Vähäuninen Blind Channel palasi Suomeen median eteen: ”Missä vaiheessa meistä tuli näin kiinnostavia?” - Kulttuuri | HS.fi

Vähäuninen Blind Channel palasi Suomeen median eteen: ”Missä vaiheessa meistä tuli näin kiinnostavia?”

Hienointa Rotterdamissa oli yhtyeen mukaan ehdottomasti se, että bändi pääsi pitkän tauon jälkeen esiintymään liveyleisön eteen.

23.5.2021 12:01 | Päivitetty 23.5.2021 15:35

Suomen euroviisuedustaja Blind Channel palasi Hollannin Rotterdamista kotimaahan sunnuntaina. Bändi saapui iltapäivällä Helsinki-Vantaan lentoasemalle, missä tähtiä oli odottamassa joukko medioiden edustajia.

”Missä vaiheessa meistä tuli näin kiinnostavia?”

”Onpa täällä porukkaa!” bändin jäsenet kommentoivat voimasanojen kera tilaisuuden aluksi.

Blind Channel -yhtye saapui Helsinki-Vantaan lentoasemalle Rotterdamista Eurovision laulukilpailusta. Bändi sai käsiinsä platinalevyn Dark Side -singlestä.

Bändin jäsenet kertoivat, etteivät ehtineet juurikaan juhlia kuudetta sijoitustaan, sillä melkein heti viisujen jälkeen piti jo lähteä lentokentälle.

”Muutama bisse otettiin. Ehkä viiden aikaan aamulla menimme nukkumaan”, rumpali Tommi Lalli kertoi IS:n haastattelussa.

”Emme ole ehtineet juuri nukkua”, kitaristi Joonas Porko sanoi.

”Vireystila on aivan täydellinen, ei tässä olla kuin 47 tuntia valvottu ja rokattu tuolla lavoilla”, kommentoi laulaja Niko Vilhelm.

Hienointa Rotterdamissa oli ehdottomasti se, että bändi pääsi pitkän tauon jälkeen esiintymään liveyleisön eteen.

”Mulla meinasi tulla itku, kun näin oikean ihmisyleisön areenalla”, rumpali Aleksi Kaunisvesi sanoi.

Bändin jäsenet toivovatkin, että Suomen hallitus ottaisi Euroviisujen järjestelyistä mallia siihen, miten konsertteja ja tapahtumia pystyy koronankin aikana järjestämään turvallisesti.

Blind Channel Rotterdamin viisulavalla.

Blind Channel soitti myöhään lauantaina Rotterdamissa elämänsä keikan ja sijoittui kuudenneksi kappaleellaan Dark Side. Se on Suomen paras sijoitus sitten Lordin voiton vuonna 2006.

Suomi sai 83 pistettä raadilta ja yleisöäänistä 218 pistettä. Pelkillä yleisöäänillä Suomi olisi ollut neljäs.

Lue lisää: Italia voitti Euroviisut, Blind Channelille Suomen paras sijoitus sitten Lordin: video näyttää yhtyeen tunnelmat finaalin jälkeen

Yhtyeen jäsenet olivat syystä tyytyväisiä historialliseen vetoonsa. He saapuivat finaalin jälkeiseen tiedotustilaisuuteen hilpeinä, ja laulaja Joel Hokan mukaan eivät edes olisi halunneet voittaa. Bändi onkin Rotterdamissa saanut niin paljon kansainvälistä huomioita, että reissu varmasti kannatti ilman ykkössijoitustakin.

”Kaikki kansanjuhlahässäkkä olisi hiukan ahdistanut, mutta top kymppi on hyvä, kun kukaan ei voi sanoa, että ’se meni vituiks’”, Hokka sanoi tiedotustilaisuudessa Rotterdamissa.

Samaa mieltä he olivat myös seuraavana päivänä Helsinki-Vantaan lentokentällä.

Euroviisuihin osallistuminen oli bändille vain yksi etappi, eivätkä he aio jäädä lillumaan hetkelliseen suosioon.

”Saimme, mitä halusimme. Ja vielä enemmän”, rumpali Kaunisvesi sanoi.

”Nälkä kasvaa syödessä. Tämän jälkeen on tehtävä ahkerasti töitä.”

Niko Vilhelm kertoi pitävänsä Euroviisuja yhtenä elämänsä hienoimmista kokemuksista, mutta muistuttaa, etteivät he ole bändi, joka olettaa, että yksi kappale tekee heistä heistä suuren.

”Seuraavaksi meillä alkaa kaikista kovin duuni, kun meidän pitää tsekata kantaako Blind Channelin siivet ilman mitään Euroviisu- tai UMK -formaatteja”, Vilhelm sanoi.

Katso tästä Blind Channelin finaaliesitys:

Euroviisujen voittajaksi nousi yön jännittävässä äänestyksessä Italia, joka Blind Channelin tavoin edusti raskaampaa rock-genreä. Italialainen Måneskin valloitti Euroopan kappaleellaan Zitti e Buoni.

Sunnuntaina Vilhelm kehui Måneskinia ja sanoi, että bändien esiintyjät heittivät keskenään ylävitosia aina törmäillessään. Vilhelmin mukaan maat juhlivat viisuissa aina toisen esityksen aikana.

Toiseksi sijoittui Ranska ja kolmanneksi Sveitsi. Sekä Ranskan Barbara Pravin esittämä Voilà että Sveitsin Gjon’s Tearsin tulkitsema Tout l’univers olivat vahvoja ennakkosuosikkeja ja pärjäsivät asiantuntijaraatien äänestyksessä parhaiten.

Islannin sympaattinen Daði & Gagnamagnið -yhtye joutui koronatartunnan takia esiintymään finaalissa harjoitusvideolla, mutta sijoittui siitä huolimatta neljänneksi.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat