huipentuu suureen ja dramaattiseen välienselvittelyyn.

Mortensen on hyvä kärsivällisenä Johnina, samoin viimeksi meillä Rakasta mua -televisiosarjassa nähty ruotsalainen Sverrir Gudnason takautumien nuorena Willisinä.

Mutta kokonaisuutena elokuva kuuluu Lance Henriksenille. Takavuosien konnarooleista tuttu näyttelijä vetäisee kahdeksankymppisenä elämänsä roolin jääräpäisenä ja äkeänä Willisinä, jolla muistikuvat sekoittuvat toisiinsa ja nuoruuden ennakkoluulot keriytyvät muistisairauden kautta auki täysin sensuroimattomina purkauksina.

Erinomainen on myös Laura Linney pienessä roolissaan Sarahina, joka vielä keski-ikäisenäkin pyrkii miellyttämään ärisevää isäänsä. Ohikiitävässä osassa lääkärinä käväisee kanadalainen elokuvaohjaaja David Cronenberg, jonka kolmessa elokuvassa Mortensen on näytellyt.

Elokuva kokonaisuutena jää valitettavasti ohuemmaksi kuin Mortensen on aikonut. Se on tuttuja latuja seuraileva dysfunktionaalisen perheen kuvaus, joka jättää varsinaisen aiheensa, lähimmäisen muistisairauden, ikään kuin sivuilmiöksi.

Willis käy kyllä lääkärissä ja leikkauksessakin paksusuolen syövän vuoksi, mutta yksikään lääkäri ei mainitse mitään muistisairauden selvistä oireista tai siitä, mitä niille voisi tehdä. Eikä liioin John tunnu tajuavan, että isän käytös on oire sairaudesta. Tai ehkä Mortensen haluaa näyttää, ettei John tahdo tajuta sitä.

Kiinnostavasti elokuvassa törmäävät toisiinsa myös Yhdysvaltojen suvaitsevainen, liberaali länsirannikko ja konservatiivinen, perinteisiin arvoihin juuttunut sydänmaa.

Falling on tiettyjen piirteidensä puolesta aika tyypillinen näyttelijän esikoisohjaus. Erityisesti se näkyy siinä, että vaikka elokuvakerronta hieman huojuu, näyttelijöiden ohjaamiseen on paneuduttu. Falling ei ole täysosuma, mutta esikoisohjauksena aivan kelvollinen työ.

Nytleffaan.fi-sivustolta voi katsoa, mitkä teatterit ovat auki ympäri Suomea ja mitä elokuvia niissä parhaillaan näytetään.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat