Bretagnesta puhelimitse kerrotaan, että ”sitä vääntelehtii kuin mato koukussa, kun yht’äkkiä joku huomioi ja kiittää siitä, mitä on tehnyt itsestäänselvästi niin pitkään, yli 20 vuotta”.
Ääni kuuluu Kirsi Kinnuselle (s. 1960). Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt hänelle valtion ulkomaisen kääntäjäpalkinnon, 15 000 euroa.
”Kinnusen työ on avannut sarjakuvantekijöillemme ovia ranskalaisissa kustantamoissa, joissa Kinnunen tunnetaan ja joissa häneen luotetaan”, perusteluissa todetaan. ”On myös erityisen hienoa, että suuressa sarjakuvamaassa Ranskassa Kinnusen ranskannokset ovat saaneet hyvin huomiota.”
”Ihan ensimmäinen spontaani reaktioni oli se, että tämä on tunnustus koko suomalaiselle sarjakuvalle”, Kinnunen jatkaa.
Vuodesta 1975 lähtien jaettu palkinto menee nyt ensimmäisen kerran sarjakuvan kääntäjälle.
”Pitäisikö murehtia sitä, että vasta nyt?" Kinnunen pohtii ja vastaa: "Ei, kyllä nyt voi vain riemuita, että vihdoinkin!"
Kaikkiaan 33 ranskalaista kustantajaa on julkaissut suomalaista sarjakuvaa, ja niistä valtaosa on Kinnusen kontakteja.
Esimerkiksi Kinnusen kääntämät Aapo Rapin, Ville Rannan, Marko Turusen sekä Petteri Tikkasen kirjat ovat vuosien varrella olleet mukana Angoulêmen sarjakuvafestivaalin virallisessa kilpailussa tavoittelemassa eri palkintoja.
Tämän vuoden alussa Tiitu Takalon Minä, Mikko ja Annikki (eli Moi, Mikko et Annikki) voitti Grand Prix Artémisia -palkinnon, joka myönnetään vuosittain parhaalle naissarjakuvantekijän teokselle.
Sarjakuvaväki kokoontuu Angoulêmen festivaalille ympäri maailmaa. Mitä markkinaan tulee, jokseenkin kaikki tapahtuu siellä.
”Kun nykyisin lähetän sähköpostia kustantajille ja pyydän tapaamista, niin kukaan ei kieltäydy”, Kinnunen kertoo.
Neljän tai viiden vuorokauden mittaan useampi kymmen eri kustantajaa saa kuulla esittelyn suomalaisesta sarjakuvasta.
”Yleensä jokainen heistä on kiinnostunut jostakin esittelemästäni teoksesta ja pyytää siitä materiaalia.”
Kuulostaa mutkattomalta. ”Kuusamon korvessa” kasvanut Kinnunen kuitenkin on kulkenut pitkän matkan asemaansa.
”Ihan kaikki, mitä olen tehnyt, on lähtenyt siitä, että osaan ranskaa. Ensin pyydettiin töihin Tampereen elokuvajuhlille, sitten Kemin sarjakuvafestareille.”
Viimeksi mainittu pyyntö ajoittuu 1980-luvun lopulle. Ranskalaiset sarjakuvantekijät tarvitsivat tulkkausapua.
Koska Kemi oli siihen aikaan sarjakuvan kotimainen keskus, Kinnunen tutustui siellä myös suomalaisiin tekijöihin.
”Kun muutin Ranskaan, kaikki tutut suomalaiset pyysivät edistämään teostensa pääsyä sinne. Olihan se ruvettava tekemään agenttihommaa – ihan yrityksen ja erehdyksen tietä.”
Aloitus osui hyvään saumaan. Ranskassa oli juuri ruvettu tietoisesti hakemaan uutuuksia muualtakin kuin vain oman ranskalais-belgialaisen klassisen koulukunnan jatkajista.
”Puhdasta vapaaehtoistyötähän minun sarjakuva-agentin hommani on ollut, joten on pakko keskittää tapaamiset Angoulêmeen.”
Kun Kinnuselta kysyy suosikkia hänen noin 70:stä ranskantamastaan teoksesta, tulos on pikku paniikki.
”Yleensä aina vasta viikon päästä keksin, minkä ehdottomasti ottaisin mukaani autiolle saarelle. Mutta täytyy sanoa, että esimerkiksi Hanneriina Moisseisen Kannas nosti liikutuksen kyyneleet silmiin.”
Tästä päästäänkin käytännön haasteeseen agentin työstä kahden kulttuurin välissä.
”Kun innoissani kiittelin Kannaksen voimakasta ilmaisua Angoulêmessa ja kerroin itkeneeni lukiessani sitä, sain ranskalaiselta kustantajalta hyvin hitaan katseen: sinä siis itkit, ja nyt haluat, että minä julkaisen.”
Kirsi Kinnunen nauraa lämpimästi:
”Olisihan minun pitänyt muistaa, että juuri tämä argumentti ei toimi juuri tässä kulttuurissa.”
Muitakin syitä agenttimme keksi, sillä Kannas pääsi Ranskan markkinoille nimellä La Terre perdue vuonna 2018 ja sai pian parhaan historiallisen sarjakuvan palkinnon, Prix Artémisia Mémoiren.