Kulttuuri- ja tapahtuma-ala käy yhä kuumempana epäreiluina pidettyjen koronarajoitusten takia. Nyt on vuorossa laajalla joukolla valmisteltu ja turvavälein järjestettävä mielenilmaus, joka kokoaa ihmisiä eduskuntatalon eteen torstaina 3. kesäkuuta.
Viulisti Satu-Maija Aalto (vas.), teatterin tekijä Kati Keskihannu ja kuvataiteilija Aino Johansson kertovat taloushuolistaan.
Taidetta köyhyysrajalla
Monet taide- ja kulttuurialalla työskentelevät ovat jo ennen koronaa eläneet hyvin pienillä tuloilla. Nyt kolme taiteilijaa kertoo pandemian aiheuttamasta taloudellisesta ahdingosta.