Katsoin lapseni piirtämää kuvaa ja jähmetyin – Vanhempi tulkitsee lasten synkeät teokset usein väärin - Kulttuuri | HS.fi

Katsoin lapseni piirtämää kuvaa ja jähmetyin – Vanhempi tulkitsee lasten synkeät teokset usein väärin

Lasten tekemien kuvien tulkitseminen vaatii taitoa. Erään tutkimuksen mukaan iloisia kuvia piirtäneiden lasten terveydentilassa tapahtunut muutos oli täsmälleen päinvastainen kuin kuvittelisi.

Kirjoittajan lapsen raaputtamalla tekemällä kuvassa ihmishahmo seisoo keskellä mustaa avaruutta.

12.6. 2:00 | Päivitetty 12.6. 8:43

Maailman nuoret ovat eläneet poikkeusoloissa kohta puolitoista vuotta, ja pandemian jäljet näkyvät vielä pitkään.

Nyt nuorten mielenmaisemaa on alettu tutkia heidän tekemiensä teosten avulla. Esimerkiksi Kanadassa tutkijat ovat keränneet kouluista ja sosiaalisesta mediasta toistasataa nuorten pandemia-aikana tekemää kuvataidetyötä ja tulkinneet niitä.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat