Hilma af Klint on esitetty aina salaperäisenä erakkona, joka eli vain taiteelleen – Salapoliisi­romaanin lailla kirjoitettu uusi suomalainen tietokirja tuo lisätietoa ruotsalais­taiteilijan tarinaan - Kulttuuri | HS.fi

Hilma af Klint on esitetty aina salaperäisenä erakkona, joka eli vain taiteelleen – Salapoliisi­romaanin lailla kirjoitettu uusi suomalainen tietokirja tuo lisätietoa ruotsalais­taiteilijan tarinaan

Pirkko Kotirinnan tietoteos on onnistunut yhdistelmä matkakertomusta ja salapoliisiromaania.

Hilma af Klint naamiaisasussa taiteilija Ottilia Adelborgin syntymäpäivillä vuonna 1905. Kuva oli esillä Millesgårdenin näyttelyssä syksyllä 2019. – Kirjan kuvitusta.

15.5. 15:59

Tietokirja

Pirkko Kotirinta: Hilma af Klintin arvoitus – Taiteilija henkien, tieteen ja luonnon maailmassa. Tammi. 332 s.

Ruotsalainen taiteilija Hilma af Klint (1862–1944) on viime vuosina ollut paljon esillä. Henkien ohjauksessa maalannut af Klint on nostettu yhdeksi abstraktin taiteen pioneereista.

Alati kasvavasta mielenkiinnosta huolimatta af Klintin ympärillä leijuu edelleen salaperäisyyden aura. Sitä on ruokkinut ennen kaikkea taiteilijan yhteys esoteerisuuteen sekä nyttemmin osittain virheelliseksi paljastunut käsitys, jonka mukaan hän halusi piilottaa teoksensa ulkomaailmalta.

Mysteerin vaikutelmaan tarttuu myös Pirkko Kotirinnan kirja, jonka rakenne on kuin yhdistelmä matkakertomusta ja salapoliisiromaania. Lukijaa kuljetetaan af Klintin jalanjäljissä vuoroin menneisyydessä, vuoroin nykyhetkessä. Tarina keriytyy auki pala palalta.

Samalla valotetaan taustalla olevaa tutkimustyötä, joka perinteisemmissä tietokirjoissa on ollut tapana häivyttää näkyvistä. Lukija saa seurata mukana arkistoissa, matkoilla ja tapaamisissa af Klintin elämään ja taiteeseen eri tavoin liittyvien ihmisten kanssa.

Kotirinnan helposti lähestyttävä tietoteos on tyylilajissaan onnistunut.

Kertomuksen imu jaksaa pitää mukanaan siitäkin huolimatta, että af Klintiin perehtyneelle lukijalle tarjolla on vain niukasti uutta tietoa. Mitään suurta arvoitusta tässä ei olla ratkaisemassa, vaikka kirjan otsikon perustella niinkin voisi päätellä.

Kirja kuitenkin perustuu huolelliseen pohjatyöhön. Kaikesta paistaa läpi sekä aito innostus aiheeseen että pitkän linjan kulttuuritoimittajan ammattitaito. Hetkittäin kerronnan tyyli tosin hieman hämärtää rajaa kirjoittajan omien näkemysten ja aiempaan tutkimukseen perustuvan tiedon välillä.

Merkittävin uusi löydös liittyy taiteilijan teokset luetteloineeseen suomalaiseen Olof Sundströmiin.

Suomalaissyntyinen Olof Sundström (1899–1962) tutustui Hilma af Klintiin tämän viimeisinä vuosina ja ymmärsi esoteeristen taideteosten arvon. Kuvassa Olof Sundström Goetheanumissa Sveitsissä vuonna 1937.

Antroposofisissa piireissä liikkunut Sundström kutsuttiin 1950-luvun lopulla Turkuun perustamaan kirjastoa uskontotieteellistä tutkimusta edistävään Donner-instituuttiin. Mukanaan hän toi af Klintin teosten luettelon, jonka nykyisen sijainnin Åbo Akademin taidehistorian laitoksen kokoelmissa Kotirinta onnistuu jäljittämään.

Sundströmin laatima luettelo loi pohjan kaikelle af Klintin taidetta koskevalle tutkimukselle.

Sillä että yksi kopio luettelosta päätyi Turkuun oli puolestaan suuri merkitys af Klintin jälkimaineelle. Luettelo osui taidehistorioitsija Sixten Ringbomin käsiin. Ringbom oli ensimmäisiä tutkijoita, jotka toivat esiin modernin taiteen yhteyksiä esoteerisuuteen.

On pitkälti hänen ansiotaan, että af Klintin teoksia otettiin mukaan abstraktin taiteen ja henkisyyden kytköksiä esitelleeseen näyttelyyn Los Angelesissa vuonna 1986. Siitä alkoi af Klintin vähittäinen murtautuminen kohti suuren yleisön tietoisuutta.

Hilma af Klint (1862–1944) Tukholman Hamngatanilla noin vuonna 1885.

Yksi Kotirinnan kirjan keskeisistä ansioista liittyy tapaan, jolla se purkaa af Klintiin liittyvää yksinäisyyden myyttiä. Ikätoverinsa Helene Schjerfbeckin tavoin af Klint on esitetty erakkona ja askeettina, joka eli vain taiteelleen.

Schjerfbeckiin liittyen taidehistorioitsija Riitta Konttinen on todennut, että naisten väliset verkostot usein sivuutetaan. Naistaiteilija leimataan yksinäiseksi, jos hän ei ollut tekemisissä taidekentällä valtaapitävien miesten kanssa.

Automaattipiirustus vuonna 1905 pidetystä De Fem -ryhmän istunnosta.

Hilma af Klint toimi aktiivisesti Tukholman spiritualistisissa ja teosofisissa piireissä, joissa oli mukana myös useita muita taiteilijoita. Tärkeimmäksi yhteisöksi muodostui viiden naisen perustama De Fem, jonka istunnoissa kommunikoitiin henkimaailman kanssa. Tämä loi pohjan af Klintin esoteeriselle taiteelle.

Myöhemmin af Klint solmi yhteyden antroposofisen liikkeen johtohahmoon Rudolf Steineriin.

Elämänkumppaninsa Thomasine Anderssonin kanssa af Klint matkusti useita kertoja Sveitsin Dornachissa sijaitsevaan antroposofian keskukseen Goetheanumiin.

Majesteettisen Kymmenen suurinta -teossarjan (1907) temperamaalaukset ovat 3,2 metriä korkeita ja 2,4 metriä leveitä. – Kuvat kirjan kuvitusta.

Liiemmin taidemaailmasta af Klint ei ollut niin irrallaan kuin on usein annettu ymmärtää. Hän oli saanut taidekoulutuksen ja piti itseään ensisijaisesti taiteilijana.

Tätä näkökulmaa on tuonut esiin Julia Voss, joka on kirjoittanut ensimmäisen laajaan perustutkimukseen pohjaavan af Klint -elämäkerran. Käsitys salaperäisestä erakkotaiteilijasta murenee entisestään Vossin tehdessä selkoa af Klintin useista pyrkimyksistä esittää teoksiaan julkisesti.

Kotirinnan kirjaan Vossin elämäkerran uudet avaukset ehtivät vaikuttaa vain pintapuolisesti, sillä järkälemäinen saksankielinen teos ilmestyi vasta viime vuonna.

Hilma af Klintissä on selvästi jotakin, joka vetoaa juuri tässä ajassa. Syksyllä 2018 New Yorkin Solomon R. Guggenheim -museossa avautunut af Klintin taiteen näyttely rikkoi kaikki aiemmat yleisöennätykset. Kotirinta varmasti osuu oikeaa arvellessaan, että tämän päivän ihmiset ovat aivan yhtä ymmällään suurten kysymysten äärellä kuin ihmiset sata vuotta sitten.

On monella tapaa osuvaa, että af Klint teki lopullisen läpimurtonsa juuri Guggenheim-museossa. Hänen haaveenaan oli rakentaa teoksilleen spiraalinmuotoinen taiteen temppeli. Juuri tällainen rakennus on Frank Lloyd Wrightin suunnittelema New Yorkin Guggenheim-museo.

Lisäksi museon ensimmäinen johtaja Hilla von Rebay oli teosofi ja uskoi af Klintin tavoin taiteen mahdollisuuksiin edistää ihmisten henkistä kehitystä.

Joutsen-sarjassa on 24 osaa. Sarja muuttuu esittävästä abstraktiksi. Kuvassa Joutsen numero 1 (1915).

Kotirinnan aiheeltaan ajankohtainen teos löytää varmasti lukijoita niin taiteesta kuin henkisyydestäkin kiinnostuneiden joukosta.

Kirjoittajan sympaattinen kertojanääni toimii miellyttävänä matkakumppanina af Klintin maailmassa. Suhde tutkimuskohteeseen on kunnioittava ja vilpittömän utelias.

Muutamat sivupolut avaavat myös laajempia näkymiä af Klintin aikakauteen. Hieman irralliseksi af Klint silti edelleen jää, mikä onkin tyypillistä yhteen henkilöön keskittyvissä teoksissa.

Niille lukijoille, jotka jäävät kaipaamaan lisätietoja af Klintiä ympyröineestä esoteerisuuden kulttuurista suosittelen Kotirinnan kirjan ohella luettavaksi ruotsalaistutkija Per Faxneldin vuonna 2020 ilmestynyttä mainiota pikkuteosta Det ockulta sekelskiftet – Esoteriska strömningar i Hilma af Klints tid.

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston taidehistorian dosentti.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat