Toni Wirtanen nousi julkisuuteen 1990-luvun puolessavälissä Apulanta-yhtyeen laulajana. Helmikuussa 2020 hän esiintyi Tampereen Pakkahuoneella.

Harvassa mutta olemassa

HS:n lukijat antoivat lähes 65 000 ääntä kyselyssä, jossa etsittiin 2000-luvun parasta sanoitusta. Äänestyksen voittaja on Apulannan Valot pimeyksien reunoilla vuodelta 2015. Tässä jutussa kappaleen sanoittaja Toni Wirtanen kertoo sen syntyhistorian.


27.7.2021 16:00 | Päivitetty 29.7.2021 16:14

Loppukesästä 2015 Toni Wirtanen eli senastisen elämänsä ehkä jännittävintä aikaa. Tekeillä oli Apulannan Kunnes siitä tuli totta -studioalbumi, ja mikä vielä jännittävämpää, esikoisen laskettuun aikaan oli vain hetki.

Ehkä viikko, kenties kolme.

Joka tapauksessa estrogeenitasot olivat tulevalla isällä huipussaan.

Mielessä pyöri kaikenlaista hämmentävää.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat